Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

39:stä 45 euroon – kalastusmaksut tänään käsittelyssä, SDP esittää hylkäämistä – Wallin: Maksua korottamalla kertymä ei toteudu

Eduskunnassa käsitellään tänään kalastuslakia. Hallitus esittää kalastuksenhoitomaksun hinnan nostamista peräti 15 prosentilla. SDP ja vihreät esittävät esityksen hylkäämistä. Ne ovat jättäneet maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintöön vastalauseen.

Kansanedustaja Harry Wallin (sd.) kertoo, että vasemmistoliitto on yhtymässä salissa vastalauseeseen.

Hallitus esittää, että kalenterivuotta koskevaa kalastonhoitomaksua korotettaisiin 39 eurosta 45 euroon, seitsemän vuorokauden maksua 12 eurosta 15 euroon ja vuorokauden maksua 5 eurosta 6 euroon.

Hallituksen esitys kalastuslain muuttamiseksi pohjautuu tilanteeseen, jossa kalastonhoitomaksukertymä on jäänyt noin 2 miljoonaa euroa kalastuslain uudistuksen yhteydessä arvioitua pienemmäksi ja vuosikohtaisten maksujen määrä on viimeisen 15 vuoden aikana pudonnut kolmanneksen, eli noin 100 000 kappaletta.

– Se on tosiasia, että kertymä on pienentynyt, mutta hintoja korottamalla se ei toteudu, kun valvontaa ei ole käytännössä, Harry Wallin toteaa Demokraatille.

Hallitus taasen uskoo korotusesityksen kasvattavan vuotuista kalastonhoitomaksukertymää 1,4 miljoonalla eurolla.

– Ainakin tähän asti, kun maksuja on nostettu, jos ei ole (tarpeeksi) valvontaa, sen seurauksena yhä harvempi maksaa. Olen käyttänyt koiraveroa esimerkkinä. Eihän niitä kukaan maksanut, kun kunnat eivät valvoneet.

Valtion talousarvioesityksessä korotuksella kerättävät lisävarat ilmoitetaan käytettäväksi kalavesien hoidon vahvistamiseen. Kyseessä olevasta summasta maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä esitetään kuitenkin 70 % menevän vesialueiden omistajille korvauksena kalastusrasituksesta.

Wallin katsoo, että varat pitäisi ohjata kokonaisuudessaan vesialueiden hoitoon.

Yli 65-vuotiaat voivat tätä nykyä kalastaa ilmaiseksi. Lakiesitys ei ehdota tähän muutoksia.

– SDP on ollut sitä mieltä, että nykyisen lain puitteissa toimitaan, Wallin paaluttaa.

Hän arvelee kuitenkin, että seuraavalla tai sitä seuraavalla eduskuntakaudella asia saattaa nousta väestön ikääntyessä ja maksukertymän hiipuessa jälleen pohdintaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE