ehdokasmainos

Liittopomo: Hallituksen superhanke taas tämän varassa: ”Toivotaan että onnistuu”

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n toimialajohtaja Päivi Niemi-Laine ennakoi vaikeuksia sote-ratkaisun tulevaisuudelle. Hänen mukaansa sote-uudistuksen rahoitus on epävarmalla pohjalla.

Niemi-Laine kommentoi, että hallitus pyrkii ratkaisemaan potilaan siirtämisestä koituvat kustannukset yksikanavaisella rahoituksella.

− Rahoitusratkaisuun sisältyy jälleen kerran iso ”toivotaan että onnistuu” -ajatusmalli, joka on aiemmissa päätöksissä osoittautunut erittäin huonoksi päätöksenteon pohjaksi.

Niemi-Laineen mielestä kuntapäättäjien pitää olla hereillä, kun sotea rakennetaan.

− Tehtävien ja rahoituksen kokonaisuus onnistuu vain, jos hallitus ei sysää vastuuta itseltään eivätkä kunnat  hankaloita kokonaisuuden hallintaa esimerkiksi pitkillä ulkoistuspäätöksillä.

− Leikkaamalla ennaltaehkäisevästä toiminnasta lyhytjänteisten säästöjen toivossa, maksetaan toisaalla palveluista enemmän. Sosiaali- ja terveyspalvelujen integroinnissa onkin tärkeää huomioida myös ne tehtävät, jotka jäävät kuntiin.

Sote-uudistuksen onnistuneen toimeenpanon tueksi on Niemi-Laineen mielestä asetettava myös henkilöstöä edustava työryhmä, jonka tehtävänä on valmistella ja seurata henkilöstön siirtymiseen liittyvien yksityiskohtien sujuvuus, palkkaharmonisoinnin toimeenpano ja tiedotus. Uudistuksen toimeenpano edellyttää myös henkilöstön tehtävärakenteiden kehittämistä sekä kattavaa täydennyskoulutusta.

JHL:n toimialajohtajan mukaan kestävän rahoituksen kannalta  myös valtionosuudet, verotus ja valinnanvapauteen liittyvät kysymykset pitää ratkaista mahdollisimman hyvän valmistelun kautta.

− Kilpailuvirasto on varoittanut valinnanvapauteen liittyvien kustannusten kasvusta samalla, kun palvelujen tarjonta sekä keskittyy että kohdistuu hyvin pärjäävälle kansanosalle, hän muistutti.

SDP:n Filatov nollatuntisopimuksista: “Ei voi olla työsuhteen muotoa, jota lainsäädäntö ei tunne”

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Vapaaehtoisten aktiivien liikkeelle laittama kansalaisaloite nollatuntisopimusten kieltämiseksi on tulossa syksyllä eduskunnan käsittelyyn. SDP:kin on herätellyt keskustelua nollatuntisopimuksista ja ollut vaatimassa reiluja pelisääntöjä työelämään.

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) muistuttaa, että Suomen lainsäädäntö ei tällä hetkellä edes tunne nollatuntisopimuksia.

Hänen mielestään kansalaisaloitteella ja sosialidemokraateilla on yhteinen tavoite:

– Oleellista on se, että saadaan turvallisuutta, ennakoitavuutta ja työelämän peruspelisäännöt koskemaan kaikkea työtä. Ei voi olla työsuhteen muotoa, jota ei olla lainsäädännössä ja niin epäselvää tilannetta työelämässä, jota nollasopimukset aiheuttavat, hän tarkentaa.

Nollatuntisopimusten määrä on ollut Suomessa voimakkaassa kasvussa. Niitä on tällä hetkellä noin 83 000.

Filatov huomauttaa, että jos työntekijän viikkotyötunneiksi on määritelty 0–40 tuntia, työnantaja voi halutessaan kiertää kaikkia työelämän normaaleja pelisääntöjä, kuten irtisanomissuojaa, sairauslomaa, vanhempainvapaita.

Jopa irtisanoutuminen työsuhteesta, jossa työtunteja on nolla, voidaan tulkita irtautumiseksi normaalista työsuhteesta pitkine karenssijaksoineen.

– Kun ihminen sairastuu, hyvä työnantaja maksaa sairausajan palkan, jos on huono työnantaja, hän kirjoittaa työvuorolistaan nolla tuntia. Jos työaika vaihtuu  paljon, ihmisen on mahdotonta suunnitella elämäänsä, Filatov kuvaa nollatuntisopimuslaisen arkea.

On myös paljon nollatuntisopimuksia, joissa työaika on kuitenkin käytännössä vakiintunut.

– Miksei näitä voisi vakinaistaa vaikka pienelläkin tuntihaarukalla?, Filatov kysyy.

– Nollatuntisopimuksiin liittyy paljon hyvin epäterveitä piirteitä, jotka realisoituvat ihmisten elämässä ja tuovat kestämättömiä tilanteita, Filatov toteaa.

Ei työvuoroistan tekijän mielivallalle.

Filatovin mukaan vakiintuneen työajan käsite pitää selkeyttää eli se, milloin työaikaa voidaan pitää vakiintuneena. Filatovin mielestä tähän riittää jo muutaman kuukauden työ tietyllä tuntivaihtelulla. Asiaan on saatava selkeät pelisäännöt. Yhtä lailla työttömyysturvaan liittyvät asiat pitää saada kuntoon ja työntekijän ja työnantajan vastuukysymykset tasapainoon.

– Se että se työaika muuttuu yhtäkkiä pitäisi perustella ja silloin työntekijällä on oltava asiasta ennakkotieto. SDP:n lähtökohta on se, että puututaan ongelmiin ja haetaan sellaisia tasoittumisjaksoja, jolloin jollakin viikolla työaika voi olla hyvin pieni ja jollakin enemmän. Tämän pitää lähteä työn tarpeesta eikä asia voi olla työvuorolistan tekijän mielivaltaa.

Eduskunnan Kansalaisinfossa järjestetään torstaina kello 18 Eroon nollatuntisopimuksista – Uusi-Seelanti näyttää suuntaa -seminaari. Uusi-Seelanti kielsi ensimmäisenä nollatuntisopimukset keväällä 2016. Tilaisuuteen saapuu apulaispääsihteeri Tom Buckley ammattiliitto Unitesta.

Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän järjestämän tilaisuuden avaa Tarja Filatov.

Tilaisuutta ennen Suomessa kansalaisaloitteen nollatuntisopimusten kieltämisestä tehnyt Operaatio Vakiduuni järjestää mielenilmauksen eduskunnan edessä kello 17 alkaen.

Presidentti Halonen: Ehkä Clintonit olisivat olleet onnellisempia, jos olisivat jakaneet heti roolit toisin päin

Kuva: Kari Hulkko
halonenhulkko132643

Presidentti Tarja Halonen kehottaa politiikassa toimivia naisia tarttumaan toinen toistensa ehdotuksiin ja tekemään niitä näkyviksi. Toisaalta hän näkee, että naisilla on jo sisaruutta aika paljon ja he tukevat toinen toisiaan.

Miehistä Halonen totesi, että heidät pitää saada sillä tavalla mukaan, että he uskovat, ettei heidän maskuliinisuutensa katoa, jos he kannattavat naisia.

Nainen ja ääni – Miina Sillanpää 150 vuotta -seminaarissa eduskunnan Pikkuparlamentissa keskusteltiin tänään naisten asemasta ja tavasta vaikuttaa politiikassa. Presidentti Halonen oli yksi tilaisuuden haastatelluista ja keskustelijoista.

Halonen palasi myös omaan presidenttikauteensa, jonka aikana hän havaitsi naiseuden ja vasemmistolaisuuden olevan yhdistelmä, joka herättää kommentteja.

– Jostain syystä työläisluokan naisissa on jotain epäilyttävää moraalin suhteen, Halonen totesi ja muisteli muun muassa, miten häntä haukuttiin huonoksi äidiksi ja väitettiin jopa että hänen ja Pentti Arajärven suhde olisi ”feikkiä”.

Kun olet 72, olet oikein sopiva.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) pohti, miten naista ei politiikassa oikein koskaan pidetä oikean ikäisenä.

– Silloin kun on nuori, sanotaan, että sinulla ei ole vielä kokemusta. Kun on ruuhkavuodet, ei saa riittävästi apua tai ajatellaan, että ei se ehdi mitään tekemään, kun sillä on ne pienet lapset. Sitten kun on taas tämmöinen jo vähän vanhempi niin sitten ajatellaan, että se on jo vähän liian vanha, hän sanoi.

– Sitten kun sinä olet 72, sinä olet oikein sopiva, et ole kenenkään tiellä, presidentti Halonen heitti ja sai seminaariyleisön jälleen nauramaan.

– Sitä jossain vaiheessa tajuaa, että sitä kritiikkiä tulee joka tapauksessa eikä kannata sen takia ainakaan pitää suutaan kiinni…Pitää rohkeasti vain puhua ja rohkaista muitakin naisia puhumaan, Alanko-Kahiluoto jatkoi.

Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvala halusi tässä vaiheessa muistuttaa tasa-arvomielessä kokoomuksen ex-puheenjohtajan, polvihousuissakin esiintyneen Alexander Stubbin mediakohtelusta.

– Jos ihminen on vähän erilainen, mies tai nainen ja konsensus-Suomessa, ja käyttäytyy poikkeavasti, niin kyllä se saa huomiota.

– Kyllä minä väitän niin, että nainen ei pysty olemaan riittävän tavallinen, ettei se ärsyttäisi ulkomuodollaan. Nimimerkki kokemusta on. Vaikka kuinka yrittää. Otin varmuuden vuokse päälleni vanhan presidenttiaikaisen puvun, että näyttäisin arvokkaalta, presidentti Halonen lohkaisi.

Hän pohdiskeli myös poliittojen vaikutusmahdollisuuksia eri maissa.

Hillary Clintonista Halonen sanaili, että tämän olisi pitänyt mennä heti alkuun itse politiikkaan ja sanoa miehelleen, että kyllä mies selviää presidentin puolisona.

– Hän (Hillary Clinton) ensin tuuppasi miestään ja hoiti sitä ja he olisivat ehkä olleet onnellisempia, jos olisivat heti jakaneet roolit toisin päin, rempseästi esiintynyt Halonen jatkoi.

Asia, jota en olisi voinut koskaan kuvitella.

Outi Alanko-Kahiluoto toi terveisiä eilisestä tasa-arvoasiain neuvottelukunnan kokouksesta, jossa yliopiston tasa-arvotutkijat todistivat, että parin viime vuoden aikana tasa-arvossa on otettu Suomessa takapakkia.

– Se on asia jota itse en olisi voinut koskaan kuvitella, että tulen oman elämäni aikana todistamaan. Sitä on tottunut pitämään selvänä asiana, että tasa-arvo menee eteenpäin.

Alanko-Kahiluodon mukaan lainsäädäntöön tarvitaan sitovammat kirjaukset sukupuolivaikutusten arviointien tekemisestä lakeja säädettäessä ja budjettia tehtäessä.

– Jos arviointia ei ole pakko tehdä, sitä ei sitten vaan tehdä. Esimerkiksi tällä hetkellä istuva hallitus tekee sukupuolivaikutusten arviointeja, mutta he säätävät ensin lait ja päättävät budjetit ja tekevät arvioinnit vasta sen jälkeen. Eihän se silloin enää auta.

Seminaarin aikana äänessä olivat useat politiikan vaikuttajat. SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin muistutti, että lasikatot ovat vielä olemassa politiikassa ja ne pitää murtaa kerta toisensa jälkeen, ennen kuin ne menevät lopullisesti säpäleiksi.

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan mukaan Suomessa naiset tekevät työtä yli puoluerajojen, mitä ei tapahdu samassa mitassa muualla Euroopassa.

– Tästä pitää pitää kiinni.

Ikääni kommentoidaan paljon enemmän kuin sukupuolta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson totesi, että naisille voi todistetusti käydä myös hyvin suomalaisessa politiikassa. On inspiroivia esimerkkejä presidentiksi asti.

Toisaalta nämä tarinat ovat Anderssonin mukaan pikemmin poikkeuksia kuin sääntöjä. Naisilla ei ole samanlaisia tukiverkostoja politiikassa kuin miehillä ja Anderssonin mukaan politiikan sisäpiirin verkostot koostuvat Suomessa yhä lähes kokonaan miehistä.

– Sukupuolen lisäksi moni muu tekijä vaikuttaa. Minun ikääni kommentoidaan paljon enemmän kuin sukupuolta. Jos eduskuntaa tarkastelee, ei ole kuin yksi maahanmuuttajataustainen nainen… On muitakin asioita, jotka vaikuttavat etenemismahdollisuuksiin, Andersson muistutti.

Hän kertoi myös, että vasemmistoliiton sisällä on käyty keskustelua siitä, että yhteiskunnallisen asenneilmapiirin muutos on tehnyt miehille vaikeaksi menestyä puolueen listalla. Kun esillä on paljon vaikkapa tasa-arvo- ja ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä, miehiä voi olla vaikea saada näkymään puolueen viestinnässä ja politiikassa.

Vuonna 2016 tulee kuluneeksi 150 vuotta Miina Sillanpään syntymästä ja 110 vuotta yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden voimaan tulosta Suomen suuriruhtinaskunnassa. Seminaari juhlisti lokakuun 1. päivää (lauantai), joka on demokraattisten oikeuksien voimaantulopäivä.

Miina Sillanpää syntyi 4.6.1866. Hän oli yksi ensimmäisistä naiskansanedustajista, jotka valittiin vuoden 1907 vaaleissa Suomen ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan. Sillanpää oli 1920-luvulla Suomen ensimmäinen naisministeri. Poliittisen uransa lisäksi Sillanpää vaikutti laajasti sosialidemokraattisissa järjestöissä ja oli muun muassa perustamassa ensikotitoimintaa.

Keskustelua aiheesta

Helsingin valtuusto runnoi enemmistöllä läpi Sarvilinnan valinnan

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
LKS 20160928 Helsingin kaupungin lakimies Sami Sarvilinna Helsingin käräjäoikeudessa 3. maaliskuuta 2011. Helsingin käräjäoikeus alkoi puida sosiaaliviraston johtaja Paavo Voutilaisen kalustehankintoja. 
 LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Sami Sarvilinna.

Helsingin korkeimmaksi virkamieheksi eli kansliapäälliköksi nousee Sami Sarvilinna, 49. Hän johtaa tällä hetkellä Helsingin oikeuspalveluja ja on toiminut kaupunginlakimiehenä vuodesta 2007 lähtien.

Vaalissa Sarvilinnaa äänesti 46 valtuutettua ja Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasta 36 valtuutettua. Valinta tehtiin suljetulla lippuäänestyksellä. Vaalissa annettiin yksi tyhjä ääni.

Sarvilinna aloittaa nykyisen kaupunginkanslian johtajana lokakuun puolivälissä. Kansliapäällikkö on 1. kesäkuuta 2017 voimaan tulevan Helsingin johtamisuudistuksen jälkeen kaupungin ykkösvirkamies

SDP:n mukaan kaupunginjohtaja Jussi Pajunen asetti hakuprosessissa Sarvilinnan kahden pätevämmän naishakijan edelle. Demarit pitivät sekä apulaiskaupunginjohtaja Viljasta että kansliapäällikön tehtävää nyt hoitavaa Tuula Saxholmia Sarvilinnaa ansioituneempina ehdokkaina.

Tähän näkemykseen yhtyivät monet muutkin kuin pääkaupungin sosialidemokraatit.

Pilvi Torsti: “Nähty prosessi on outo viesti aikana, joka painottaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.”

SDP:n valtuustoryhmän Pilvi Torsti totesi puheenvuorossaan, että oikeustaju on ollut koetuksella prosessin aikana. Hän painotti, että hakuilmoituksessa edellytetyillä kriteereillä Ritva Viljanen on pätevin hakija aiempien näyttöjensä ja työkokemuksensa valossa.

– Nähty prosessi on outo viesti aikana, joka painottaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, Torsti sanoi.

Kansliapäällikkö valittiin seitsemän vuoden määräajaksi.

Yhteensä tehtävään haki 23 henkilöä.

Jutun loppuun on lisätty osuus Pilvi Torstin (sd.) puheenvuorosta Helsingin valtuustossa tänään.

Terveysbisnes houkuttaa kovia kokoomusnimiä – “Politiikan moraali koetuksella”

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Maarit Feldt-Ranta.

SDP:n kansanedustajan Maarit Feldt-Rannan mielestä kokoomuksen ministeriryhmän ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) ykkösavustajan siirtyminen terveysyrityksen kehityspäälliköksi koettelee vakavalla tavalla politiikan moraalia.

Erityisavustaja Joonas Turunen siirtyy kehityspäälliköksi terveydenhuoltoyhtiö Mehiläiseen. Yhtiön mukaan Turunen aloittaa tehtävässä lokakuun puolivälin jälkeen.

– Turusen vastuulle tulevat terveys- ja sairaalapalvelujen ulkoistuksiin liittyvät asiat. Samaan aikaan Sipilän hallitus on valmistelemassa ennennäkemätöntä julkisten palveluiden yksityistämistä ja pakkoyhtiöittämistä sote-uudistuksen yhteydessä, Feldt-Ranta kirjoittaa blogissaan.

Turunen on ollut asemassa, jossa hän on suoraan päässyt vaikuttamaan hallituksen sote-ratkaisuihin.

– Jatkossa hän voi käyttää tätä tietopääomaa hyödykseen Mehiläisen voitontavoitteluun. Hallitus kaavailee sote-palveluista miljardibisnestä, joten kyse on merkityksellisestä asiasta.

“Turunen itse on varmasti ollut tietoinen lainvalmistelusta.”

Asian merkitystä korostaa Feldt-Rannan mukaan se, etta lähiaikoina kokoomuksesta terveysbisnekseen ovat siirtyneet myös ex-ministeri ja hallitusneuvottelija Laura Räty sekä entinen kansanedustaja Lasse Männistö.

– Kokoomuksen toimintaa näyttää poliittisen tiedon ja vaikutusvallan kauppaamiselta tavalla, jota ei voi hyväksyä.

– Turunen siirtyy politiikasta pois juuri sillä hetkellä, kun eduskunta on käsittelemässä lakia, joka rajoittaisi johtavissa asemissa olevien virkamiesten ja erityisavustajien mahdollisuutta hyödyntää rahanarvoista tietoa yrityselämässä.

Feldt-Rannan mukaan tämä langettaa uuden varjon tapauksen ylle, sillä lain voimaansaattamisen myötä vastaavassa asemassa oleville henkilöille voitaisiin asettaa jopa vuoden mittainen karenssi siirtymien välille.

– Turunen itse on varmasti ollut tietoinen lainvalmistelusta, hän kirjoittaa.

Feldt-Ranta katsoo, ettei kokoomus voi enää paeta vastuutaan asiassa.

– Pelkät nokkelat sutkautukset ja puheet kokemuksen hankkimisesta liike-elämästä eivät riitä. Demokratian kannalta on kestämätöntä, jos keskeiset yhteiskunnalliset uudistukset kaupataan eniten tarjoavalle osapuolelle, hän päättää bloginsa.

Sanna Marin kokoomuslaisen kohuvärväyksestä: Tätä on suomalainen “korruptio”

Kuva: Jukka-Pekka Flander

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin ottaa kantaa päivän nimitysuutiseen, jonka mukaan kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja Joonas Turunen on nimitetty 18.10. alkaen liiketoiminnan kehityspäälliköksi terveydenhuoltoyhtiö Mehiläisen Perusterveydenhuolto ja ulkoistukset -liiketoimintayksikköön.

— Kokoomuksen malli: ensin kanavoidaan sote-uudistuksella veronmaksajien rahat yksityisille terveysfirmoille ja sitten siirrytään näiden firmojen palkkalistoille kuittaamaan tehdyn työn hedelmät. Tätä on suomalainen “korruptio”, jota vastaan lainsäädäntö ei juuri tarjoa keinoja, Marin kirjoittaa Facebookissa.

Demokraatti haastatteli tänään valtiovarainministeri Petteri Orpoa asiasta. Orpo ei näe ristiriitaa siinä Turusen siirron ja hallituksen sote-suunnitelmien ja valinnanvapausmallin välillä.

– En minä näe ristiriitaa, koska nämä kaikki asiat ovat olleet avoimesti esillä ja kokoomuksen tavoitteet ovat olleet kaikkien tiedossa ja ne ovat meidän peruslinjan mukaisia.

Toisaalta valtiovarainministeri sanoi myös, että ymmärtää asiasta käytävän keskustelun. Hän sanoi myös, että keskustelua karenssista on hyvä jatkaa.

– Se on hyvä minun mielestä käydä läpi ja hakea pelisäännöt, kun näitä tapauksia tulee jatkossakin ja koska tämä on vapaa maa ja ihmiset voivat siirtyä työpaikasta toiseen.

Jo aiemmin Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok.) ilmoitti eroavansa tehtävästään sosiaali- ja terveystoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana ja siirtyvänsä Suomen Terveystalon liiketoimintajohtajaksi.

Lisäksi entinen kokoomuksen kansanedustaja, Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö siirtyi reilu vuosi sitten Mehiläinen-konserniin terveydenhuollon ulkoistuspalveluista vastaavaksi johtajaksi.

Keskustelua aiheesta