Sipilän vastaus ei tyydytä SDP:n Feldt-Rantaa – ”Tämä kertoo hallituksen ylimielisyydestä”

Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta haluaa edelleen tietää, hyväksyvätkö hallitus ja pääministeri Juha Sipilä ulkoministeri Timo Soinin mediaboikotin KSF-mediaa vastaan. Soini on sanonut olevansa tyytymätön sen lehdissä julkaistuihin kirjoituksiin, joissa on Soinin mielestä vihjattu hänen olevan rasisti.

Feldt-Ranta teki joulukuun lopulla kirjallisen kysymyksen boikotista. Hän ei kuitenkaan ole tyytyväinen saamaansa vastaukseen.

-Pääministeri Juha Sipilä vastasi pitkään ja laveasti, muttei ota kantaa itse asiaan, eli voiko ministeri boikotoida median edustajia tällä tavalla. Tämä kertoo hallituksen ylimielisyydestä eikä sovi avoimeen demokraattiseen yhteiskuntaan, Feldt-Ranta sanoo.

Soini on sanonut, että KSF-mediaan kuuluva Hufvudstadsbladet saattaa saada haastattelun kevään aikana.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat