”Sipilä kaivoi työreformin Atlantin syvänteestä terästettynä”

Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman korostaa keskustan raskasta vastuuta työmarkkinaneuvottelujen umpikujasta. Hänen mukaansa hallitus näyttää pilanneen mahdollisuutensa toimia sovun rakentajana asettumalla työnantajavankkureiden vetäjäksi.

Lindtmanin mukaan niin sanottu yhteiskuntasopimus kutistui ensin työmarkkinasopimukseksi. Sitten hallitus lähti ajamaan työntekijäpuolta kyykkyyn pakkolaeilla.

– Lisäksi hallituksen pöydällä on suunnitelmat viedä työntekijöiltä kokoaan työehtosopimusten suoja uusilla, ns. paikallisen sopimisen lainsäädännöllä. Työnantaja odottaa malttamattomasti hallituksen lupaamia työehtojen heikennyksiä ja koko sopimusjärjestelmän muuttamista isäntävallan suuntaan.

Lindtmanin mielestä keskusta onkin hylännyt pahemman kerran palkansaajaäänestäjänsä.

– Maakunnissa keskustaa äänestäneet sairaanhoitajat, lähihoitajat, opettajat poliisit ja kaupan työntekijät ovat tulleet raskaasti petetyksi.

– Sipilän hallituksen lainsäädäntöhankkeet ovat suomalaisen palkansaajan kannalta paljon pidemmälle meneviä heikennyksiä kuin Esko Ahon työreformi aikoinaan. Tuon työreformin Anneli Jäätteenmäki aikoinaan lupasi upottaa Atlantin syvänteeseen, mutta sieltä sen on Juha Sipilä kaivanut uudelleen esiin terästettynä.

Pääministeri on myös torjunut SDP:n esityksen käyttää entistä työministeriä Lauri Ihalaista sovittelijana.

– Sipilän pitäisikin kutsua entinen työministeri Ihalainen sovittelijaksi neuvotteluihin ja lisäksi ilmoittaa, että hallitus luopuu pakkolakikaavailuista. Työnantajakin kiinnostuisin kompromissin rakentamisesta kun hallituksen lumiaura ei enää olisi käytettävissä työnantajan apuna. Nämä ratkaisut on nopeasti tehty keskustan ministeriryhmässä, jos niin halutaan.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat