Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“1990-luvun virheistä on otettava opiksi” – lisätalousarviosta turvaa lapsille, nuorille ja ikääntyneille

Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen on tyytyväinen, että hallituksen vuoden 2020 neljäs lisätalousarvioesitys satsaa erityisesti lapsiin ja nuoriin, peruspalveluihin sekä koulutukseen.

Demokraatti

Demokraatti

– Panostukset hyvinvointiin ja ongelmien ennaltaehkäisyyn ovat nyt yksi hallituksen kärkitavoitteista. 1990-luvun virheistä on otettava opiksi, sillä niihin ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti varaa, Mäkinen huomauttaa tiedotteessa.

Lasten ja nuorten hyvinvointipakettiin tulee jopa yli 300 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien kautta lasten ja nuorten hyvinvointia tuetaan muun muassa satsaamalla mielenterveyspalveluihin, perheiden sosiaalipalveluihin sekä ennaltaehkäiseviin tukitoimiin.

Mäkinen iloitsee myös iäkkäiden palvelujen 60 miljoonan tukipaketista. Sillä vahvistetaan paitsi pitkäaikaishoidossa olevien palveluja, tuetaan myös omaishoitajia.

– Peruspalvelujen vahvistamisella vaikeassa kuntatalouden tilanteessa on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille. On erittäin tärkeää kiinnittää erityistä huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin. Koronan rajoitteet ovat kohdistuneet kovimmin juuri heihin.

Mittava kuntapaketti on kokonaisuudessaan noin 1,4 miljardia euroa, odotettua huomattavasti suurempi. Kuntien kriittistä tilannetta huomioidaan kokonaisuudessaan eri tavoin. Tämä on Mäkisen mielestä välttämätöntä.

– Kriisituki on elvytyksen rinnalla tärkeässä asemassa. Koronan vaikutukset ovat valtavat ja ilman valtion vahvaa roolia uuden kasvun rakentaminen ei onnistu. Keski-Suomessa ja Jyväskylässä tuki otetaan ilolla vastaan. Sama koskee koulutuspaikkojen lisäämistä, Mäkinen kiittää.

Hän korostaa, että satsaukset koulutukseen ja osaamisen tasoon luovat pohjaa kestävälle kasvulle ja kilpailukyvylle, ja myös nuorten tulevaisuudelle. Korkeakoulujen aloituspaikkoihin tavoitellaan 4 800 lisäystä ja niihin kohdennetaan kertaluontoisesti 124 miljoonaa euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE