Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

FBI:n johdosta erotettu Comey aikoo todistaa senaatin tiedustelukomitean edessä

FBI:n erotettu johtaja James Comey.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin erotettu johtaja James Comey aikoo todistaa julkisesti senaatin tiedustelukomitean edessä, kertoo komitean johto. Asiasta muun muassa uutisoivan CNN:n mukaan komitean puheenjohtaja Richard Burr ja varapuheenjohtaja Mark Warner ovat kertoneet, että Comeyn kuuleminen järjestetään Yhdysvaltain asevoimien palveluksessa kaatuneiden muistopäivän eli toukokuun viimeisen maanantain jälkeen. Tarkka päivämäärä ei vielä ole tiedossa.

Puheenjohtaja Burr sanoo tiedotteessa, että komitea odottaa innolla kuulevansa Comeyn todistuksen Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

– Olen toiveikas siitä, että hän (Comey) selventää viimeaikaisia tapahtumia, joista on laajalti raportoitu mediassa.
Warner puolestaan arvioi, että Comeyn todistus auttaa vastaamaan joihinkin niistä kysymyksistä, jotka ovat nousseet esille sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump yllättäen erotti Comeyn.
Trump erotti Comeyn viime viikolla.

Comeyn lisäksi kirjeen sai FBI:n virkaatekevä johtaja

Aiemmin tällä viikolla komitean uutisoitiin lähettäneet Comeylle kirjeen, jossa häntä pyydettiin todistamaan sekä avoimessa että suljetussa istunnossa.

Toinen kirje lähetettiin virkaatekevälle FBI:n johtajalle Andrew McCabelle. Hänen pyydetään etsivän mitä tahansa muistiota Comeyn kanssakäymisestä muun muassa presidentti Trumpin kanssa ennen kuin presidentti erotti hänet.

Kirjeet lähetettiin sen jälkeen, kun media uutisoi vuodetusta muistiosta, jonka mukaan Trump pyysi helmikuussa Comeyta luopumaan presidentin entistä neuvonantajaa Michael Flynniä ja tämän venäläiskytköksiä koskevasta tutkinnasta.

Lisää aiheesta

Trump on kiistänyt pyytäneensä luopumaan Flynniä koskevasta tutkinnasta.

Lähde CNN:lle: Comey uskoo nyt, että Trump yritti vaikuttaa häneen

CNN:n lähdetiedon mukaan Comey uskoo nyt, että presidentti Trump yritti vaikuttaa hänen arviointiinsa Venäjä-tutkinnassa. Lähteen mukaan se, onko presidentti syyllistynyt oikeuden kulun haittaamiseen, on kuitenkin vielä vastaamaton kysymys. Lähde sanoo, että jotta oikeuden kulkua voi haitata rikollisessa mielessä, täytyy olla aikomus tehdä niin.

– Aikomusta on vaikea todistaa.

Yhdysvalloissa on käyty keskustelua siitä, onko Trump syyllistynyt presidenttinä oikeuden kulun haittaamiseen. Kyseessä olisi rikos, joka voisi olla myös peruste presidentin viraltapanolle.

STT-AFP, Washington

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE