Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

200 000 jäsenen neuvottelujärjestö on valmis työtaisteluihin – “Työntekijän asemaa ei saa enää heikentää”

Juko järjesti alkuvuodesta yliopistolakon palkkausjärjestelmän heikentämispyrkimyksiä vastaan.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko on valmis käyttämään työtaisteluoikeuttaan tarvittaessa koko järjestön voimin. Näin linjasi liittokokous tänään. Jukossa on kaikkiaan 36 liittoa. Tähän mennessä valmistautuminen työtaistelutoimiin on ollut sektorikohtaista.

Demokraatti

Demokraatti

Tämä on Jukon puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan tarpeen, jos työnantajapuoli pyrkii edelleen heikentämään työntekijöiden asemaa.

Luukkainen toteaa, että päätöksen taustalla on havainto siitä, että työmarkkinoiden tyyli on koventunut viime vuosina. Erityisesti tällä hallituskaudella työnantajien pyrkimykset heikentää työntekijöiden asemaa ovat kiihtyneet entisestään.

– Työmarkkinoiden vakautta ja ennustettavuutta ovat huonontaneet erityisesti poliittinen päätöksenteko sekä Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) vetäytyminen keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista.

“Kansantaloutta ei saa enää nostaa heikentämällä julkisen sektorin henkilöstön työehtoja.”

Juko joutui torjumaan tukun heikennyksiä viimeksi alkuvuodesta käymissään työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa. Luukkainen ottaa tästä varoittavaksi esimerkiksi yliopistosektorin.

– Alkuvuoden yliopistolakko oli pakko toteuttaa, jotta pystyimme torjumaan palkkausjärjestelmän heikentämispyrkimykset. Halusimme saada yliopistoväelle mahdollisuuden palkankorotuksiin, jotka ovat aivan samaa suuruusluokkaa muiden alojen korotusten kanssa.

Lisää aiheesta

Jukon mielestä työehtojen heikennyspyrkimykset ovat kohtuuttomia, koska työntekijät tulivat vastaan vuoden 2016 kilpailukykysopimuksessa. Kikyssä työnantaja- ja työntekijäosapuolet sitoutuivat yhdessä parantamaan maan talouden kilpailukykyä ja työllisyyttä jäädyttämällä palkkatason, pidentämällä työaikaa, leikkaamalla lomarahoja ja siirtämällä osan työnantajamaksuista työntekijöiltä perittäviksi.

– Kikyn ja sen perusteella tehtyjen työehtosopimusten solmiminen osoitti, että julkisen sektorin työntekijät haluavat toimia vastuullisesti Suomen yhteisen hyvän eteen. Seuraavaksi on aika palkita työntekijöitä kaikesta tästä vastuullisuudesta ja kompensoida heidän tekemänsä myönnytykset. Kansantaloutta ei saa enää nostaa heikentämällä julkisen sektorin henkilöstön työehtoja. Sellainen toiminta on väärin, Luukkainen perustelee.

Työtaisteluoikeus kuuluu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja Suomen perustuslaissa turvatun järjestäytymisvapauden piiriin. Luukkaisen mukaan Juko käyttää työtaisteluoikeutta aina tarkasti harkiten, ja on valmis siihen tulevissa vuoden 2020 neuvotteluissa.

“Ketään ei jätetä yksin ja etenemme yhtenä joukkueena.”

Jukon 36 liitossa on mukana kaikkiaan noin 200 000 julkisen sektorin asiantuntijaa ja esimiestä.

– Etenemme aina neuvotteluissa ensisijaisesti keskustellen ja sopien. Viimeisenä keinona voimme kuitenkin turvautua laillisiin painostustoimiin, jos näemme sen tarpeelliseksi. Julkisessa keskustelussa työtaisteluoikeus on saanut liikaa kielteisiä sävyjä. Se on kuitenkin yksi laillinen keino muiden joukossa. Kehittämällä työtaisteluperiaatteitamme haluamme Jukossa varmistaa, etteivät julkisen sektorin palkansaajat joudu enää altavastaajiksi, Luukkainen painottaa.

Hän listaa järjestön keskeisiksi toimintaperiaatteiksi oikeudenmukaisuuden ja vastuullisuuden.

– Kaikki sopimussektorit ovat sitoutuneet yhteisiin periaatteisiin: ketään ei jätetä yksin ja etenemme yhtenä joukkueena.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE