Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

25 vuotta Ruokolahden leijonasta – SDP:n kansanedustaja: “Ajatuksissa askarteli, pitäisikö leikkiä kuollutta”

Uutinen leijonahavainnosta nosti Etelä-Karjalassa sijaitsevan Ruokolahden hetkeksi maailmankartalle kesällä 1992. Neuvostoliitto oli puoli vuotta aikaisemmin hajonnut ja nykyinen SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen oli alle viisitoistavuotias ruokolahtelainen kestävyysjuoksun harrastaja.

– Muistan sen oikein hyvin. Olin piirivalmennettavana ja juoksin siihen aikaan 60-70 km viikossa ja paljon metsälenkkejä. Ajatuksissa askarteli aika usein, että jos tuolta tulee leijona vastaan, niin pitäisikö leikkiä kuollutta vai juosta kovempaa, Kymäläinen sanoo.

Lenkkejään hän ei leijonanepäilyjen vuoksi rajoittanut. Monia muita lapsia ajatus metsissä lymyilevästä kissapedosta pelotti. Ilmoituksia leijonan jäljistä tuli useita ja tutkijatkin kävivät niitä katsomassa.

– Jonkun verran on ollut myös sellaista mitä on pidetty näyttönä. En henkilökohtaisesti tavannut leijonaa enkä ihmisiä, jotka olisivat sen nähneet.

Ei se ole leijonalle pitkä matka, jos tarinat pitävät paikkansa, että se olisi tullut Venäjältä.

Kymäläinen ei tyrmää ajatusta, etteikö kaikkien aikojen kesäuutinen olisi voinut olla totta.

– En ole lähtenyt sulkemaan sitä kokonaan pois. Leijonahavainnon ensimmäisenä tehnyt mies oli kokenut metsässä liikkuja ja nautti järkevän miehen maineesta. Hän on varmasti joutunut muutaman kerran miettimään tekeekö ilmotuksen vai jättääkö sen tekemättä.

Väitetyt leijonahavainnot tehtiin Virmutjoen suunnalla, Kymäläinen itse asui kuntataajamassa.

– Puhutaan 5-10 kilometristä. Ei se ole leijonalle pitkä matka, jos tarinat pitävät paikkansa, että se olisi tullut Venäjältä.

Vaikka metsässä ei olisi leijonaa ollut, on leijona nykyisin Ruokolahden valtuuston puheenjohtajana toimivan Kymäläisen mukaan paikkakunnalle hyvä brändi, joka näkyy yritysten nimissä ja t-paidoissa.

– Itse näen, että sitä kannattaa myös hyödyntää. Oli viehättävää, että Ylen Suomi100 -lähetyksessäkin vilahti leijona. Miksei tästä voisi ottaa kopin ja tuoda tätä enemmän esille myös Ruokolahdella.

Yli kahden vuosikymmenen takainen kesäuutinen jäi ihmisille niin vahvasti mieleen, että asiasta kysellään edelleen myös Kymäläiseltä.

– Kun on kysytty onko leijonaa näkynyt, olen sanonut, että vaaleasta harjasta päätellen ei minua pahempaa.

Yksi leijona Ruokolahdella on varmuudella nähty. Taannoisiin Äijänkärräyksen MM-kisoihin tuotiin maskotiksi täytetty Elvi-leijona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE