”Ilmaston puolesta on ryhdyttävä toimiin heti” – viime vuosi mittaushistorian lämpimin

Ilmaston puolesta on toimittava heti.
Ilmaston puolesta on toimittava heti.
Ilmaston puolesta on toimittava heti.

Viime vuosi oli mittaushistorian lämpimin maailmassa, kertoo Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA. Marginaali edelliseen lämpimimpään vuoteen, joka oli vuosi 2014, oli myös suurin koskaan mitattu.

Viime vuoden aikana maapallon keskilämpötila oli 0,9 astetta yli 1900-luvun keskilämmön. Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan mukaan lämpenemisen syynä on lisääntynyt hiilidioksidin ja muiden ihmisten aiheuttamien kaasupäästöjen määrä ilmakehässä.

Vaikka lämpöennätyksen rikkoutumiseen vaikutti osaltaan myös Tyynellämerellä syntyvä El Nino -ilmiö NOAA:n edustajan Tom Karlin mukaan uusi ennätys olisi kuitenkin tehty ilman sitäkin.

– El Nino vain työnsi ennätyksen täysin yli laidan, Karl luonnehti.

– Tämänpäiväinen tieto ei ainoastaan korosta sitä, kuinka tärkeä Nasan Maan tarkkailuohjelma on, vaan sen tulisi toimia myös lähtölaukauksena poliitikoille, jotta he alkaisivat toimia.

Ilmaston puolesta on ryhdyttävä toimiin heti, vaati Nasan johtaja Charles Bolden.

Kyseessä oli jo neljäs kerta 11:n viime vuoden aikana, kun lämpöennätys rikottiin.

Helpotusta ei ole luvassa kuluvana vuotenakaan, sillä El Ninon vaikutus jatkuu, joten uusi ennätys saattaa jälleen syntyä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat