Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

10€/h-esitys kuohuttaa — “Tämä ei romuta yleissitovuusjärjestelmää”

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski vastaa blogissaan Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokkaan kritiikkiin puolueen minimipalkkaesitystä kohtaan. Myllykosken mukaan 10 euron minimituntipalkka ei vaaranna työehtosopimusten yleissitovuutta, vaan tukee ja täydentää sitä.

– Lainsäädäntö lähtee aina heikommassa asemassa olevan oikeuksien takaamisesta. Siksi työlainsäädännönkin tulee määrätä vähimmäistasosta, jota täydennetään työehtosopimuksin. Tämä ei romuta yleissitovuusjärjestelmää, vaan tukee ja täydentää sitä, Myllykoski kirjoittaa.

– Haluamme siksi myös normaalisitovien ja yleissitovien työehtosopimusten ulkopuolella olevat yli 200 000 työntekijää selkeästi määritellyn vähimmäispalkan piiriin. Työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeuteen aloitteemme ei puutu muilta osin kuin vähimmäispalkan osalta.

Myllykosken mukaan Vasemmisto uusi alun perin 2010 tehdyn minimipalkkaesityksen osittain hallituksen kaavaileman paikallisen sopimisen kriisilausekkeen vuoksi.

– Ymmärrän Suokkaan huolen yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän puolesta. Järjestelmä on toiminut hyvin tarjoten palkansaajille kelvolliset työehdot viimeisten vuosikymmenten aikana. Järjestelmä vaatii kuitenkin tuekseen lakisääteisen minimipalkan kaltaisia uudistuksia, jotta järjestelmää ei hiljalleen nakerrettaisi palkkojen polkemiseksi.

Jari Myllykosken blogikirjoitus kokonaisuudessaan: http://www.jarimyllykoski.com/?p=1190

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE