Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

110 000 uutta työpaikkaa? – “Uskokoon ken tahtoo” – VM:n ex-ylijohtaja epäilee Ylellä hallituksen tavoitetta

Jukka Pekkarinen pelkää, että hallituksen toimilla työttömyyttä ei nujerreta.

Hallitus kertoo tänään uusista työllisyystoimista. Niillä pitäisi saada työllisyysaste nykyisestä 68 prosentista 72 prosenttiin.

Valtiovarainministeriön entinen ylijohtaja, Jyväskylän yliopiston professori Jukka Pekkarinen ei pidä hallituksen tavoitetta 110 000 uudesta työpaikasta realistisena.

– Uskokoon ken tahtoo. Jotta siihen päästäisiin pitäisi sekä kansainvälisen talouden että Suomen talouden vedon olla ihan erilaista kuin nyt, Pekkarinen totesi Ylen Aamu-tv:ssä.

Hallituksen työvoimapoliittisten toimenpiteiden merkitys on hänen mukaansa kokonaiskuvan kannalta on rajallinen. Talouskasvu on kaiken a ja o, mutta hallituksenkin täytyy saada toimenpiteillään saada aikaan parannuksia.

– Hallitukselta ja muilta politiikan toimeenpanijoilta tarvittaisiin uusia toimia, että päästäisiin lähellekään tätä tavoitetta.

Toimet voisivat Pekkarisen mukaan olla esimerkiksi täydentävän koulutuksen järjestämistä sekä hyvin toimivaa sosiaaliturvaa, joka tukee ihmisen hakeutumista työmarkkinoille.

Hallituksenkin täytyy saada toimillaan aikaan parannuksia.

Lisää aiheesta

Valopilkkuja Pekkarinen näkee pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa, joissa asuntorakentaminen on piristynyt viime aikoina. Pekkarisen mukaan olisi tunnustettava, että suurin osa uusista työpaikoista syntyy kasvukeskuksiin, ja kaavoitus sekä liikenneinvestoinnit parantavat työntekijöiden mahdollisuutta hakeutua lähelle töitä.

Pekkarinen korosti, että työllisyysasteen pysyminen nykyisellä tasolla saattaa olla viime vuosien vaisuun talouskasvuun suhteutettuna yllättävän hyvä tilanne.

Vanhan säännön mukaan työllisyysaste pysyy samalla tasolla, kun talouskasvu on noin 2 prosenttia vuodessa. Viimeksi Suomessa tällaista kasvua nähtiin vuonna 2011.

– On ihme, että työttömyystilanne on pysynyt näinkin maltillisena, Pekkarinen arvioi Ylellä.

Pohjoismaisessa vertailussa Suomen työllisyyslukemat ovat ankeita. Pekkarinen löytää syyt pääasiassa yleisestä talouskehityksestä sekä muiden pohjoismaiden dynaamisemmista työmarkkinoista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE