Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

160 000 euron lisäkulut – KSML: Ehtoollisviinit muuttuvat verollisiksi

Ehtoollisviinit muuttuvat verollisiksi, uutisoi Keskisuomalainen. Hallituksen esityksessä uudeksi alkoholilaiksi ei ole mainintaa ehtoollisviinien verottomuudesta. Asia on vahvistettu lehdelle valtionvarainministeriöstä.

Verokohtelu muuttuu, koska verovapaudelle ei ole perusteita alkoholijuomien verotusta koskevassa EU-lainsäädännössä. Valtionvarainministeriössä tarkistettiin, olisiko ehtoollisviinien verokohtelussa ollut kansallista liikkumavaraa, mutta sitä ei löytynyt.

Valtioneuvosto käsittelee alkoholilain muutosta kokouksessaan tänään. Lopullisesti uuden lain hyväksyy eduskunta.

Kirkkohallitus on aiemmin arvioinut lehdelle, että ehtoollisviinien verollisuus toisi evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnille vuosittain yhteensä noin 160 000 euron lisäkulut.

Eduskunta päätti vuonna 1994, ettei alkoholivero koske ehtoollisviiniä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE