reijo_frank

Kymmeniä Kreikkaan pyrkineitä kuoli veneiden upottua

Kuva: Lehtikuva
Turkin kautta tulleita turvapaikanhakijoita rantautumassa Kreikalle kuuluvalle Lesboksen saarelle viime syyskuussa.

Kreikan saariston edustalla ainakin 44 maahan pyrkinyttä ihmistä kuoli veneiden upottua perjantaina. Lähes puolet kuolleista oli lapsia.

Kreikan rannikkovartioston mukaan yön ja aamun aikana kaksi Kreikkaan matkannutta venettä upposi.

Rannikkovartiosto kertoo pelastaneensa yhteensä 74 ihmistä Egeanmerellä merihätään joutuneista aluksista.

Turkin rannikkovartiosto kertoi löytäneensä lasten ruumiita kolmannen veneen upottua Turkin rannikon edustalla.

Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM arvioi, että tämän vuoden aikana Kreikkaan on saapunut meriteitse 37 000 maahan pyrkijää ja yhteensä 113 on saanut surmansa merimatkalla.

 

 

 

YK peräänkuuluttaa loppua Etelä-Sudanin taisteluille

YK on huolissaan Etelä-Sudanin väkivaltaisuuksien eskaloitumisesta ja maan siviilien kärsimyksestä, tiedottaa YK:n pääsihteerin puhemies Stephane Dujarric.

Etelä-Sudanin joukot hyökkäsivät jälleen maan pohjoisosaan keskiviikkona aiheuttaen siviilien joukkopaon.

Vuonna 2013 alkanut Etelä-Sudanin sota on ajanut yli 3,5 miljoonaa ihmistä pakenemaan kodeistaan.

Keskustelua aiheesta

”Me emme voi hyväksyä yhteiskuntaa, jossa tärkeämpää kuin lapset on kvartaalikapitalismi”

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Ruokolahdella otettiin jo varaslähtöä vappuun. SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen viittasi vappupuheessaan toissa viikolla Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) julkaisemaan vanhuspalvelujen seurantatutkimukseen.

– Sen viesti on sama, minkä kansanedustajan työssä saamasta palautteesta sekä arjen omaa elämää eläessä on voinut aavistaa: hoitopaikkoja on vähennetty, sillä seurauksella, että kotona hoidetaan vanhuksia, joiden paikka ei olisi enää kotona.

THL:n lukuina tämä tarkoittaa 3000 vanhusta enemmän kotihoidossa ja 2800 ympärivuorokautista hoivapaikkaa vähemmän – siis viimeisen kahden vuoden aikana.

– Nyt tutkimus todistaa sen, mistä alan työntekijät ovat jo viestineet moneen kertaan. Liiallinen työtaakka ilmenee uupumuksena, eikä sitä helpota lainkaan ammatillinen ylpeys hyvästä ja laadukkaasta kotihoidosta kaikille hoivaa tarvitseville. Itse asiassahan se on perustuslaillinen perusoikeus.

– Huolestuttavaa tutkimustuloksissa on myös, että kyse ei ole pelkästään henkilökunnan määrästä, vaan, ettei työntekijöiden osaamistasoon ja moniammatillisuuteen ole panostettu. Eläköitymisen seurauksena työvoimasta poistuneita kokeneita kodinhoitajia ja kotiavustajia ei ole korvattu riittävästi lähi- ja perushoitajilla.

Kymäläisen mielestä ikäihmisten hoidosta ei ole varaa leikata enää yhtään, päinvastoin sinne on nyt panostettava.

”Työväenliikkeen rooli itsenäistymisessä oli ratkaiseva.”

Kymäläinen käsitteli myös 100-vuotiaan Suomen historiaa. Hän kävi läpi, miten itsenäistymisvuonna työväenliike otti ohjat. – Kun eduskunta pääsi vihdoin kokoontumaan keisarin luovuttua kruunusta, meillä oli enemmistö. Oskari Tokoin (sd) senaatti ajoi kahdeksantuntista työpäivää, torpparivapautusta, kunnallisuudistusta ja ennen muuta sääti valtalain kesällä 1917. – Valtalaki otti Venäjän vallan eduskunnalle. Tätä ei Pietarissa siedetty vaan porvaripuolueiden tukemana eduskunta hajotettiin, vastoin valtalakia. Porvaristo kääntyi itsenäisyyden kannalle vasta, kun bolsevikit kaappasivat vallan Pietarissa marraskuun 1917 alussa.

Suna Kymäläinen painotti, että työväenliikkeen rooli itsenäistymisessä oli ratkaiseva ja työ oli alkanut jo 1800-luvun lopussa.

– Suomen historiaa ei kuitenkaan tavallisesti kerrota työväenliikkeen näkökulmasta. Valitettavasti maamme alkutaipaleita yhä väritellään vapaussoturimyyteillä. Merkkivuosien käsikirjoituksessa työväenliikkeelle ei saa jättää toissijaista roolia.

– Meidän ei kannata jäädä vain kertaamaan sadan vuoden takaisia tapahtumia. Itsenäisyyden juhlavuonna pitää myös pohtia työväenliikkeen vaikutuksia. Sisällissodan jälkeen rakennettiin sopimusyhteiskunta ja itsenäisestä Suomesta tehtiin hyvinvointivaltio vahvan vasemmiston voimin. Elämme juhlavuoden aikaa, työväenliikkeen kuuluukin nostaa omaa häntäänsä. Ilman meitä tuskin olisi yhtä paljon juhlittavaa.

SDP työstää ohjelmaa lapsiköyhyyttä vastaan.

Kansanedustaja Kymäläinen loi katsetta myös tulevaan.

–  Johdollani olemme SDP:ssä käynnistäneet hankkeen, jossa olemme laatimassa lapsiköyhyyden yksityiskohtaista toimenpideohjelmaa. Koska emme voi kääntää kasvojamme pois nähdessämme tilanteita, jotka kumpuavat lasten hädästä ja elämästä, missä lapsen silmistä peilautuu perheiden ja kotien toimeentulon hätä.

– Me emme voi hyväksyä yhteiskuntaa, jossa tärkeämpää kuin lapset ovat kvartaalikapitalismi, osakeomistusten piilottaminen hankintarekisterin kautta ulkomaille ja verottajan ulottumattomiin. Siksi ei ole luotu hyvinvointivaltiota ja peruskoulua ja päivähoitoa.

Kymäläinen kertoi toimenpideohjelmaan liittyvästä laajasta kyselystä.

– Jo nyt kyselyn puolivälissä voimme nähdä kolme yli muiden nousevaa syytä, jotka aiheuttavat perheiden köyhyyttä – asumiskustannukset, vanhempien työttömyys ja pienet palkat, epäsäännöllisineen tuloineen.

– Tässä vaiheessa vastauksissa selkeästi nousee esille toimenpiteiden tarve, joilla turvataan kohtuuhintaisia tai edullisia asuntoja, sovitetaan ja joustavoitetaan työn ja perhe-elämän yhdistäminen helpommin tehtäväksi ja tarjottaisiin ilmaista varhaiskasvatusta. Kuudensadan kyselyyn vastanneen joukosta lapsilisien korottamisen näkisi helpotukseksi 25% vastanneista.

– Tämä työ on vielä kesken, mutta vakuutan että olemme SDP:ssä tosissamme tämän asian kanssa. Rohkeimpien Arvioiden mukaan suomessa asuu jo 150 000 lasta köyhyysrajan alapuolella. Toimenpide kartalle on tilausta ja sitä työtä johdan.

Kahden vuoden harharetki.

Sipilän porvarihallituksen Kymäläinen näkee heränneen edes vähän nuorison kohtelun parantamiseen.

– Kun hallitus aloitti, se hoki tempputyöllistämisen mantraa: lakkautti nuorisotakuun ja sanssi-kortin siinä samalla karsiessaan henkilökuntaa työvoimatoimistoista ja vähentäessään rahoitusta työllistämistoimista. Uskallan väittää, että ilman tuota kahden vuoden harharetkeä, olisi Suomen tilanne ja hallituksen itse itselleen asettama työllisyystavoite saavutettavissa.

Kymäläinen totesi, että syrjäytynyt nuori on alttiina monille houkuttimille, joista paluu opiskeluun, työhön tai ylipäätään arkeen on kallista.

– Ja inhimillisesti katsoen kaikkia arvojamme vastaan. Ja se on vastaan myös perustuslakiamme. Miksi hallitukselle ei ole kelvannut SDP:n esitys 100-vuotiaan Suomen kunniaksi ja takeeksi tulevaisuudesta, että kaikki nuoret olisivat saanet juhlavuonna kesätyöpaikan?

Sipilä: Britannian erosopimuksen pääkysymykset yritetään ratkaista syksyyn mennessä

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Euroopan unionin tavoitteena on, että Britannian erosopimuksen pääkysymykset saataisiin ratkottua loka-marraskuuhun mennessä, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

EU-huippukokous voisi tuolloin arvioida etenemistä neuvotteluiden toiseen vaiheeseen eli keskusteluiden aloittamista Britannian ja EU:n tulevasta suhteesta.

EU-huippukokous hyväksyi tänään reunaehtonsa brexit-neuvotteluille.

Erosopimuksen pitäisi Sipilän mukaan olla parlamentissa ratifioitavana ensi vuoden lopulla, jos sopimus aiotaan saada ajoissa valmiiksi.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

HS: Neuvolat pois pakkoyhtiöitettävien sote-palvelujen listalta

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Hallitus on täsmentänyt neuvoloiden asemaa sote-palveluiden valinnanvapautta koskevassa laissa, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden näkemän korjatun lakiluonnoksen mukaan neuvolat eivät enää olisi niin sanottuja suoran valinnan palveluja, jotka on yhtiöitettävä.

Maakunnat voisivat silti halutessaan antaa neuvolapalvelut yhtiömuotoisten sosiaali- ja terveyskeskusten hoitoon, jos ne katsovat sen perustelluksi.

Lakiluonnoksessa on myös nostettu valinnanvapauden ikärajaa 12 vuodesta 15 vuoteen.

Lakiluonnoksiin saattaa tulla edelleen muutoksia ennen eduskuntakäsittelyä.

Keskustelua aiheesta

Outi Nyytäjä on kuollut

Kuva: lehtikuva / marja airio

Dramaturgi ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä on kuollut.

Lähipiiristä kerrotaan Nyytäjän kuolleen Helsingissä Laakson sairaalassa viime tiistaina.

Outi Nyytäjä oli syntynyt Viipurissa 11. lokakuuta 1935. Uransa varrella Nyytäjä tuli tunnetuksi Ylen Radioteatterin dramaturgina ja päädramaturgina, Teatterikorkeakoulun dramaturgian lehtorina, kirjailijana ja käsikirjoittajana.

Nyytäjä eli suurimman osan vuodesta miehensä Kalevi Nyytäjän kanssa Ranskan Bretagnessa, kunnes terveyssyyt pakottivat pariskunnan jäämään Suomeen vuonna 2013.

Kuolemasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta