Turvapaikanhakijat pääsevät rannekkeista eroon – toivat mieleen juutalaisten keltaiset tähdet natsi-Saksassa

Kuvakaappaus The Guardianin sivuilta
Kuvakaappaus The Guardianin sivuilta
Kuvakaappaus The Guardianin sivuilta

Turvapaikanhakijat eivät joudu enää käyttämään kiisteltyjä rannekkeita Cardiffissa Walesissa. Ateriapalveluista vastaava yhtiö kertoo luopuneensa rannekkeista, joita vastaan oli jaettu ruokaa.

Rannekkeet herättivät tyrmistystä, koska niiden katsottiin tuovan mieleen jopa juutalaisten keltaiset tähdet natsi-Saksassa.

Rannekkeiden käyttäjät olivat tunnistettavissa turvapaikanhakijoiksi vastaanottokeskuksen ulkopuolellakin, kertoi Eric Ngalle, 36, Guardian-lehdelle. Hän oli keskuksessa kuukauden ennen turvapaikan saamista.

– Joskus kun autoilijat näkivät rannekkeemme, he alkoivat töötätä ja huutaa ikkunasta ”painukaa takaisin maahanne”, Ngalle sanoi.

Koillis-Englannissa turvapaikanhakijat ovat puolestaan kertoneet, että heidän ovensa on maalattu punaiseksi.

BBC:n mukaan majoituksesta vastaava yhtiö on luvannut maalauttaa ovet entiselleen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat