Turva – Hymy

100 vuotta sitten 15. marraskuuta: Eduskunta julistautui ”korkeimman vallan” käyttäjäksi – vallankumous peruutettiin

Kuva: Helsingin kaupunginmusea
Kuva: Kuvaaja tuntematon
Suomen eduskunta kokoontui Heimolan talossa Hallituskadulla (vuodesta 1995 Yliopistonkatu) vuosina 1911-1930. Kuva 1920-luvulta.

Pimeys on laskeutunut jo hyvän aikaa sitten korkeiden ikkunoiden taakse marraskuisessa illassa. Heimolan talossa Yliopistokadulla järjestetty eduskunnan täysistunto on ollut kiivas; bolševikkien Pietarissa toteuttama lokakuun vallankumous, sosialidemokraattien ”me vaadimme” –julistuksen hylkääminen sekä edellisenä päivänä alkanut yleislakko ovat kärjistäneet porvarien ja työväenliikkeen jo ennestään jännittyneet välit äärimmilleen.

Yleislakon aikana pidetyssä istunnossa pöydällä ovat olleet niin porvarien, maalaisliiton kuin sosialidemokraattienkin esityksen korkeimman vallan siirtämisestä Suomeen. Tänään, tasan 100 vuotta myöhemmin eduskunnassa voidaan keskustella opposition vaihtoehtobudjeteista, kun vuonna 1917, samana päivänä, ajettiin siellä Suomen itsenäisyyttä. Samalla käytiin kovaa kamppailua siitä, millainen itsenäinen Suomi olisi.

Venäjän maaliskuun vallankumouksesta lähtien oli ollut kiistanalaista, kenelle keisari-suuriruhtinaalle aikaisemmin kuulunut korkein valta Suomessa oli siirtynyt. Bolševikkien kukistettua Venäjän väliaikaisen hallituksen marraskuun alussa hyväksyttiin entistä laajemmin käsitys, ettei korkein valta kuulunut Venäjän hallitukselle.

Samaan aikaan tilanne Suomen suurruhtinaskunnassa uhkasi riistäytyä käsistä.

Ensimmäisen maailmansodan vaikutukset olivat iskeneet voimakkaasti myös Suomeen vuoden 1917 kuluessa. Työttömyys kasvoi, elintarvikepula paheni ja sadantuhannen venäläissotilaan läsnäolo aiheutti levottomuutta. Tilannetta ei myöskään helpottanut alati kärjistyvä poliittinen tilanne.

”Me vaadimme” -julistuksen hylkääminen lietsoi sosialidemokraattien tyytymättömyyttä.

SDP toi eduskuntaan 8.11. ”me vaadimme” -julistuksen, johon oli laajan yhteiskunnallisen uudistusohjelman ohella kirjattu vaatimus Suomen vapauden turvaamisesta sellaisella Venäjän kanssa tehtävällä sopimuksella, joka tunnustaisi heinäkuussa hyväksytyn valtalain.

Julistus ei kuitenkaan päässyt edes eduskunnan käsittelyyn, sillä se ei Nuorsuomalaista puoluetta edustaneen puhemies Johannes Lundsonin mielestä täyttänyt lakialoitteen muodollisia vaatimuksia. Tämä lietsoi sosialidemokraattien tyytymättömyyttä.

Helsingin yliopiston poliittisen historian professorin Pauli Kettusen mukaan syksyn 1917 tilannetta tarkasteltaessa pitää muistaa, että sosialidemokraattien luottamus eduskunnan toimintaan oli vähintäänkin ongelmallinen.

– Vuonna 1916 valittu sosialistienemmistöinen eduskunta oli hajotettu kesällä 1917 valtalakipäätöksen jälkeen, sosialidemokraatit eivät missään vaiheessa tunnustaneet eduskunnan hajotusta.

Sosialidemokraatit yrittivät jatkaa hajotetun eduskunnan toimintaa, mutta osallistuivat kuitenkin lokakuun alussa järjestettyihin uusiin eduskuntavaaleihin.

– Vaalitappio uusissa vaaleissa tuotti melkoisen neuvottomuuden.

Sosialidemokraattien keskuudessa vahvistuvat näkemykset porvariston petoksesta. Tilanne oli paradoksaalinen. Lokakuussa 1917 valittua eduskuntaa sosiaalidemokraatit eivät periaatteessa tunnustaneet, mutta olivat kuitenkin mukana siinä.

– Tämä on historian tulkinnoissa hieman unohdettu. Kun sanotaan vasemmiston sisällissodan alkaessa asettuneen eduskuntaa vastaan, ei ole ehkä riittävästi kiinnitetty huomiota siihen, että sosialidemokraatit eivät olleet missään vaiheessa syksyn 1917 aikana tunnustaneet tuolloiselle eduskunnalle täyttä legitimiteettiä. Sitä pidettiin laittomana, vaikka vaaleihin oli osallistuttu, Kettunen pohtii.

Seurasi yleislakko ja yhteydenottoja.

Bolševikkien kaapattua vallan Pietarissa marraskuun alussa Suomen poliittinen kenttä jakautui entistä voimakkaammin kahtia. Sosialidemokraatit pyrkivät toteuttamaan Suomen itsenäisyyttä yhteisymmärryksessä V.I. Leninin muodostaman Venäjän uuden hallituksen kanssa, porvarit puolestaan tukeutuivat Saksaan.

”Me vaadimme” -julistuksen hylkäämistä seurasi yleislakko ja yhteydenottoja. Sosialidemokraattien kanssa tiiviissä yhteistyössä toiminut Suomen Ammattijärjestö julisti lakon alkavaksi 14.11. Sen aikana monilla paikkakunnilla sattui vakivaltaisia yhteydenottoja sekä kahakoita.

Osa vasemmistosta suunnitteli jo vallankaappausta. Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto oli jo marraskuun alkupuolella keskustellut asiasta muutamaan otteeseen. Mietinnät jatkuivat ja asiasta äänestettiinkin.

Jatkuvan vallanottouhan alaisena toimintaansa yleislakon aikana jatkaneeseen eduskuntaan puolestaan nousi bolševikkivallankumouksen kimmoittamana kysymys korkeimmasta vallasta. Lokakuun vallankumous oli saanut viimeisimmätkin täyden itsenäistymisen vastustajat kannattamaan irtautumista Pietarin ikeen alta.

Marraskuun yleislakko keräsi väkeä Senaatintorille vuonna 1917. Kuva: Työväen arkisto

15.11.1917 Heimolan talossa pitkäksi venynyt istunto oli keskeytynyt illan kuluessa jo kahteen otteeseen. Lopulta se pääsi viimein jatkumaan kello 21.15.

Puhemies Lundson asetti vastakkain kaksi ehdotusta kukistetun Venäjän keisari-suurruhtinaan korkeimman vallan siirtämisestä Suomeen. Porvarien esityksessä valta siirtyisi senaatin talousosastolle, maalaisliiton Santeri Alkion tekemässä vastaehdotuksessa puolestaan eduskunnalle.

Sosialidemokraattien kansanedustaja Feliks Kellosalmen tekemä esitys korkeimman vallan siirtämisestä eduskunnalle heinäkuussa 1917 hyväksytyn valtalain mukaisesti oli puolestaan hylätty lainvastaisena.

Sosialidemokraatit asettuivat tukemaan Alkion ehdotusta, joka voitti lopulta äänin 127–68. Suomen eduskunta julistautui korkeimman vallan käyttäjäksi. Tämä tarkoitti itse asiassa valtiollista suvereeniutta. Julistus ei näet sisältänyt kesän valtalaissa vielä mukana olleita varauksia ulkopolitiikan ja sotavoimien osalta.

Tilanne pysyi kuitenkin kireänä. Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto päätti 16.11. klo 5 ryhtyä äänin 14–11 toimiin vallanottamiseksi. Neuvosto kumosi kuitenkin päätöksensä jo klo 7 äänin 13–12. Pääsyynä pyörtämiseen lienee ollut se, ettei kukaan halunnut ryhtyä johtamaan epävarmalta näyttänyttä hanketta.

Myöhemmin samana päivänä eduskunta vahvisti purkaakseen painetta 8 tunnin työaikalain sekä uudet kunnallislait. Suurlakko päättyi kolme päivää myöhemmin.

Itsenäisyysjulistukset ovat aina varsin kyseenalaisia.

Perinteistä presidentin vastaanottoa ei kuitenkaan järjestetä satavuotiaan Suomen kunniaksi tänään, vaan itsenäisyyspäivää vietetään 6.12., jolloin eduskunnassa hyväksyttiin Svinhufvudin hallituksen itsenäisyysjulistus.

6.12. oli juhlapäivänä ensimmäisen kerran vuonna 1919. Pauli Kettusen mukaan sekä itsenäisyysjulistuksiin että itsenäisyyspäiviin liittyy aina kansainvälisoikeudellinen puoli, joka on kaikkea muuta kuin selvä. Suomen tilanne ei ole tässä suhteessa erityinen.

– Suomessa 4.12.1917 annettuun senaatin julistukseen verrattavia julistuksia on annettu muuallakin, eikä niillä välttämättä ole ollut kovin paljoa merkityksiä, Kettunen toteaa.

– Suomen itsenäisyyspäivä on vain vakiintunut joulukuun alkuun, eikä esimerkiksi 15.11. tai 31.12., joka oli keskeinen puolestaan kansainväliselle tunnustukselle.

15.11.1917 voidaan kuitenkin perustellusti pitää yhtenä keskeisimpänä osana Suomen matkassa kohti itsenäisyyttä. Se ei kuitenkaan ollut matkan päätepiste, minkä horjuva ja nuori kansallisvaltio sai joulu- ja tammikuun 1917–1918 kuluessa karulla tavalla kokea.

– Mutta mitä kulloinkin tarkoitettiin itsenäisyydellä? Se ei myöskään ole täysin selvää. Esimerkiksi jo 1900-luvun ensi vuosina oli puhuttu, että Suomen jo saavuttamaa itsenäisyyttä pitää puolustaa Venäjän valtakunnan yhtenäistämispyrkimyksiä vastaan, Kettunen huomauttaa.

– Täytyy muistaa, että silloin ei ollut vielä nykyisten suvereenien kansallisvaltioiden maailma. Oli monenlaisia, monikansallisia imperiumia, jotka olivat hajoamassa. Syksyn 1917 kuluessa irtautuminen Venäjästä sai kuitenkin uutta laajaa kannatusta.

Artikkelissa on käytetty Pauli Kettusen haastattelun lisäksi lähteinä Osmo Jussilan, Seppo Hentilän ja Jukka Nevakiven teosta Suomen poliittinen historia 1809-2009 (WSOY) ja Helsingin suomalaisen klubin itsenaisyys100.fi –sivustoa.

Artikkelin kuvatekstiin lisätty klo 10:53 huomautus, että Heimolan talo sijaitsi Hallituskadun varrella. Kadun nimi vaihdettiin vuonna 1995 Yliopistonkaduksi. 

Rahoitusalan sovittelussa vielä paljon neuvoteltavaa

Kuva: Thinkstock

Rahoitusalan työriidan sovittelu jatkuu taas tiistaina. Valtakunnansovittelija Minna Helteen mukaan maanantaina edistyttiin sovittelussa, mutta paljon neuvoteltavaa on vielä edessä. Kiistaa on erityisesti viikonlopputyön tekemisen ehdoista, mutta myös palkkaratkaisu ja lukuisat tekstikysymykset ovat Helteen mukaan yhä avoinna.

Rahoitusalalla ei ole tällä hetkellä työnseisausuhkaa. Ammattiliittojen ylityökielto on voimassa.
Palkansaajapuolta edustavat neuvotteluissa Ammattiliitto Pro, Nordean henkilökunnan Nousu ja Ylemmät Toimihenkilöt. Työnantajia edustavat Finanssiala ja Palvelualojen työnantajat. MyösDanske Bankin työehtosopimus on työriidan kohteena.

 

Presidentinvaalien äänestysprosentti kohta 30

Kuva: Lehtikuva

Presidentinvaalien ennakkoäänestyksessä on tänään iltakahdeksaan mennessä annettu yli 234 000 ääntä. Äänestysprosentti on 29,9 ja ääniä on kaikkiaan annettu lähes 1,3 miljoonaa.

Huomenna on viimeinen mahdollisuus äänestää ennakkoon. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina.
Viime presidentinvaaleissa vastaavaan aikaan äänestysvilkkaus oli 25,8 prosenttia.

Kyllönen leimasi Haataisen Naton ”optiokaveriksi”

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen.

Iltalehden suorassa presidenttitentissä vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen nimesi SDP:n Tuula Haataisen Naton ”optiokaveriksi”. Hän luki itsensä liittoutumattomuuden kannattajaksi sanoin kuin Paavo Väyrysen ja Laura Huhtasaaren.

Nils Torvalds kannattaa Natoa, mutta Matti Vanhanen, Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö kuuluvat Sauli Niinistön ohella optiokavereihin kuten Haatainenkin.

Tuula Haataisen ei annettu vastata, mutta hän on aiemmin ilmoittanut vastustavansa Naton jäsenyyttä, kuten puolueensa SDP:kin.

Keskustelun piti pyöriä istuvan presidentin nato-kannan selventämisen ympärillä, mutta keskustelu kulki kaikkien ehdokkaiden omien kantojen ympärillä.

– Onko sellaisia sopimuksia, jotka eivät ole kansalaisten tiedossa? kysyi Pekka Haavisto.

– Ei ole! huusi Niinistö heti väliin.

Sen jälkeen keskustelu meni jankkaamiseksi heinäkuussa säädetystä laista, jossa päivitettiin Suomen mahdollisuuksia antaa sotilaallista apua ulkovallalle. Laki avunannosta kuuluu Lissabonin sopimukseen, mutta oli aikanaan ”unohtunut” pois. Asia nousi esille Ruotsin viimeisimmän sukellusvenejupakan ansiosta, kun Suomi ei lain puuttumisen takia kyennyt antamaan apua. Laki säädettiin pikavauhtia.

Tähänkään ei sallittu Tuula Haataiselle puheenvuoroa.

EU:n talousintegraatio meni liittovaltiokeskusteluksi

Loppukeskustelu käytiin EU:n talousintegraatiosta, joka tietysti nosti heti esille EU:n liittovaltion. Nyt Haatainenkin sai puheenvuoron. Hän piti vaarallisena jatkuvaa liittovaltiokortilla pelaamista.

– Sillä luodaan pohjaa, ettei mennä eteenpäin millään muullakaan yhteistyön alueella, Haatainen sanoi. Esimerkiksi hän nosti sosiaalisen ulottuvuuden.

Keskustelu päättyi ympäristökysymyksiin.

– Suomessa voidaan tehdä kestävää yhdyskuntarakennetta ja raideliikennettä. Kannatan metsien suojelemista ja nykyinen hakkuiden taso on riittävä sanoi, Haatainen.

Lopuksi pyydettiin kantoja naisten pakolliseen asevelvollisuuteen. Kukaan ei kannattanut.

Haatainen kannatti kansalaispalvelua, jossa naisten vahvuudet voitaisiin ottaa käyttöön.

 

 

Analyysi: Niinistö joutuu toiselle kierrokselle

Kuva: Iltalehti/Accustrore

Analytiikkayhtiö Accuscoren Iltalehdelle tekemä presidentinvaaliennusteen mukaan istuva presidentti, valitsijayhdistyksen ehdokas Sauli Niinistö saa ensimmäisellä kierroksella 49,2 prosenttia äänistä, eikä häntä valittaisi suoraan ensimmäisellä kierroksella presidentiksi. Suomessa ei ole koskaan valittu presidenttiä suoran kansanvaalin ensimmäisellä kierroksella.

Niinistön ohella toiselle kierrokselle pääsystä kisaavat Accuscoren selvityksen mukaan tasaväkisesti vihreiden Pekka Haavisto 13,6 prosentin kannatuksella, sekä valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen 13,2 prosentin kannatuksellaan.

Analytiikkayhtiö Accuscore on tehnyt Iltalehdelle useita ennusteita viime vaaleista. Esimerkiksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Accuscoren ennuste oli tarkin.

Accuscore ei varsinaisesti tee omia kannatuskyselyjään, vaan käyttää muiden tuottamia kyselyaineistoja ja simuloi niistä oman ennusteensa.

Accuscore muistuttaa Iltalehden mukaan kuitenkin, että presidentinvaalien ennustaminen on muita vaaleja hankalampaa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että vaihtelut ehdokkaiden kannatuksessa voivat olla suuria gallupeista toiseen.

SDP:n ehdokkaan Tuula Haataisen kannatus oli analyysissä 4,4 prosenttia.

– Tämähän ei perustu haastatteluihin. Tilaísuuksissani on ollut paljon ihmisiä liikkeellä, Haatainen sanoi.

Iltalehden vaalitentti jatkuu klo 20:een saakka. Demokraatti seuraa.

 

 

 

 

 

 

Entä jos Ruotsi hakee Nato-jäsenyyttä? – Antti Rinne kertoo nyt SDP:n kannan kuumaan keskustelunaiheeseen

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Ruotsin maltillisen kokoomuksen eli moderaattien puheenjohtaja Ulf Kristersson on tullut esiin kannalla, jonka mukaan Ruotsi hakee Nato-jäsenyttä kymmenen vuoden kuluessa.

Suomessa Ruotsin toimia seurataan luonnollisesti äärimmäisen tarkkaan. Maat ovat käytännössä lyöneet kättä päälle, että mikäli jompikumpi Nato-ratkaisuissa etenee, tieto kulkee hyvissä ajoin maiden välillä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on korostanut kokonaisharkintaa, ei mitään automaatiota siinä, että Suomi olisi tavoittelemassa Nato-jäsenyyttä, mikäli Ruotsi näin päättäisi tehdä.

– Kyllä se on se kokonaistilanne, joka sillä hetkellä vallitsee, mikä pitää ottaa huomioon. On aika mahdoton lähteä tässä ennakoimaan kaikkia niitä variaatioita, Niinistö on sanonut MTV:lle.

”Minulle on tullut täysin selvä käsitys, että puolue ei ole muuttamassa kantaansa.”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei ole erityisen hämillään Ruotsin porvariblokin johtajan Kristerssonin Nato-lausunnosta.

– Suomessa kokoomuksella on vähän vastaavanlainen puoluekokouspäätös ja samaa koskee RKP:tä, joten ei se sinällään mikään uudenlainen kanta Pohjoismaissa porvareilla ole. Ruotsin porvarikoalition laaja kanta on ollut tiedossa jo pitkään.

Ruotsissa Natoon hakeutuminen vaatisi kuitenkin laajaa konsensusta. Kristersson onkin uhonnut, että ei mene kauaa, kun myös sosialidemokraatit olisivat muuttamassa kantaansa.

Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtaja, pääministeri Stefan Löfven on vakuuttanut Ruotsin pysyvän liittoutumattomana.

– Olen paljon jutellut Ruotsin pääministerin kanssa sosialidemokraattien kannasta. Minulle on tullut täysin selvä käsitys, että puolue ei ole muuttamassa kantaansa. Minun mielestäni tilanne Ruotsin suhteen ei ole muuttunut, Rinne summaa.

Ruotsin sosialidemokraateilla hyvin vähän sisäistä debattia Nato-jäsenyydestä.

Kun Ruotsin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, sosialidemokraattien kansanedustaja Kenneth G Forslund vieraili reilu vuosi sitten Suomessa, hän kertoi Ruotsin demarien Nato-kannoista.

Forslundin mukaan Ruotsin sosialidemokraattisessa puolueessa ei oikeastaan edes käydä sisäistä Nato-debattia.

– Äärimmäisen harvat sosialidemokraattisen puolueen jäsenet puhuvat Naton puolesta ja sen vuoksi meillä on hyvin vähän sisäistä debattia Nato-jäsenyydestä, hän totesi.

Forslund sanoi, että puolueessa, puolueen jäsenissä ja kannattajissa on syvään juurtuneena kanta, ettei Nato-jäsenyyttä haeta.

”Teoreettinen tilanne.”

Entä jos Ruotsi kaikesta huolimatta päättäisi hakea Nato-jäsenyyttä?

Antti Rinne toteaa alkuun, että asiassa on todellakin monta jos-sanaa.

– Minulla on vahva usko siihen, että Ruotsi haluaisi käydä tilanteen etukäteen Suomen kanssa läpi. Jos Ruotsi yllättäen päättäisi, että se hakee jäsenyyttä, jäsenyys ei tulisi voimaan tuosta noin vaan. Se olisi pitkä prosessi. Se muuttaisi Suomen lähiympäristön turvallisuustilannetta niin, että meidän pitäisi miettiä, onko muutos sellainen, että sen takia pitäisi suhtautua toisella tavalla Nato-kysymykseen.

– Minä en osaa sanoa tällä hetkellä, miten se muuttaisi, koska se (Ruotsin Nato-jäsenyyden hakeminen) on niin teoreettinen tilanne. Joka tapauksessa viime kädessä Suomi päättää kaikissa tilanteissa itsenäisesti sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan tai liittoutumisestaan. Se on meidän oma ulko- ja tuvallisuuspoliittinen ratkaisu, Rinne painottaa.

”Sitä ei edes nykyään erikseen tarvitse mainita, se on itsestäänselvyys.”

Rinne toteaa ylipäänsä, ettei Nato ole hänelle ideologinen kysymys, vaan arviot suhteesta siihen on tehtävä puhtaasti valtakunnan ja kansalaisten turvallisuuden kannalta.

– Olen sitä mieltä, että Nato-jäsenyys ei lisäisi meidän turvallisuuttamme vaan turvattomuutta. Kun me olemme sotilaallisesti liittoutumattomia, meillä on mahdollisuus huolehtia siitä, ettei aluettamme käytetä ketään vastaan.

– Jos ajattelee puolustuksellista tilaamme puolustusvoimien näkökulmasta, olemme ihan eri mittakaavassa kotimaan puolustuksen suhteen kuin Ruotsi. Emme ole tehneet ratkaisuja, jotka heikentävät omaa puolustustamme. Keskeinen elementtimme on uskottava oma puolustus ja sitä pitää vaalia.

Rinne käy läpi tutut Suomen turvallisuuden kivijalat – sotilaallinen liittoutumattomus, oma uskottava puolustus, yhteistyö Pohjoismaiden kanssa ja EU:ssa sekä Nato-yhteistyö ja syvenevä kumppanuus sen kanssa.

– Suomi kuuluu kaikilla mittareilla mitattuna läntiseen yhteisöön. Sitä ei edes nykyään erikseen tarvitse mainita, se on itsestäänselvyys. Jos toimintaympäristössämme tapahtuisi merkittävä uudelleenjärjestäytyminen, jota Ruotsin Nato-jäsenyys olisi, ulko ja turvallisuuspolitiikan elementit pitäisi päivittää siihen tilanteeseen.

Millainen olisi Venäjän reaktio?

Rinne toteaa, että Suomella ja Ruotsilla on ollut tiivis, pitkä yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen historia ja varsinkin viime aikoina on otettu yhteisiä askelia.

– Molemmilla yhteistyöhalukkuus on ollut luonnollinen ja hyvä. Mielellään näkisin, että Suomi ja Ruotsi vahvistavat omalla alueellamme vakautta ja rauhaa pysymällä sotilaallisesti liittoutumattomina. Toiveeni on, että kaikilla ilmansuunnilla kunnioitetaan sitä, että Itämeren ympäristön vakautta ylläpidetään tällä tavalla, Rinne sanoo.

Rinne luonnehtii ulko- ja turvallisuuspolitiikka reaalipolitiikaksi, jossa täytyy olla selkeä oma linja. Linjaa on kuitenkin tarvittaessa kyettävä myös tarkastelemaan sen mukaan, että kaikissa tilanteissa rauha ja ihmisten turvallisuus taataan.

– Suomalaiset yhtä lailla kuin ruotsalaiset tekevät itsenäisesti ratkaisuja, heitä ja meitä ei voi ulkopuolelta ohjailla.

Mikäli Ruotsi hakisi Nato-jäsenyyttä, Rinne arvioisi sen muuttavan maamme poliittista ilmapiiriä. Millainen olisi Venäjän reaktio?

– Kaikissa tilanteissa riippumatta siitä, liityttäisiinkö Natoon yhdessä tai erikseen tai vain toinen maa liittyisi, Venäjä ei pitäisi ratkaisua hyvänä ja varmaan tulisi sen jollakin tavalla näyttämään. Näinhän he ovat aika avoimesti sen julkisestikin sanoneet. Ei siitä mitään positiivista reaktiota voi Venäjältä odottaa.

– Mutta se miten Venäjä reagoisi olisi vain yksi osa kokonaisharkintaa ja arviointia siihen nähden, mikä on Suomessa ja Ruotsissa järkevää ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta ja kansalaisten turvallisuuden kannalta. Venäjä ei päätä Suomen puolesta Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja.