Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“22 euron lasku nousee yli 300 euroon ja korkomaksut juoksevat yksityisten perintäfirmojen kassoihin” – Kansanedustaja vaatii jotain tolkkua

SDP:n kansanedustaja Riitta Myller, valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Harakka, puheenjohtaja Antti Rinne ja kansanedustaja Maria Tolppanen (oik.) esittelivät eduskunnassa SDP:n terveisiä hallituksen kehysriiheen.

SDP esitteli tiistaina eduskunnassa terveisiään kuluvan hallituskauden viimeiseen kehysriiheen. Kansanedustaja Maria Tolppanen (sd.) nosti tilaisuudessa esille yhden työllistymiseen merkittävästi vaikuttavan ja taloudellista ahdinkoa aiheuttavan ongelman.

TOPI JUGA

Demokraatti

– Ulosottoon joutuneiden kannusteet työllistyä ovat heikot – puhumattakaan sen inhimillisistä kustannuksista. Siksi näiden ihmisten asemaa on helpotettava, hän sanoo.

– Koska ulosoton suojaosa on niin matala, työtä ei voi ottaa vastaan. Suojaosa on saatava korkeammaksi ja työn vastaanottaminen kannattavaksi.

Tolppanen toi esiin, kuinka vuonna 2016 Suomessa oli ulosotossa 491 000 yksityishenkilöä. Hän kuitenkin muistutti, että ulosoton määrä ei ole suurin ongelma.

– Ulosoton suurin ongelma on sen laatu. 491 000 ihmisestä tulee ulosottoon 350 000 maksua sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista.

– Terveyskeskuslasku, sairaalalasku, hammaslääkärilasku, ensiapupoliklinikkamaksu, Tolppanen luettelee.

22 euron lasku, nousee velalliselle yli 300 euroon.

Lisää aiheesta

Hän kertaa, että kun laskut jäävät maksamatta ja ne lähtevät kiertämään eteenpäin, useassa kunnassa ja kuntayhtymässä kaava on seuraavanlainen: Lähetetään lasku ja karhulasku henkilölle, jolla ei ole varaa maksaa. Tämän jälkeen lasku siirretään yksityiselle perintätoimistolle.

– Siellä laskut kiertävät tietyn aikaa. Mikäli henkilöllä ei ole varaa maksaa, ne myydään seuraavalle perintäyhtiölle. Loppuvaiheessa päästään siihen, että nämä niin sanotut summaariset laskut, joita kukaan ei ole kiistänyt, ryhtyvät keräämään korkoja, Tolppanen selvittää.

– Ja kun laskut siirtyvät oikeuteen, alkuperäinen lasku siirtyy automaattisesti ulosottoon. Mutta kun perintäfirmat vievät omat saamisensa oikeuden käsiteltäväksi, laskuun lisääntyy oikeudenkäyntikulut ja korkoa joka kuukausi.

Tällöin alkuperäisen laskun hinta, vaikkapa 22 euroa polven niksahtamisesta, nousee velalliselle yli 300 euroon, Tolppanen huokaa. Näin tapahtuu, vaikka asiassa on Tolppasen mukaan ”äärimmäisen” hyvä lainsäädäntö.

– Asiakasmaksulain 11 pykälä.

Pykälä kuuluu: ”Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.” 

– Meidän laki määrää, että ihmiselle, joka on varattomaksi todettu, ei saa antaa terveyskeskuslakia. Mutta kukaan ei valvo tätä lakia, Tolppanen huomauttaa.

– Kukaan ei sanktioi tätä lakia. Ja ne kasvattavat sitä ulosotossa olevien miljardien määrää. Tämä on yksi asia, joka pitäisi korjata.

Pykälän käyttöönotto vähentäisi valtion kuluja.

Tolppanen lisää vielä lopuksi, että asiakasmaksulain 11. pykälän käyttöönotto vähentäisi myös valtion kuluja.

– Ihmiset, jotka tätä kautta joutuvat ulosottoon, joutuvat käyttämään muita sosiaalihuolloin palveluita tullakseen toimeen.

Tällaisiksi tuiksi Tolppanen listaa perustoimeentulotuen sekä harkinnanvaraista toimeentulotuen.

– Ja on muistettava se, että yksikään yksityiseen perintäfirmaan ulosoton kautta tulleesta korkomaksusta ei juokse valtion vaan yksityisen perintäyrityksen kassaan. Mutta kuka sen maksaa, hän kysyy ja vastaa:

– Muut veronmaksajat. Ihmisten täytyy joka tapauksessa elää. Ja sitten täytyy jälleen hakea rahaa muualta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE