”Yliopistojen tulevaisuus näyttää edelleen varsin valoisalta” – keskustan edustajan ajoitus ei ihan kohdallaan?

Kuva: Lehtikuva
Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Tuomo Puumala (kesk.).

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumalan (kesk.) mukaan suomalaisten yliopistojen tulevaisuus ”näyttää edelleen varsin valoisalta”.

Puumala puhui Vaasan yliopiston vuosijuhlassa keskiviikkona ja Seinäjoen yliopistokeskuspäivässä tiistaina.

Helsingin yliopiston pääluottamusmiehet kertoivat tänään yt-neuvottelujen päättyneen erimielisinä.

– Olemme turhaan odottaneet vastaavien ministerien jalkautumista yliopistolaitoksen historian suurimpien irtisanomisten johdosta. Sen sijaan maamme hallitus patistelee yliopistolaisia tarkastamaan asennettaan ja innovoimaan, he toteavat yhteisesssä kannatossaan.

– Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset näkyvät väistämättä tutkimuksen ja opetuksen laadussa, vaikka ne kohdistettaisiin hallintoon, sanoo Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Heikki Koponen STT:lle.

Tässä tilanteessa, samana keskiviikkona, johtavan hallituspuolueen keskustan kansanedustaja sanoo, että suomalaisten yliopistojen tulevaisuus näyttää edelleen varsin valoisalta.

Juhlapuhe lienee etukäteen kirjoitettu, mutta hehkutus saattaa kuulostaa monen Helsingin yliopistossa työskentelevän korvissa vähintään tyylittömältä, ellei suorastaan irvokkaalta.

Ainakaan ajoitus ei ollut paras mahdollinen. Niin syvän järkytyksen kaikkein aikojen akateeminen yt-pommi synnyttää.

– Hämmästelen niitä puheita, että korkeakouluverkkoa pitäisi lähteä tietoisesti karsimaan. Valoja sammuttamalla ja yksiköitä lakkauttamalla ei rakenneta elinvoimaista ja tulevaisuuteen kurkottavaa Suomea, Puumala sanoi puheessaan.

Kuka niitä valoja oikeasti pakottaa sammuttamaan? Miksi korkeakouluissakin on pakko karsia?

Sitä kysytään nyt yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa ympäri tasavallan. Porvarihallituksen leikkaava kirves kohdistuu nimenomaan opetukseen ja koulutukseen.

Valoja sammuttamalla ja yksiköitä lakkauttamalla ei rakenneta elinvoimaista ja tulevaisuuteen kurkottavaa Suomea.

Puhereferaatin mukaan Puumala kannustaa yliopistoja keskittymään omiin vahvuuksiinsa entistä selkeämmin.

– On tärkeää, että yliopistot käyvät työnjaostaan myös keskenään entistä tiiviimpää keskustelua, hän linjaa.

Syynä rahoituksen nopea ja raju vähentäminen

Helsingin yliopiston säästötarve vuosina 2019–2020 on 106 miljoonaa euroa vuodessa, jo tänä vuonna lähes 50 miljoonaa euroa.

Yliopiston rehtorin Jukka Kolan mukaan henkilöstövähennyksiä ei voitu välttää rahoituksen nopean ja rajun vähenemisen vuoksi.

– Helsingin yliopiston nousu yhdeksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista ei olisi ollut mahdollista ilman ammattitaitoisia ja sitoutuneita työntekijöitä. Olen syvästi pahoillani, että joudumme irtisanomaan pätevää henkilöstöä, rehtori kommentoi.

Timo Soini valitsi, kenen opposition kansanedustajan kanssa hän lähtisi kaljalle – se ei kuitenkaan onnistuisi

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Ulkoministeri Timo Soini haukkuu, taas kerran, opposition esityksen – tällä kertaa verkkosivuillaan. Hän palaa keskiviikkoon, jolloin pääministeri Juha Sipilä antoi eduskunnassa pääministerin ilmoituksen hallituspolitiikasta tänä vuonna.

”Oppositio oli tylsä ja huumorintajuton kuin Hesarin pääkirjoitus. Samaa kurjuusjoikua tunnista toiseen ilman hymyn häivää. Älykäs huumori loisti poissaolollaan.”

Soinin mielestä esimerkiksi vihreiden Ville Niinistö toisti ”koulutusleikkausuikutusta kolmatta vuotta”.

Soinin mielestä poliittisen debatin pitää olla myös hauskaa, oikeaa kansanvallan ilotulitusta tai muuten sitä ei jaksa Erkkikään.

”Jos puheiden perusteella pitäisi valita opposition kansanedustaja, jonka kanssa keskiviikon salikeskustelun perusteella haluaisi lähteä kaljalle päätyisi Päivi Räsäseen, jonka puheenvuoro on debatin paras.”

”Paitsi että Päivi ei käy kaljalla”, Soini täsmentää.

Ulkoministeri kertoi näkemyksistään perjantaina.

Keskustelua aiheesta

Keskustan tapaan nyt myös kokoomus halukas palaamaan perhevapaauudistus-pöytään

Kuva: Thinkstock

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) väläyttää Ylellä, että kokoomus haluaisi neuvotella vielä perhevapaauudistuksesta hallituskumppaneiden kesken.

– Henkilökohtaisesti toivon, että asiaan löytyisi tapa palata vielä työllisyysuudistusten ja budjettiriihen yhteydessä, Mykkänen sanoo Ylelle.

Eilen Demokraatti uutisoi, että myös keskustassa on vielä haluja neuvotella perhevapaauudistuksesta tietyin osin.

– Pöydässä oli paljon sellaisia yhteisiä pieniä nimittäjiä, jotka ovat verrattain pieniä muutoksia tai euromääräisestikin pieniä satsauksia ja olen niitä valmis edistämään, jos näistä saadaan keskustelua käytyä. Palaillaan asiaan ja pöytään pikku hiljaa, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) totesi.

Oppositiossa on oltu pahoillaan siitä, että hallitus ilmoitti aiemmin, että perhevapaauudistus keskeytetään ja se siirtyy seuraavalla hallitukselle.

– Minusta kysymys on koko hallituksen kyvyttömyydestä perhe- ja tasa-arvopolitiikkaan. Selityksiä tuntuu löytyvän muttei ratkaisuja – selityksiä siihen, miksi epäonnistutaan, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on esimerkiksi todennut.

Keskustelua aiheesta

Kunnallispoliitikot Koivukylästä halajavat ehdolle eduskuntavaaleihin – ”Ihmiset kärsivät heikentyneistä palveluista”

Kuva: Tommi Matinlassi

Koivukylän sosialidemokraatit ovat asettaneet ehdokkaansa kevään 2019 eduskuntavaaleihin.

Ehdokkaiksi nimettiin Sirkka-Liisa Kähärä sekä Faysal Abdi. Molemmat ovat useamman kauden kunnallispoliitikkoja Vantaalta.

Koivukylän eduskuntavaaliehdokkaat Sirkka-Liisa Kähärä ja Faysal Abdi.

Faysal Abdi on ehdolla eduskuntaan ensimmäistä kertaa, kerrotaan Koivukylän demokraattien tiedotteessa. Kähärälle ehdokkuus on jo toinen, hän oli ehdokkaana vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Kähärä on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja hän nostaakin omassa tiedotteessaan  esiin huolen julkisista palveluista.

– Olen muun muassa sairaanhoitajana toimiessani nähnyt, miten sosiaali- ja terveydenhuollon laatu vaihtelee ja ihmiset kärsivät heikentyneistä palveluista.

Uusimaa kasvaa ja kehittyy, siksi tavoitteen on oltava kaikkien asukkaiden saavutettavissa olevat, Suomen parhaat peruspalvelut.

Sosialidemokraattien uudenmaan piirin puolueosastoilla on helmikuun loppuun asti aikaa asettaa ehdokkaansa eduskuntavaaleihin. Tämän jälkeen selviää tuleeko eduskuntavaaliehdokkaista jäsenäänestys, jonka ajankohdasta päättää piirihallitus.

Keskustelua aiheesta

Saastunut vesijohtovesi sairastutti 400 – jätevesiputki ja talousvesiputki halkesivat maaperän liikkeen vuoksi samaan aikaan Nousiaisissa alkuvuonna

Varsinaissuomalaisessa Nousiaisten kunnassa noin 400 ihmistä sairastui alkuvuodesta 2018 vatsatautiin saastuneen vesijohtoveden takia.

Vatsatautiepidemia alkoi, kun jätevesiputki ja talousvesiputki halkesivat maaperän liikkeen vuoksi samaan aikaan.

Äänekosken tapaan myös Nousiaisissa vesijohtoverkostoa puhdistettiin huuhtelemalla kloorilla, ja asukkaat joutuivat pitkään keittämään käyttämänsä vesijohtoveden.

Suomen lähihistorian pahin vesikriisi koettiin Pirkanmaan Nokialla loppuvuodesta 2007. Nokialla tuhansia ihmisiä sairastui vatsatautiin sen jälkeen, kun kaupungin vesilaitoksella vahingossa avattiin puhtaan juomaveden ja kiintoaineksesta puhdistetun jäteveden yhdistävä venttiili. Seurauksena yli 400 000 litraa jätevettä pääsi sekoittumaan juomaveteen.

AVAINSANAT

Rasistinaisystävä koitui puoluejohtajan turmioksi: saldoksi yhteensä kolme eroa

Britannian itsenäisyyspuolue Ukipin johtaja meni lauantaina jälleen vaihtoon. Puoluekokousväki äänesti äänin 867–500 Henry Boltonin eron puolesta.

Britannian EU-jäsenyyttä ja maahanmuuttoa vastustavan Ukipin huipulla on viime ajat ollut tuulista. Bolton oli neljäs puoluejohtaja runsaan puolentoista vuoden aikana. Hän ehti johtaa Ukipia vain puolisen vuotta.

Boltonin kohtaloksi koituivat kohuero sekä uuden tyttöystävän rasistiset kommentit. Vuoden lopulla Bolton jätti vaimonsa itseään puolta nuoremman puolueaktiivin takia. Romanssi päättyi kuitenkin lyhyeen, kun viime kuussa julkisuuteen tuli tyttöystävän kirjoittamia rasistisia viestejä, jotka koskivat muun muassa prinssi Harryn kihlattua Meghan Marklea.

Ukipin on valittava uusi johtaja 90 päivän kuluessa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta