”Mamut vievät meiltä työpaikat” – harva uskoo väitteeseen ja pelkää työpaikkansa puolesta

Lehtikuva / Jarno Mela
Suomalaiset eivät pelkää, että maahanmuuttajat vievät heidän työnsä.
Lehtikuva / Jarno Mela
Suomalaiset eivät pelkää, että maahanmuuttajat vievät heidän työnsä.
Lehtikuva / Jarno Mela
Suomalaiset eivät pelkää, että maahanmuuttajat vievät heidän työnsä.

Suomalaisen työn liiton teettämän selvityksen mukaan suurin osa suomalaisista ei pelkää maahanmuuttajien vievän työpaikkojaan. Kyselyssä 69 prosenttia suomalaisista oli täysin tai jokseenkin eri mieltä väitteestä ”mamut vievät meiltä työpaikat”.

– Kyselyn tulos ei yllätä, sillä Suomessa on keskusteltu paljon huoltosuhteen heikkenemisestä ja siitä, kuinka tarvitsemme lisää henkilötyövuosia tulevalla vuosikymmenellä. Vaikka maassamme on paljon työttömyyttä, ei kaikilla aloilla ole silti riittävästi työntekijöitä nytkään, Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo tiedotteessa.

Lausala muistuttaa, että mikäli nykyinen kehitys jatkuu, on Suomessa vuonna 2030 jokaista sataa työntekijää kohti 104 huollettavaa. Vajetta voidaan pienentää työperäisellä maahanmuutolla.

Keskustelu työperäisestä maahanmuutosta on liiton mukaan jäänyt Euroopan pakolaiskriisin ja sen hoitamisen varjoon.

Liiton mukaan olisi tärkeää hyödyntää esimerkiksi korkeakouluistamme valmistuvien kansainvälisten osaajien tiedot ja taidot. Nyt liian moni valmistuvista palaa kotimaahansa.

– Suomessa tehtävän työn tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että suomalaiset työmarkkinat pystyvät tarjoamaan töitä Suomeen työn perässä saapuville maahanmuuttajille. Tämä ei ole kantaväestöltä pois eli kyseessä ei ole nollasummapeli, Lausala toteaa.

Kysely liittyy Yle TV1:n 8 myyttiä työstä -ohjelmasarjaan, jossa tänään käsitellään myyttiä suomalaisten työt vievistä maahanmuuttajista.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat