Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

250 000 puolalaista marssi demokratian ja EU:n puolesta

Mielenosoitus on yksi maan suurimmista sen jälkeen, kun kommunismi kaatui Puolassa vuonna 1989.

Puolan pääkaupungissa Varsovassa noin neljännesmiljoona ihmistä marssi lauantaina EU:n ja demokratian puolesta. Kyseessä on yksi maan suurimmista mielenosoituksista sen jälkeen, kun kommunismi kaatui Puolassa vuonna 1989.

Mielenosoituksen osallistujat haluavat suojella maan asemaa Euroopan unionissa ja vastustaa oikeistohallituksen toimia, jotka marssijoiden mielestä heikentävät demokratiaa.

Mammuttiprotesti syntyi, kun vuosittainen EU-myönteinen paraati yhdistettiin demokratiaryhmien ja oppositiopuolueiden järjestämään mielenosoitukseen.

Myös äärinationalistipuolueet ja niiden tukijat ovat järjestäneet vastamielenosoituksen, johon on ottanut osaa noin 2 500 ihmistä. Vastamielenosoittajien mielestä EU-jäsenyys merkitsee, että Puola on Brysselin käskytettävänä.

Puolan populistinen Laki ja oikeus -hallituspuolue on saanut osakseen tiukkaa kritiikkiä Euroopan unionilta ja Euroopan parlamentilta. Hallitus on kuitenkin pitänyt arvostelua tarpeettomana puuttumisena maan sisäisiin asioihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE