Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

110 vuotta täyttävän SAK:n Eloranta: Suomen tärkein kilpailuvaltti ovat ihmiset

Viikonloppuna 110 vuotta täyttävän SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kehottaa puoliväliriiheen valmistautuvaa hallitusta muistamaan työttömiä ja syrjäytyviä

– Tärkein kilpailuvalttimme ovat osaavat ihmiset. Työllistymistä on nyt tuettava varmistamalla aikuiskoulutuksen ja työttömien palvelujen rahoitus. Oppivelvollisuusiän nostaminen puolestaan auttaa estämään muun muassa nuorten miesten syrjäytymistä, Eloranta sanoo.

Hän toteaa talouden suunnan olevan kehittymässä parempaan päin. SAK:n keräämät irtisanomis- ja yt-luvut olivat Elorannan mukaan alkuvuodesta alimmillaan kuuteen vuoteen.

– Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että työttömyyden selkä on taitettu. Erityisesti pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat kiristysten sijaan lisää tukea päästäkseen takaisin työelämään.

Eloranta painottaa, että SAK on edelleen Suomen vahvin ay-brändi.

– Työmarkkinoiden pirstoutuminen haastaa kuitenkin kaikki, myös palkansaajaliikkeen. SAK:n tehtävä on lukea muutosta ja olla mukana luomassa raameja uusille tavoille tehdä työtä. Myös sosiaaliturvaa on välttämätöntä muokata nykyistä paremmin uudelle työlle sopivaksi.

Taloudellisten seikkojen rinnalle nousee ihmisten vaatimus työelämän laadusta sekä merkityksellisestä ja mielekkäästä työstä.

– Merkittävimmät kehittämis- ja edunvalvontatarpeet löytyvät tällä hetkellä yksinyrittäjyydestä sekä silppu- ja alustatyöstä. Liittojen ja uuden työn tekijöiden suhde on kuitenkin vasta aluillaan.

SAK:n puheenjohtaja muistuttaa, että murroksesta huolimatta on huomioitava myös nykyolosuhteet, kun edelleen suurin osa suomalaisista tekee aikaan ja paikkaan sidottua kokopäivätyötä.

– Taloudellisten seikkojen rinnalle nousee ihmisten vaatimus työelämän laadusta sekä merkityksellisestä ja mielekkäästä työstä. Palkansaajaliikkeen tehtävä on muokata nämä odotukset toimiviksi esityksiksi työmarkkinapöytiin ja lainsäädäntöön, Eloranta korostaa.

SAK:n edeltäjä Suomen Ammattijärjestö perustettiin Tampereella 15.–17. huhtikuuta 1907. SAK edustaa lähes miljoonaa palkansaajaa teollisuudessa, julkisella sektorilla, kuljetusaloilla ja yksityisillä palvelualoilla. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön SAK:hon kuuluu 20 ammattiliittoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE