Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

100 miljoona euroa lisää – Harakalta paloivat hihat laittomista sote-piloteista: “Tämä on esimakua kasvavista kustannuksista”

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti äänin 11–9 kuitata hallituksen esityksen sote-valinnanvapauspilottien rahoituksen lisäämisestä 100 miljoonalla eurolla. Ensimmäinen laiton 100 miljoonan euron jako tehtiin toukokuussa.

Demokraatti

Demokraatti

Opposition edustajat esittivät rahoituksen lopettamista ja varauksen poistamista lisätalousarviosta.

– Tämä on esimakua hallituksen sote-mallin myötä kasvavista kustannuksista. Se osoittaa jälleen valtiontaloudellista vastuuttomuutta, SDP:n valtionvarainvaliokunnan vastaava, kansanedustaja Timo Harakka arvostelee.

“Perustuslakivaliokunnan kannanotolla pyyhittiin lattiaa.”

Hän ihmettelee sitä, että hallitus on aloittanut soten toimeenpanon, vaikka lakien käsittely eduskunnassa on kesken.

– Perustuslakivaliokunnan kannanotolla pyyhittiin lattiaa.

Perustuslakivaliokunta esitti lausunnossaan valinnanvapauslaista vakavan huomautuksen, että valtioneuvosto on mennyt piloteissa toimeenpanovallan käytössä liian pitkälle. Sosiaali- ja terveysministeriö päätti 15. toukokuuta ehdollisesti maakunnille jaettavasta ensimmäisestä 99 miljoonan pilottipotista. Ongelma on Harakan mukaan se, että hallitus jakoi pilottirahoja ilman selvää lainsäädännöllistä perustaa.

Lisää aiheesta

– Perustuslakivaliokunta on todennut pilotit ja niiden toimeenpanon valtiosääntöoikeudellisesti kyseenalaiseksi. Hallituksen vastaus on se, että lisätään niiden rahoitusta, eikä edellistä laitonta rahanjakoa peruttu. Ainoa kestävä ratkaisu on se, että kyseenalainen toimeenpano lopetetaan heti ja rahat poistetaan kokonaan budjetista, Harakka vaatii.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE