Kuva: Kari Hulkko
600 000 aikuisella vaikeuksia lukea ja laskea – SAK hallitukselle: “Vielä ei ole liian myöhäistä”

OECD:n torstaina julkistaman maaraportin yksi pääviesteistä on, ettei Suomen ammatillisessa koulutuksessa kiinnitetä tarpeeksi huomiota perustaitojen kehittämiseen. Puutteelliset luku-, numero- ja digitaidot vaikeuttavat työntekijöiden liikkuvuutta työstä toiseen.

SAK:n koulutuspäällikkö Mikko Koskinen toivoo maan hallituksen ottavan OECD:n havainnot ohjenuorakseen ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen kehittämisessä.

– Hallitus on keskittynyt ammatillisen koulutuksen uudistuksessa lähinnä työvaltaiseen oppimiseen, vaikka nyt tulisi keskittyä perustaitojen kehittämiseen. Toivottavasti opetusministeriössä kuunnellaan tarkasti OECD:n viestiä; vielä ei ole liian myöhäistä tarttua toimeen.

Koskinen muistuttaa OECD:n aiemman tutkimuksen havainneen Suomessa noin 600 000 aikuista, joilla on vaikeuksia muun muassa lukemisessa ja laskemisessa. Näistä ihmisistä noin 40 prosenttia on työttömänä.

Nyt tulisi keskittyä perustaitojen kehittämiseen.

– Puutteelliset perustaidot luovat jäykkyyksiä työmarkkinoille ja pidentävät työttömyysjaksoja. Juuri näitä pitäisi pystyä välttämään Suomen työmarkkinoiden rakennemuutoksessa, Koskinen huomauttaa.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD kiinnittää tuoreessa maaraportissaan huomiota myös työvoimapolitiikan puutteisiin. Raportin mukaan Suomessa satsataan aktiiviseen työvoimapolitiikkaan selvästi muita Pohjoismaita vähemmän.

Mikko Koskinen korostaa OECD:n tapaan mahdollisimman varhaista puuttumista työttömyyteen.

– Työvoimapoliittisia palveluita olisi tarjottava heti työttömyyden alussa, sillä jo kolmen kuukauden työttömyyden on havaittu vaikeuttavan työllistymistä. Hallituksen päättämät työllisyysmäärärahojen leikkaukset ovatkin askel täysin väärään suuntaan.

SAK:n arvion mukaan OECD:n vuoden 2016 Suomi-raportti on muilta osin odotusten mukainen eikä sisällä yllätyksiä.