Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

30-vuotiaan opiskelijan protesti kohuvierailun kynnyksellä: “Heitä on pidätetty, surmattu ja alistettu”

Saksassa Kölnin kaupungissa varaudutaan tänään mielenosoituksiin, kun maassa vieraileva Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan avaa Euroopan suurimpiin kuuluvan moskeijan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Useita satoja ihmisiä oli kerääntynyt Reinjoen rannalle jo aamusta.

– Erdogan et ole tervetullut, luki mielenosoittajien kylteissä, ja iskulauseissa tuomittiin fasismi.

Erdoganin torstaina alkaneen vierailun aikana on järjestetty useita mielenosoituksia, ja turvatoimet ovat tiukat. Kölnissä kaduille odotetaan noin 10 000:ta ihmistä protestoimaan muun muassa Turkin ihmisoikeustilannetta.

Viranomaiset ovat turvallisuussyistä rajoittaneet moskeijan avajaisiin osallistuvien määrän viiteen tuhanteen. Sekä Kölnin kaupunginjohtaja Henriette Reker että Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääministeri Armin Laschet peruivat osallistumisensa avajaisiin, kun arvostelu Erdoganin vierailua kohtaan kiihtyi.

Turkista lähtöisin oleva 30-vuotias opiskelija Cansu kertoi tulleensa mielenosoitukseen Sveitsistä.

– Haluan olla ääni niille, jotka eivät voi lähteä kaduille Turkissa. Heitä on pidätetty, surmattu ja alistettu. Erdoganille kaikki, mikä poikkeaa hänen omasta ajattelustaan, on terrorismia.

Erdoganin Saksan-matkan viimeisessä etapissa Nordrhein-Westfalenissa merkittävä osa väestöstä on turkkilaisperäistä.
Kölnin suurmoskeija avasi ovensa vuonna 2017 kahdeksan vuotta kestäneiden rakennustöiden jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE