Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

550 miljoonaa euroa vuodessa varkaiden taskuihin – kauppa iloitsee: nyt voi joutua vankilaan

Kaupan ala pitää hyvänä hallituksen kehysriihen päätöstä, joka palauttaa sakon muuntorangaistuksen rikoslakiin. Tämä tarkoittaa sitä, että sakko voidaan muuntaa vankeusrangaistukseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Kaupan liitto on yhdessä Suomen Yrittäjien kanssa vaatinut muutosta jo pitkään. Kyse on liiton mukaan lainkuuliaisuudesta, joka on tärkeää niin kauppojen kuin asiakkaiden näkökulmasta.

– Nykytilanteessa näpistyksistä aiheutuneet tappiot ovat koituneet lopulta myös rehellisten asiakkaiden maksettavaksi, kun kauppiaiden on ollut pakko nostaa hintoja hävikin kattaakseen, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala perustelee.

Kaupoissa tehdyt myymälävarkaudet ja näpistykset ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Kaupan liitto laskee, että varkaudet maksavat kaupoille noin 550 miljoonaa euroa vuodessa. Kauppa uskoo, että hallituksen päätös muuttaa suuntaa positiivisemmaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE