tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Väyrynen kannattaa omaa aloitettaan – sanoo Ylen uutisoineen väärin

Kuva: Kari Hulkko
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) on sittenkin oman aloitteensa kannalla.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) kiistää Ylen aiemman uutisen, jonka mukaan hän ei kannattaisi omaa aloitettaan euroerosta. Väyrysen mukaan uutisointi oli virheellistä, ja hän on edelleen aloitteensa kannalla.

– Totta kai olen, Väyrynen vahvisti STT:lle.

Kansalaisaloite keräsi lähes 53 000 allekirjoitusta. Väyrysen mukaan päätarkoitus on, että Suomi irrottautuisi euroalueesta. Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin Väyrysen mukaan euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä. Hänen mielestään asiasta pitäisi jatkossa pystyä järjestämään kansanäänestys.

Nopein vaihtoehto tavoitteelle olisi, että hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon eurosta eroamiseksi. Kansanäänestystä käytettäisiin, jos tulevat hallitukset haluaisivat liittyä takaisin euroon.

– Aloitteessa lähdetään siitä, että järjestetään kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Sen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä, Väyrynen perustelee vastineessaan Ylelle.

Väyrynen julkaisi vastineen blogissaan tänään.

AVAINSANAT

Poliisi palaa tänään normaalivalmiuteen korotetusta valmiustasosta

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo Twitterissä, että poliisi palaa tänään normaalivalmiuteen korotetusta valmiustasosta. Valmiustasoa korotettiin perjantaina Turun puukotusten takia.

Keskustelua aiheesta

Ministeri väläyttää vaihtoehtoa: ”Jopa peruuttamalla kansalaisuus”

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (uv.) mukaan sinisen tulevaisuuden mielestä Suomeen tarvitaan viranomaisten toiminnan tueksi riittävät terroristilait.

– Meillä on syytä muodostaa toimiva kokonaisuus, joka nimenomaan turvaa myös tavallisten kansalaisten näkökulmasta järjestelmän toimivuuden, Terho sanoi.

Terhon mukaan tiedustelulainsäädäntö on tärkeä mutta ei välttämättä riittävä. Hänen mukaansa on oltava lainsäädännölliset keinot laittomasti maassa olevien, turvallisuusuhkaksi luokiteltujen ihmisten säilöönottoon. Ministerin mukaan tarvitaan tarkkaan harkittu kokonaisuus lainsäädäntöä.

– Siihen voi liittyä esimerkiksi turvallisuusuhkiksi luokiteltujen ihmisten säilöönotto ja Suomeen palaavien jihadistitaistelijoiden mahdollinen säilöönotto tai muuten saaminen vastuuseen teoistaan. Jopa peruuttamalla kansalaisuus, Terho sanoi.

Keskustelua aiheesta

Uusi pääsihteeri Simo Rissanen: ”Demarinuoret on viimeisen parin vuoden aikana nostanut entisestään profiiliaan modernin sosialidemokratian äänenä”

Demarinuorten liittohallitus on valinnut Simo Rissasen, 24, liiton pääsihteeriksi. Rissanen aloittaa uudessa tehtävässään syyskuussa.

Tällä hetkellä Rissanen työskentelee Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:n järjestöasiantuntijana ja toimii Nuorisoasuntoliitossa varapuheenjohtajana.

”Demarinuoret on viimeisen parin vuoden aikana nostanut entisestään profiiliaan modernin sosialidemokratian äänenä ja on mahtavaa päästä mukaan tiimiin! On tärkeää, että myös tulevaisuudessa meillä on sosialidemokraattisessa liikkeessä osaavia tekijöitä mukana ja juuri tätä voimme Demarinuorissa edistää”, Rissanen toteaa innostuneena.

Demarinuoret on poliittinen nuorisojärjestö, jolla on toimintaa ympäri Suomen. Järjestön kautta nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan sekä paikallisesti että valtakunnan tasolla.

”Hakuprosessin aikana liittohallitus vakuuttui Simon monipuolisesta kokemuksesta ja vahvasta otteesta järjestön uudistamiseen. On ilo saada Simo Ympyrätaloon!”, puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi toteaa.

AVAINSANAT

Poliisin voimankäyttö Turussa ei aiheuta jatkotoimia – pääepäilty taltutettiin yhdellä laukauksella

Kuva: lehtikuva / roni lehti

Poliisin voimankäyttö Turun puukotusjutussa ei aiheuta toimenpiteitä, Valtakunnansyyttäjänvirasto tiedottaa. Terrorismirikosasian käsittelee apulaisvaltakunnansyyttäjän johtama syyttäjäryhmä, joka pitää tiivistä yhteyttä tutkintaan.

Murhina ja murhan yrityksinä tutkittavina olevia puukotuksia epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyiksi rikoksiksi, joita koskevan syytteen nostamisesta päättää tavanomaisista rikoksista poiketen valtakunnansyyttäjä. Mukana on kaksi terrorismirikoksiin erikoistuvaa syyttäjää.

”Tuoreet puolueiden kannatusmittausten tulokset ovat ilmeisesti saaneet hien Pekkarisen otsalle”

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä ihmettelee Mauri Pekkarisen puheita kaupungistumisen estämisestä.

Keskustan kansanedustaja vaati lauantaisessa puheessaan hallitukselta syksyn budjettiriiheen toimia, joilla estettäisiin väestön keskittymistä erityisesti Uudellemaalle ja Helsinkiin.

Mäkelä toteaa, että Pekkarisen puheet ovat maanantaisten korjaustenkin jälkeen täysin ristiriidassa hallitusohjelman kanssa.

“Herää kysymys, että onko keskusta sitoutunut hallitusohjelmaan vai maakuntaäänestäjien kosiskeluun. Tuoreet puolueiden kannatusmittausten tulokset ovat ilmeisesti saaneet hien Pekkarisen otsalle. Keskustalaiset luovat puheillaan mielikuvaa, että ikään kuin maakuntien ongelmat olisivat suurten kaupunkien vika. Kaupunkiseutujen ja koko maan kehittäminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita”, Mäkelä toteaa.

“Keskustan on tunnustettava tosiasiat, sillä kaupungistuminen on globaali megatrendi. Olemme kuulleet vuoden mittaan keskustalaisten suusta huolestuttavia puheenvuoroja, jotka perustuvat enemmän uskomuksille kuin faktoille. Muun muassa pääministeri Juha Sipilä tokaisi kuntavaalien aikana uskovansa kaupungistumisen virran kääntymiseen. Keskustan on aika lopettaa vaalihöpinät ja sitoutua hallitusohjelmaan”, Mäkelä summaa.

Keskustelua aiheesta