Politiikka

3 kokoomusedustajaa lipesi 5,5 prosentista – ”Eilen sitten kaikkein raskauttavinta oli se…”

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Kansanedustaja Pertti Salolainen.
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Kansanedustaja Pertti Salolainen.
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Kansanedustaja Pertti Salolainen.

Kokoomus ajoi tiukkaa linjaa alkoholilakiäänestyksessä. Eilen lähetekeskustelun aikana selvisi, että puolue vaatii kaikilta hallituspuolueiden kansanedustajilta 5,5%:n alkoholipitoisuuden kannattamista vähittäiskauppamyyntiin.

Keskustan kanta oli, että hallituksessa on sovittu omantunnonvapaudesta ja 4,7%:akin on luvallista äänestää.

Pertti Salolainen (kok.) äänestikin sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön puolesta eli alkoholiprosentin osalta 4,7%:a hallituksen alun perin esittämää 5,5%:a vastaan.

– Ilmoitin alun perin, että minä tulen äänestämään 4,7%:n puolesta. Eilen sitten kaikkein raskauttavinta oli se, että kysyin täällä istunnossa ministeri Saarikolta (kesk.), että haluan nyt tietää teidän käsityksen tästä asiasta: Lisääntyykö tässä viinan, alkoholin kulutus ja siitä aiheutuvat haitat. Saarikko vastasi täysin selkeästi kyllä, molemmat lisääntyvät.

Kokoomuksen loppumetreillä ilmennyt voimakas vaatimus äänestää 5,5%:a voitaneen tulkita haluksi ampua omat rivit suoriksi.

– En minä pysty sanomaan mitä se on. Mutta minä satun tietämään nämä valtiopäiväjärjestyksen säännökset. Kansanedustajaa ei sido mikään muu kuin oikeus ja totuus. Kun olen ollut tässä talossa yli 30 vuotta ollut, perinteisesti on sallittu omantunnonvapaus uskontoon, terveyteen, moraaliin ja tämäntyyppisiin kysymyksiin. Minulla ei ollut mitään vaikeutta, ei pienintäkään, Salolainen toteaa 4,7%:n tukemisestaan.

Hän ei kokenut prosessia kokoomusryhmän kanssa raskaaksi.

”Voisi se tietysti kevyempääkin olla.”

Kokoomuslaisista kansanedustajista Sanna Lauslahti ja Pauli Kiuru eivät äänestäneet lainkaan sillä kohdin, jolla päätettiin alkoholiprosentin 4,7 ja 5,5 välillä. Demokraatti tavoitti Kiurun kommentoimaan asiaa.

– Minä pidättäydyn äänestämästä, mutta se on ryhmäjohdon tiedossa. Kyllä tämä on käyty läpi ja hyväksytty, hän kertoi ennen äänestystä.

Onko ollut kova paine ryhmästä?

– Voisi se tietysti kevyempääkin olla. Jokisen Kallen (ryhmän puheenjohtaja) kanssa olen käynyt asian lävitse ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. En minä sellaista painetta siinä koe, mutta tämä minun käyttäytyminen on siis ryhmäjohdon tiedossa ja he hyväksyvät sen, että pidättäydyn äänestämästä, Kiuru toistaa.

Ehkä hivenen yllättävää on se, että Kiuru kertoo myös, että hänen mielestään on ihan hyvä, että alkoholikulttuurissa mennään eteläeurooppalaiseen suuntaan. Tästä vihjauksena hän tuki kahden hävinneen esityksen alkoholiprosentista eli 3,5:n ja 8,5:n ollessa vastakkain jälkimmäistä. Tosin Kiuru sanoo, ettei tällä äänestyksellä sinänsä ollut merkitystä.

– Minulle käy aivan hyvin, että myös viinit olisivat kansalaisten saatavilla vaikka pävittäistavarakaupoissa, jopa vahvemmat. Mutta siihen suuntaan täytyy mennä askel askeleelta. Jos minä olisin saanut, päättää olisi viety nämä muut asiat eteenpäin ja jätetty tämä (prosenttikysymys) vähäksi aikaa, vaikka neljäksi vuodeksi hautumaan. Olisi katsottu, miten tehdyt päätökset vaikuttavat kulutukseen ja käyttäytymiseen ja sitten olisi otettu prosenttiasia käsittelyyn. Mentäisiin vähän varovaisemman kautta kohti suurempaa vapautta, riskiä vättäen. Ei tässä kuitenkaan sellaista kiirettä ole, Kiuru perustelee sitä, ettei halunnut tukea 5,5%:a.

– Ehkä minä olisin pikkaisen taipuvaisempi ollut kuulemaan ja hyväksymään asiantuntijoitten näkemyksen ja ottamaan pienen aikalisän sen prosentin suhteen.

Kiuru jätti kuitenkin lopulta äänestämättä 4,7%:a sen vuoksi, ettei halunnut äänestää hallituksen esitystä vastaan.

– On fiksumpaa, että toimin flegmaattisesti enkä äänestä mitään.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat