Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

12 kuukauden euribor laski jo alle 3 prosentin – pankissa puhutaan jo “asuntovelallisten juhlaviikosta”

Suomen yleisin asuntolainojen viitekorko eli 12 kuukauden euribor vaipui maanantaina alle kolmen prosentin. Päivän noteeraus oli 2,986.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen totesi viestipalvelu X:ssä, että näin alhainen vuoden euribor on ollut edellisen kerran vuoden 2022 joulukuussa.

-  Yli kolmen prosentin aikakautta kesti 440 perättäistä päivää. Jatkossa koroissa on edelleen laskupainetta, Hännikäinen kirjoitti.

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich ennakoi myös laskun jatkuvan.

-  Markkinoilla kyseisen koron pohja hinnoitellaan tällä hetkellä ensi vuoden lopulle noin 2,15 prosenttiin, von Gerich totesi viestipalvelu X:ssä.

Odotukset laskusuuntauksen jatkumisesta ovat von Gerichin mukaan merkki siitä, että Euroopan keskuspankki EKP:n ennakoidaan jatkavan ohjauskorkojen laskemista tänä syksynä.

Syksyn ensimmäinen korkokokous on tämän viikon torstaina. EKP:n ennakoidaan tuolloin alentavan ohjauskorkoja 0,25 prosenttiyksiköllä.

Hännikäisen mukaan keskuspankki pitää kuitenkin korttinsa piilossa eikä anna selkeitä lupauksia tulevasta.

-  Talletuskorkoa lasketaan 0,25 prosenttiyksiköllä 3,5 prosenttiin, mutta tulevat askeleet jätetään usvan peittoon, Hännikäinen ennakoi.

EKP aloitti ohjauskorkojensa laskun kesäkuussa ja ruuvasi niitä silloin 0,25 prosenttiyksikköä alaspäin.

OP-ryhmän päästrategi Lippo Suominen totesi X:ssä, että käsillä on asuntovelallisten juhlaviikko, kun torstaina saadaan vielä EKP:n koronlasku.

-  Tosin lasku on jo täysimittaisesti markkinahinnoissa, joten ratkaisevaa on, mitä luvataan tulevasta, Suominen huomautti.

VUODEN euribor on tullut selvästi alas verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon. Jos asuntolainan korontarkistus oli vuosi sitten syyskuun alkupäivänä, oli viitekorko yli neljä prosenttia.

Korkein vuoden euriborin noteeraus viime syyskuussa oli 4,228 prosenttia. Alle neljään prosenttiin se laski viime vuoden marraskuun lopulla.

Euriborin lasku parantaa edellytyksiä talouskasvulle ja Suomen jähmettyneiden asuntomarkkinoiden piristymiselle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE