Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

34 kansanedustajaa haastatteluun – tasa-arvon toteutuminen selvitetään

Eduskunnan kanslia on käynnistänyt tutkimuksen tasa-arvon toteutumisesta eduskunnassa. Tutkimuksessa selvitetään, miten kansanedustajat kokevat eduskuntatyön sukupuolisen tasa-arvon näkökulmasta.

Tavoitteena on tuottaa arvio, joka auttaa vahvistamaan tasa-arvoa eduskuntatyössä. Tutkimus liittyy itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaan kuuluneeseen 100 tasa-arvotekoa –hankkeeseen.

Kyselytutkimus tehdään eduskuntaryhmissä torstaina 15.3. Kyselyn keskeisiä tuloksia syvennetään myöhemmin haastattelemalla 34 kansanedustajaa.

Tutkimus vastaa pääosiltaan Ruotsin eduskunnassa 2016 tehtyä tasa-arvotutkimusta. Eduskunnan tasa-arvotutkimuksesta pyritään saamaan hyvin kattava. Ruotsissa 80 % kansanedustajista vastasi kyselytutkimukseen.

Tutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Ulla Parviainen (kesk.) ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Ville Tavio (ps.). Ohjausryhmään kuuluvat heidän lisäkseen kansanedustajat Sari Raassina (kok.), Tarja Filatov (sd.), Simon Elo (sin.), Krista Mikkonen (vihr.), Hanna Sarkkinen (vas.), Anders Adlercreutz (r.) ja Sari Tanus (kd.), asiantuntijajäsen, professori Maria Lähteenmäki sekä valiokuntaneuvokset Ritva Bäckström ja Olli Hietanen.

Tutkimuksen toteuttaa Oxford Research Oy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE