Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

15-vuotias raiskasi 10-vuotiaan – hovioikeus tuomitsi ehdollista

10-vuotiaaseen lähisukulaiseen kohdistuneet seksuaalirikokset toivat Rovaniemen hovioikeudessa ehdollista vankeutta rikosten tekoaikaan 15-vuotiaalle pojalle.

Aiemmin Oulun käräjäoikeus hylkäsi syytteet katsoen, ettei niiden tueksi löytynyt riittävästi näyttöä.

Hovioikeuden mukaan uhrin uskottava kertomus, kirjallinen todistelu ja henkilötodistelu osoittivat, että 15-vuotias pakotti 10-vuotiaan sukupuoliyhteyteen kanssaan väkivaltaa käyttämällä tammikuussa 2017. Hovioikeus tuomitsi syytetyn nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta sekä sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Oikeuden mukaan syytetyn alaikäisyys huomioon ottaen ei ollut rikoslaissa edellytettyjä painavia syitä vankeusrangaistuksen tuomitsemiselle ehdottomana.

Hovioikeus määräsi tuomitun maksamaan uhrilleen yhteensä 12 000 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet vedoten muun muassa asiantuntijalausuntoon, jonka mukaan uhrin kertomukseen saattoi vaikuttaa se, että häntä oli ensimmäisessä asiaan liittyvässä puhuttelussa johdateltu selvästi ja hän oli johdattelun seurauksena kertonut sukupuoliyhteydestä.

Asiantuntijalausunnon mukaan oli kuitenkin todennäköistä, että lapsi oli joutunut seksuaalirikoksen uhriksi kertomallaan tavalla.

Oikeuden julkisesta selosteesta ei käy ilmi uhrin sukupuolta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE