x

Outo näytelmä: Oinonen arvostelee poliisia, muttei suostu yhteistyöhön

Kuva: Lehtikuva
Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) on ilmaissut, ettei suostu poliisin kuulusteltavaksi.

Itä-Suomen poliisi kertoi tänään selvittävänsä, tapahtuiko Kuopiossa teinitytön väitettyä raiskausta. Esiselvityksen pontimena on kansanedustaja Pentti Oinosen (ps.) lehtikirjoitus.

Oinonen kirjoitti Karjalaisen mielipidekirjoituksessa, että 15-vuotias tyttö raiskattiin viime viikolla Kuopiossa ja ”vahvasti epäiltynä” olisi turvapaikanhakija. Hän piti edesvastuuttomana, että viranomaiset vähättelevät raiskaustapauksia.

STT:n puhelimitse tavoittama Oinonen oikoo kirjoittamaansa.

Hän kertoo, että luki viittaamastaan raiskauksesta Savon Sanomista. Loppiaisena ilmestyneessä lehdessä kirjoitettiin tytön raiskauksesta Kuopiossa. Tyttö olikin syntynyt vuonna 1997 eikä siis ollut 15-vuotias, kuten Oinonen muisteli. Tapauksesta epäiltiin tuolloisen lehtijutun mukaan ulkomaalaistaustaista miestä.

– Tämähän on tapahtunut näköjään jo joulukuun ensimmäisenä päivänä, Oinonen toteaa.

– Minut on uhattu raahata kuulusteluun tämän asian vuoksi. Tervetuloa.

Iltalehden haastattelussa Oinonen sanoo, ettei ”vapaaehtoisesti poliisiauton kyytiin astu”.

Poliisi tiedotti aiemmin tänään selvittävänsä nyt, onko Oinosen kirjoituksessaan mainitsemaa raiskausrikosta tapahtunut ja onko asiassa syytä käynnistää esitutkinta.

– Kun meillä ei ole tietoa tällaisesta tapauksesta, yritämme eri lähteistä selvittää, onko syytä epäillä rikosta, kertoi poliisipäällikkö Taisto Huokko aiemmin aamupäivällä.

Poliisin mukaan viime elokuun ja toissa päivän välillä raiskauksista on Itä-Suomessa tehty 39 ilmoitusta, joissa yhdessä epäiltynä on turvapaikanhakija. Esimerkiksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kirjattu 23 rikosilmoitusta, joista yhdessä tapauksessa syylliseksi epäiltynä on turvapaikanhakija.

Kommentoi katupartioita ja raiskauksia

Oinonen kommentoi Suora linja -kirjoituksessaan Karjalaisessa raiskausten lisäksi katupartioita. Oinosen mukaan raiskaukset ovat lisääntyneet ”suhteessa turvapaikanhakijoiden määrään”. Hän vaati turvallisuustilanteeseen vedoten sisäministeriötä ja poliisia perustamaan vapaaehtoiset kansalaispartiot, jotka toimisivat viranomaisten apuna.

– Jos liikkuminen on turvallista, miten on selitettävissä ne raiskaus- ja ahdistelutapaukset, joita jatkuvasti tapahtuu, hän kysyi ja mainitsi 15-vuotiaan tytön raiskauksen.

– Mielestäni seuraavan tapauksen sattuessa syyttävän sormen voi huoletta osoittaa poliisivoimille ja lehdistölle, jotka pimittävät oikeata tietoa ja yrittävät vähätellä ilmiön vakavuutta.

Keskustelua aiheesta

Kohupoliitikolle 15 päivää vankeutta

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO Vasily Maximov

Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi on tuomittu Venäjällä 15 päiväksi vankeuteen. Navalnyi pidätettiin eilen korruption vastaisessa mielenosoituksessa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Rikostilastot kaunistuivat – Suomessa pöllittiin enää noin 55 pyörää päivässä

Kuva: Tua Onnela

Polkupyrövarkaudet ovat kääntyneet vuosikymmenen kasvun jälkeen loivaan laskuun.  Vakuutusyhtiöille ja poliisille ilmoitettiin viime vuonna edellisvuotta vähemmän varastettuja polkupyöriä, kertoo Finanssialan keskusliitto.

Yhteensä vakuutusyhtiöille ilmoitettiin viime vuonna noin 17 800 pyörävarkautta. Poliisille ilmoitettiin runsaat 20 300 varastettua pyörää, mikä on keskimäärin 55 pyörävarkautta päivää kohden.

Syy erillisiin lukuihin on, että varkaudesta ei esimerkiksi pyörän vähäisen arvon takia välttämättä ilmoiteta vakuutusyhtiölle.

– Kaikki varkaudet pitäisi aina ilmoittaa poliisille, vaikkei haluaisikaan korvauksia. Siten saataisiin tarkempia tietoja pyörävarkauksista ja se helpottaisi niiden selvittämistä. Nyt ilmi tulee vain jäävuoren huippu, sanoo Finanssialan Keskusliiton turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.

Edellisvuonna vakuutusyhtiöille ilmoitettiin noin 18 400 ja poliisille 22 800 pyörävarkautta.

Pyörään kannattaa Finanssialan keskusliiton mukaan hankkia jonkinlainen yksilöllinen tunnistuste, kuten numerosarja runkoon. Sekä pyörästä että tunnisteesta kannattaa myös ottaa valokuva.

Pyörä kannattaa aina pysäköitäessä kahlita kiinteään esineeseen ja lukita kahdella lukolla.

– Runkolukko estää pyörällä ajamisen. Kaarilukolla kiinnitettyä pyörää taas ei voi napata olalle ja kantaa pois, Pänkäläinen sanoo.

 

Keskustelua aiheesta

Anna Kontula: ”Naispoliitikot saavat enemmän uhkailua ja muuta vihapostia kuin miespoliitikot”

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan päivitys Facebookissa on herättänyt keskustelua. Kontula nosti esiin huomioita vaaleista sekä äänestäjien ja ehdokkaiden sukupuolen merkityksestä.

Kontula kirjoittaa muun muassa, että naisehdokkaiden kampanjabudjetit ovat vaalista toiseen keskimäärin 20 % pienemmät kuin miesehdokkaide,n ja että naisia on ehdokkaista noin 40 %, vaikka aikuisväestöstä enemmistö on naisia.

Lisäksi Kontula huomautti, että naisäänestäjät äänestävät tasaisesti sekä miehiä että naisia, kun taas miehet äänestäjät useammin miehiä.

”Politiikassa kuullaan miestä asiantuntijana kaksi kertaa naista useammin. Naispoliitikot saavat enemmän uhkailua ja muuta vihapostia kuin miespoliitikot, mikä luonnollisesti nostaa poliittisen toiminnan kynnystä entisestään.”

Kontula pohtii, että näitä huomioita on hyvä miettiä nyt kuntavaalien alla, kun ihmiset hakevat sopivaa ehdokasta, jota äänestää.

Moni kommentoija vastasi Kontulalle, minkä jälkeen kansanedustaja päivitti tekstiään.

”Väittämä vihapuheen yleisyydestä perustuu laadullisiin aineistoihin, joten sitä on pidettävä enemmän todennäköisyytenä kuin todistettuna faktana.”

”Jos nyt joku haluaa protestoida, että pelkistän kahteen sukupuoleen, menkööt tekemään sen omalle seinälleen.”

Kummalliset ruotsalaiset: laadukas sairaanhoito, pitkä terve elämä, mutta silti napisevat

Kuva: Roope Permanto
Valinnanvapaus nosti Ruotsissa terveydenhuollon kustannuksia.

Ruotsalaiset ovat perin merkillista kansaa: kansainväliset vertailut osoittavat, että ruotsalaisilla on hyvä terveys ja pitkä keskimääräinen elinikä, joka jatkaa pitenemistään. Monissa raporteissa osoitetaan myös, että sairaanhoito on laadukasta. Samalla kansainväliset tutkimukset osoittavat, että ruotsalaiset ovat suhteellisesti katsottuna verrattain tyytymättömiä sairaanhoitoon.

Asia mietityttää tutkijoita naapurissamme. Kaikki on erinomaisesti, mutta paremmin pitäisi olla.

Ruotsissa vuonna 2010 voimaan tullut valinnanvapauslaki on lisännyt terveydenhuollon palvelutarjontaa ennen muuta tiheään asutuilla ja vaurailla kaupunkialueilla, joissa palvelutarjonta on jo valmiiksi laajaa. Kilpailu on myös kannustanut  yksityisiä toimijoita houkuttelemaan asiakkaiksi helppohoitoisia potilaita.

Näin arvioi ruotsalainen toimittaja ja tietokirjailija Mats Wingborg, joka on kirjoittanut ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiölle yhteenvedon Ruotsin terveydenhuollon uudistuksista viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta.

Uudistaminen on ollut vaiheittaista aaltoliikettä, mutta yleistrendi on kulkenut kohti markkinaehtoisuuden lisääntymistä. Lääkärikäynnit ovat lisääntyneet, mutta lähinnä potilailla, joilla on vähäinen lääkärihoidon tarve.

Wingborg arvioi, että yksityisten ja julkisten palveluntuottajien välillä ei ole havaittu merkittäviä eroja kustannuksissa tai hoidon laadussa.

Terveydenhuollossa lisääntyneet markkinaelementit ovat vahvistaneet segregaatiota, sekä maantieteellistä että sosiaalista. Sairaanhoidosta on tullut vähän epätasa-arvoisempaa.

Lue koko artikkeli täältä.

 

 

 

Kapakat eivät kannata – Päivi Räsänen listaa alkoholilain haittavaikutuksia

Kuva: Lehtikuva

KD:n kansanedustaja Päivi Räsänen vastustaa jyrkästi hallituksen kaavailemaa alkoholilain muutosta. Räsäsen mukaan Suomella ei ole varaa siihen, että kaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeilla myytävän alkoholijuomien prosenttiraja nousisi 4,6 prosentista 5,5 prosenttiin.

Valmistustaparajoitteen poistuminen mahdollistaisi muun muassa vahvemman lonkeron ja viinapohjaisten limuviinojen myynnin kaupoissa.

– Alkoholi aiheuttaa jo nyt yli miljardin euron kokonaiskustannukset ja tuhansien ihmisten alkoholikuolemat vuosittain. Alkoholin saatavuus lisää kulutusta ja siten myös alkoholihaittoja ja kustannuksia yhteiskunnalle, Räsänen muistuttaa.

Lakiesitystä on perusteltu Viron viinarallilla. Räsäsen mukaan Viro on siirtymässä alkoholipolitiikassaan pohjoismaiselle linjalla ja aikoo korottaa verotusta ja rajoittaa mainontaa.

Esityksellä on arvioitu olevan kielteiset vaikutukset ravintolayrittäjyyteen.

– Useat tahot, kuten sisäministeriön poliisiosasto, pelastusala sekä lääketieteen ja hoitoalan ammattilaiset ovat todenneet, että toteutuessaan esitys lisää ongelmia ja haittoja. Esityksen on arvioitu esimerkiksi lisäävän alkoholiperäisiä hoitojaksoja sairaaloissa noin 1500:lla vuosittain. Poliisille ja pelastusviranomaisille esitys tietäisi lisää hälytystehtäviä, kustannuksia sekä kuormitusta.

Useat sosiaalialan ammattilaiset ja järjestöt pitävät esitystä Räsäsen mukaan erittäin vahingollisena erityisesti lapsille ja nuorille.

– Alkoholilakiesitys on tehty elinkeinoelämän intressien, erityisesti panimoalan ja kaupan näkemysten mukaan. Se siirtäisi kulutusta pois ravintoloista, vaikka alkuperäinen ajatus oli päinvastainen. Esityksellä on arvioitu olevan kielteiset vaikutukset ravintolayrittäjyyteen sekä alan työllisyyteen ja verotuloihin, Räsänen sanoo.

Keskustelua aiheesta