tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Kolumni

Petra Peltonen

Kirjoittaja on Turun SDP:n tiedotussihteeri.

Petra Peltonen: Vihreämpi politiikka nuorentaisi SDP:tä

Oikeusministeriö julkaisi hiljattain Demokratiaindikaattorit 2015 -julkaisun, joka käsittelee 2000-luvulla käytyjä eduskuntavaaleja ja äänestyskäyttäytymistä. Julkaisusta käy ilmi myös se, miten eri puolueiden äänestäjät sijoittavat itsensä vasemmisto-oikeisto-akselille.

Vaikka vasemmisto-oikeisto-jaottelun on myönnetty jo kauan aikaa sitten olevan puutteellinen tapa tarkastella eri puolueita, se kertoo edelleen jotain suomalaisten poliittisista tuntemuksista.

Ympäristökysymykset ovat yhtä tärkeitä kuin taloudelliset ja sosiaaliset kysymykset, ja nuoret tietävät tämän.

Erityisen huomionarvoisena pidän sitä, että neljässä viime eduskuntavaaleissa SDP:n ja vihreiden äänestäjät ovat asemoineet itsensä vasemmisto-oikeisto-akselilla samaan kohtaan, vain aavistuksen vasemmalle poliittisesta keskustasta. Lisäksi kun vihreät on ainoa puolue, jonka äänestäjistä liki puolet on 18–34-vuotiaita, on pakko arvuutella, onko tämä se suunta, mihin SDP:n nuorisokannatus on vuosien saatossa huvennut?

Myös perussuomalaisilla ja kokoomuksella on tutkimuksen mukaan vakaa kannatus nuorten keskuudessa, mutta heidän äänestäjänsä sijoittavat itsensä tukevasti keskiviivan oikealle puolelle.

SDP:llä on suuri haaste siinä, miten puhutella myös nuorempia ikäluokkia kannattajikseen. Positiivista on se, että maltillinen vasemmistolaisuus pitää pintansa myös nuorten keskuudessa, vaikka äänet eivät tällä hetkellä kanavoidukaan SDP:lle.

Puolueen kannattaisi nyt rohkeasti madaltaa sitä aitaa, joka ajaa nuoret vihreämmälle puolelle. Nuorisobarometrit osoittavat, että yli puolet nuorista kokee ympäristöarvot tärkeinä.

Ympäristökysymysten tulisikin näkyä nykyistä paljon vahvemmin SDP:n tekemässä politiikassa. Ei riitä, että kysyttäessä muistelemme juuri SDP olleen aikoinaan perustamassa ympäristöministeriötä. Ympäristökysymykset ovat yhtä tärkeitä kuin taloudelliset ja sosiaaliset kysymykset, ja nuoret tietävät tämän.

Kolumni

HS: Maahanmuuttajataustaista miestä epäillään puukotetun – rikosilmoituksen mukaan häneltä kysyttiin, oletko muslimi

HS: Maahanmuuttajataustaista miestä epäillään puukotetun – rikosilmoituksen mukaan häneltä kysyttiin, oletko muslimi

Vantaalla epäillään puukotetun maahanmuuttajataustaista miestä sunnuntai-iltana, uutisoi Helsingin Sanomat. Itä-Uudenmaan poliisin rikosylikomisario Petri Eronen kuitenkin tviittasi tapaukseen liittyen, että asianomistajan kertomuksen ja paikkatutkinnan välillä on ristiriitaisuuksia.

Rikosilmoituksen mukaan uhria oli lähestynyt Pähkinärinteessä kaksi miestä, jotka olivat kysyneet häneltä, onko hän muslimi. Sen jälkeen toisen miehistä epäillään lyöneen uhria puukolla.

Pintanaarmuja saanut uhri ei tarvinnut sairaalahoitoa.

Poliisi ei ole tavoittanut tekijöiksi epäiltyjä.

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005335481.html

HS: Maahanmuuttajataustaista miestä epäillään puukotetun – rikosilmoituksen mukaan häneltä kysyttiin, oletko muslimi
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Toistakin 18-vuotiasta marokkolaismiestä vaaditaan vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta yrityksestä

Turun puukotusten pääepäillyn lisäksi toistakin 18-vuotiasta marokkolaismiestä vaaditaan vangittavaksi tänään todennäköisin syin epäiltynä kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta yrityksestä. Hänen vangitsemisvaatimuksensa saapui hetki sitten Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen.

Pääepäillyn vangitsemista käsitellään kello 11.

Kolmen muun epäillyn vangitsemisvaatimukset eivät ole vielä saapuneet Varsinais-Suomen käräjille. Loput vangitsemiset käsitellään iltapäivällä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

39952314

Pääministeri: Ei lisärahaa suojelupoliisille

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei tällä erää lupaa suojelupoliisille lisärahaa Turun tapahtumien vuoksi.

Supon määrärahoja lisättiin kehysriihessä, Sipilä toteaa.

– Oikeastaan supo on saanut, mitä on pyytänyt, ja sinne on lisätty suhteessa supon budjettiin merkittävät summat.

Supo kertoi eilen, että Turun puukotuksista epäillystä tuli alkuvuodesta vihje Lounais-Suomen poliisille, joka toimitti tiedon suojelupoliisin käyttöön. Tämäntyyppisiä vihjeitä on tullut viranomaisille parin viime vuoden kuluessa yli tuhat, joten niiden tarkistamista joudutaan supon mukaan priorisoimaan voimakkaasti.

Sipilän mielestä kriittinen kysymys on nyt se, mitä tapahtuu turvapaikanhakijalle kielteisen päätöksen jälkeen, kun palautus toimeenpannaan tai henkilö odottaa valituspäätöksen ratkaisua.

– Se on hyvin kriittistä aikaa. Voi kuvitella, että siinä on syrjäytymisvaara ja henkisesti varmasti raskas aika odottaa. Ja siinä on myöskin vaara radikalisoitumiselle ja erilaisille vaikutuksille.

Sipilän mukaan tätä aikaa pitää nyt erityisesti pohtia ja etsiä keinoja, mitä sille voitaisiin tehdä.

STT–SUSANNA JÄÄSKELÄINEN

39952314

Kolumni

39635645

Nyt paljastui tärkeä päivä presidentin kampanjasta: ”Maanantaina 25. syyskuuta”

Sauli Niinistön virallisten kannattajakorttien keräystä on jäljellä vajaa viikko. Korttikeräyksen jälkeen ympäri Suomen olevia kortteja aletaan kerätä kasaan eri maakunnista sekä ulkomailta. Tämän jälkeen korttimäärän kokonaisuus lasketaan.

Kampanjapäällikkö Pete Pokkisen mukaan virallisten kannattajakorttien kokonaismäärä kerrotaan maanantaina 25. syyskuuta. Siihen mennessä odotetaan, että kortit ovat ehtineet palautua laskentaa varten. Tiedot julkaistaan Sauli Niinistön kansanliikkeen internet-sivuilla sekä sosiaalisessa mediassa yhdellä kertaa.

– Kerromme kokonaismäärän kerralla syyskuun lopulla. Virallisesti Helsingin vaalipiirilautakunta ottaa vastaan ehdokashakemuksen ja kannattajakortit vasta myöhemmin syksyllä, mutta haluamme laskea määrän ensin itse, Pokkinen sanoo.

Pokkisen mukaan kansanliike on halunnut tarjota kesän aikana mahdollisimman monipuolisesti tapoja liittyä mukaan Niinistön tueksi.

– Viralliset kannattajakortit ovat tietysti erittäin tärkeitä varsinaisen ehdokkuuden saavuttamiseksi. Meille on kuitenkin tullut myös kymmeniä tuhansia ilmoittautumisia internetin kautta. Aktiivisuutta kuvastaa se, että vapaaehtoisiksi on tarjoutunut jo pitkälle toistakymmentä tuhatta kannattajaa. Kaikkeen intoon emme ole pystyneet edes vastaamaan, joten aktiivisuutta riittää varmasti talvea ajatellen. Tästä on hyvä jatkaa, Pokkinen päättää.

39635645

Kolumni

”Tiukemman valvonnan palautuskeskuksiin?” – keskustalaisten jyrinä yltyy: Laittomasti Suomessa olevat on saatava pois maasta nykyistä nopeammin

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo, että poliisin, rajavartiolaitoksen ja suojelupoliisin määrärahoja voi olla perusteltua lisätä budjettiriihessä.

Hän vaatii myös, että Suomen tiedustelulait on uudistettava, jotta terrorismia ja muita vakavia turvallisuusuhkia voidaan torjua tehokkaammin.

– Vetoan ennen muuta oppositiopuolueisiin, jotta tarvittava ja perustuslain edellyttämä määräenemmistö syntyy. Uudistusta ei voi enää vitkuttaa, emmekä voi odottaa asiassa ensi vaalikauteen.  

Kaikkonen vaatii myös, että Suomen turvapaikkapolitiikkaa on edelleen osin korjattava.

– Aidosti hädänalaisia on tietenkin autettava, mutta nyt järjestelmää voi käyttää väärin. Turvapaikka kuuluu vain heille, joilla siihen on Suomen lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaan oikeus.

Kaikkonen alleviivaa, että laittomasti Suomessa olevat on saatava pois maasta nykyistä nopeammin.

– On harkittava myös sitä, että ne, jotka eivät poistu Suomesta vapaaehtoisesti, kootaan tiukemman valvonnan palautuskeskuksiin. Viranomaisten on tiedettävä, missä paperittomat ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ovat, ja mitä he tekevät.

Kaikkonen viittaa Turun puukotuksiin ja sanoo, että Suomen ensimmäinen epäilty terrori-isku on todellisuutta.  

– On oikeus ja kohtuus, että tekijää ja mahdollisia muita osallisia rangaistaan aikanaan kovimman mukaan. Tämäntyyppistä raakalaismaista toimintaa ei tarvitse eikä pidä ymmärtää millään tavalla. Oikeusvaltiossa poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomioistuin tuomitsee. Luotetaan viranomaisiin.

Kaikkonen puhui keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Savonlinnassa.