Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

4 miljoonalla eurolla saisi 100 vakinaista aliupseeria – “Tämä on kestämätön tilanne”

Sotilaita rynnäkkökivääreineen puolustusvoimien Uusimaa 17 -pääsotaharjoituksessa Vuosaaren satamassa.

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) esittää sadan uuden kouluttajan palkkaamista Puolustusvoimiin. SDP vaatii myös perusteellista selvitystä, miten vaje kouluttajista korjataan pysyvästi.

Kari tutustui eilen puolustusvaliokunnan kanssa 2 500 reserviläisen Uusimaa 17 -harjoitukseen, johon osallistuvat niin maa-, meri- kuin ilmavoimatkin.

Hän on toistuvasti muistuttanut, että kertausharjoitusten määrää pitää nostaa.

– Tämä varmistaisi sen, että sodan ajan sijoitetut reserviläiset pääsevät nykyistä paremmin kertauksiin ylläpitämään osaamistaan.

Kari muistuttaa, että jo viisi vuotta sitten puolustusvoimauudistuksen yhteydessä todettiin, että kertausharjoitusten uusi, alhaisempi määrä olisi lattiataso – ei katto. Uudistuksen yhtenä tavoitteena oli perusyksikköjen kouluttajavajeen täyttäminen siten, että jokaista koulutusjoukkuetta kohti olisi keskimäärin 2,5 kouluttajaa.

– Tavoitetta on yritetty saavuttaa palkkaamalla määräaikaisia sopimussotilaita, mutta tämä laastari ei ole paikannut isoa lovea.

Henkilöstö ansaitsee parempaa kuin väliaikaisratkaisuja.

Lisää aiheesta

Mika Karin mielestä nyt olisi tarpeen osoittaa selkeä tasokorotus ammattisotilaiden palkkaamiseen sekä varsinaisten virkojen täyttöön. Hänen mukaansa kohennusta saataisiin jo melko pienellä panostuksella.

– Esimerkiksi 4 miljoonalla eurolla saataisiin täytettyä 100 vakinaista aliupseerin virkaa. Kaiken kaikkiaan näitä virkoja on täyttämättä 600 eli yli 20 prosenttia aliupseeriston määrästä. Tämä on kestämätön tilanne.

Puolustusvoimat on hänen mukaansa tunnustanut, että sen henkilöstö uupuu työssään. Kari näkee, että vaje kouluttajista ja kertausharjoitusten määrässä liittyvät läheisesti toisiinsa.

– Puolustusvoimien äärimmäisen ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö ansaitsee parempaa kuin väliaikaisratkaisuja. Heille ei pidä esittää lisää töitä vaan lisää työkavereita näitä tehtäviä hoitamaan. Tämän vuoksi on perusteltua vihdoin selvittää, miten kouluttajamäärä saadaan nostettua pysyvästi asianmukaiselle tasolle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE