ehdokasmainos

Kirjavisa: Suomi ei lähtenyt Väisäsestä

Hannu Väisäsellä alkaa olla jo kohtalaisen paljon kokemusta palkintojuhlan kohteena olemisesta.
Hannu Väisänen sai kirjallisuuden Finlandia -palkinnon *** Local Caption *** 233 ke 05.12.2007 Dem s.19 Työväen joululehti
Hannu Väisästä juhlittiin Finlandia-voittajana vuonna 2007.

Runsas vihjailu tuotti vuoden toiseen tehtävään ihastuttavan vilkkaan osanoton. Ja laajan tietämyksen.

Kultturin kanssa aikoinaan läheisesti tekemisissä ollut Kaarina Suonio Hattulasta tuntee paitsi monitaitoisen taiteilijan myös visaketkun motivointipyrkimykset. Mutta helppouden tunne vähän kostautuu…

”No nyt panit helpon. Se tietysti kannustaa lehden vanhoja ja uusia lukijoita. Kysytty kirjailija on Hannu Väisänen ja teos on ’Vanikan palat’. – – –

Jotenkin Väisäsen tapa suhtautua asioihin on niin vastaansanomattoman sydämellistä ja samalla rohkeaa, että voi puhua sanan parhaassa merkityksessä elämäntaiteilijasta. Väisänen on kohta kai myös Ranskan kansalainen, mikä on Oulun pojalle ja kasarmin kasvatille luonteva askel.”

Anja Valtanen Keravalta taas on visassa ainakin melkein ensikertalaisia. Helppoudesta hän on Suonion kanssa samoilla linjoilla, ja teoskin menee oikein:

”No kerrankin tärppäsi, mutta niin taitaa tehdä monella muullakin. Sehän ei tahtia haittaa. Kirjailijavihje oli jo vahva ja tekstikin tuntui tutulta. Omasta kirjahyllystä se löytyi: Hannu Väisäsen kirjan ’Toiset kengät’ neljännen painoksen sivu 37 alkaa kyseisellä sitaatilla. Erikoinen ja kiinnostava kirja niin kuin kirjailijakin.”

Helsinkiläinen Sirpa Taskinen on tehnyt eräänlaisen Canossan matkan Väisäsen kirjojen pariin.

”Aikoinaan en lämmennyt Vanikan paloille, joten Oulu-trilogian muut osat jäivät lukematta. Tartuin visassa haettuun Toiset kengät -kirjaan siis varauksella, mutta se olikin ihan mukavasti kerrottua pojan kasvutarinaa varsin hankalassa perhetilanteessa.

Hannu Väisäsen (s. 1951) kirjoista suosikkini on lyhytproosateos ‘Apupata’, jossa hän kertoo huvittavia sattumuksia elämästään Ranskassa. Viimeisimmässä ‘Piisamiturkki’-kokoelmassa nimikertomus on myös hauska.”

Tervakoskelaiseen Ossi Lehtiöön Väisänen on tehnyt vaikutuksen heti kättelyssä joka saralla.

”Hannu Väisäsestä riittäisi varmaan enemmän puhetta, mutta jokainen hänen näyttelynsä, jonka olen nähnyt, on ollut järisyttävä kokemus. Samoin hänen teoksensa, jotka kaikki olen lukenut, ovat vaikuttaneet minuun, ikätoveriinsa, todella syvästi.”

***

Mauri Panhelainen Jyväskylästä versioi vastauksensa loppuun tähän kohtaan hyvin istuvaa sanontaa.

”Kirjavisan ansiosta paluu Väisänen proosan lukijaksi vahvisti käsitystä, että miehestä tosiaan on moneksi, myös hyväksi kirjailijaksi. Ranskassa suuren osan elämästään asunut 64-vuotias Hannu Väisänen esitellään usein kansainvälisenä taiteilijana, joka on menestynyt suomalaisuudestaan huolimatta. Kirjalliset teokset, ehkäpä hänen maalaustaiteensakin, jossa Kalevala on yksi innoittajista, tuntuvat todistavan toista. 1950- ja 60-luvun Suomi kehrää aitona kuin lapsuuden kotikissa hänen muistikuviinsa perustuvissa romaaneissaan. Väisänen on aikoinaan lähtenyt Suomesta, mutta Suomi ei ole lähtenyt Väisäsestä.”

Lappilan kirjapiirin kirjurina on tuttuun tapaan ollut Kirsti Luova.

”Lappilan kirjapiirissä oli yhtenä kirjavalintana pari vuotta sitten Väisäsen romaani Taivaanvartijat. Se käsittelee alttaritaulun maalaamista, mutta ohessa hyvin maallisia tekijöitä joita kirkkotaiteenkin tekemiseen liittyy. Väisänen osaa ihailtavalla tavalla vetää kaaria pikku yksityiskohdista suuriin peruskysymyksiin. Jo kirjan alussa on kerrassaan hienosti kuvattu värejä taiteessa. Herkullisia ovat taiteilijan mielleyhtymät: —’raidalliset villasukat saappaissa kuin Duomon pylväät’. Jos on nähnyt Firenzen tuomiokirkon kolmesta erivärisestä marmorista tehdyt raidalliset pylväät, ilahtuu vertauksesta!”

Ulla Vaara Lahdesta lisää ansioluetteloon sen kolmannen taiteen.

”Vanikan palat palkittiin vuoden kaunokirjallisena teoksena Kiitos kirjasta -mitalilla vuonna 2005. Luettuani kirjan tiesin, että hyvä kirjailija on syntynyt. Viimeistään sen tiesi koko Suomi, kun Hannu Väisäsen Toiset kengät -romaani voitti Finlandia-palkinnon 2007.

Mutta ei tämä tässä; vielä suuremman hurmion olen kokenut, kun tutustuin Hannu Väisäsen maalauksiin. Viimeksi näin hänen teoksiaan Galerie Forsblomissa 2014. Eniten minua ovat viehättäneet Väisäsen rausku-maalaukset, jotka ovat sanoin kuvaamattoman vaikuttavia.

Se ’kolmas soppa’ oli lavastustyö Oulun kaupunginteatterin Toiset kengät -romaanista tehtyyn näytelmään, joka kantaesitettiin 2014. Tulevaisuudessa neljäs soppa voisi olla vaikkapa oopperan libretto yhteistyössä säveltäjä Kaija Saariahon tai Magnus Lindbergin kanssa, jotka ovat Hannu Väisäsen Pariisin-ystäviä.”

***

Eero Reijonen Espoosta heittäytyy pitkässä vastauksessaan muun muassas formula-maailmaan.

Proustia visakirjailija kertoo itsekin ihailleensa ja tuoksuttelun mestarin maitokahvin voi myös jokainen kadonneen maaailman tuntija haistaa Oulun neljästä jättipiipusta tulevasta aromista, joita visataiteilija itse ei luokittele edes hajuksi, ainakaan sen negatiivisessa mielessä. Kahdeksaan aistiin uskova visakirjailija edustaa tietysti myös Rainer Maria Rilken koulukuntaa esineiden havaintomaailman korostajana. Visakirjailijan maailmassa, siis nuoren Anteron elämässä, esineet ovat luottamushenkilöitä, jotka eivät, toisin kuin ihmiset, petä koskaan.´- – –

Hannu Väisäsen Toiset kengät – 60-lukulaiset mokkapatiinit – jäivät kauppaan, mutta kaikkea muuta kertyi nuoren miehen matkaan. Lähtökohdat olivat kieltämättä huonot – varikolta piti startata, kuivaan keliin startata sadekelin renkailla ja renkaidenvaihto tehtiin jakoavaimella. Mutta maaliin päästiin. Ja Podiumille sekä kuskien, että valmistajien sarjassa.”

Hilkka ja Risto Kaipainen Hyvinkäältä kaivelevat vielä vähän ammoisia Finlandia-polemiikkeja.

”Muistamme Väisänen palkinnosta seuranneen keskustelun siitä, että kuvataiteilija ei voi olla kirjallisuuspalkinnon arvoinen kirjailija ja että oululainen palkittavan valitsija veti selvästi kotiin päin. Oltiinpa näistä asioista mitä mieltä tahansa, Hannu Väisäsen romaanisarja ja sitä seuranneet julkaisut kyllä naulaavat hänet selvästi kirjallisuutemme kaanoniin yhtä hyvin kuin muut vuoden 2007 Finlandia-ehdokkaat, joissa oli monta eturivin kirjaiijaamme.”

Eli siinä piste sille keskustelulle. Ja samalla koko kakkosvisalle. Väisäsen tunnistaneita olivat myös tamperelaiset Irma Lehto, Unto Vesa ja Jari-Pekka Vuorela sekä Raila Rinne ja Irma Koski Helsingistä, Veikko Huuska Ikaalisista, Pertti Vuorela Espoosta ja Juhani Niemi Hangosta. Palkinto Anja Valtaselle. (rb)

Viikon 4 sitaatti

Tähän tammikuun viimeiseen sitaattiin pitäisi löytyä vastaus helposti, jopa niin sanotusti heittämällä, käden käänteessä ja ihan pikasilmäyksellä. Polttaa jo… Aikuisille kirjoittaessaan tämä kirjailija on viihtynyt usein historiallisten teemojen parissa vaikkakin viimeisimmässä työssään möyri maan syvyyksissä.

Kuka hän on, mikä runo, mikä kokoelma? Vastaukset viimeistään 3.2. mennessä osoitteeseen Demokraatti, PL 338, 00531 Hki tai kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Mahtimummeli määrää:
’Ei kukaan saa tehdä väärää,
ei herjata, ei sotia,
ei ottaa liikaa totia.’
Mahtimummeli säätää:
’Pitää karvanaamat häätää.
Vappua pidetään jouluna,
koirankoppia kouluna.
Kaikki yöt pitää valvoa
ja mummeleita palvoa.’”

Keskustelua aiheesta

valittu_artikkeli02

60% on vielä kaukana – “Jokaiselle pitäisi maksaa 1 700 euroa kuussa”

Kuva: Jari Soini
jhl
Kaikki eivät saa palkkakakusta riittävää palaa.

Vilkastunut julkinen keskustelu työelämän parantamisesta ja minimipalkkalainsäädännöstä on erittäin tervetullutta, ammattiliitto JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen kiittää.

– Onkin korkea aika puhua siitä, miten edistetään jokaisen oikeutta työhön ja turvattuun toimeentuloon.

Asara-Laaksonen muistuttaa, että Suomessa on paljon pienipalkkaisia työntekijöitä, jotka ansaitsevat alle 1 700 euroa kuukaudessa. On myös aloja, joilla ei ole omaa työehtosopimusta eikä siten myöskään vähimmäispalkkaa.

Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaan kohtuullinen palkka on 60 % kunkin maan kansallisesta keskipalkasta.

– Jos Suomi vihdoinkin sitoutuisi tähän säännökseen, jokaiselle pitäisi maksaa vähintään 10 euron tuntipalkkaa tai 1 700 euroa kuukaudessa.

Asara-Laaksosen mukaan vähimmäispalkkojen nouseminen lisäisi myös tasa-arvoa, koska pienipalkkaisten enemmistö on naisia.

– Vähimmäispalkka ei rapauttaisi työehtosopimusjärjestelmää, vaan jopa vahvistaisi sitä.

Matalapalkkatöiden runsastuminen lisäisi eriarvoisuutta ja köyhyyttä.

SAK:n tavoite on, että työehtosopimusten vähimmäispalkka olisi 1 800 euroa kuukaudessa. Toiseen suuntaan vetävät monet oikeistopoliitikot ja virkamiehet, jotka rummuttavat matalapalkkatyön lisäämistä keinona vahvistaa valtiontaloutta.

– Se keino ei kerta kaikkiaan toimi. Matalapalkkatöiden runsastuminen vain lisäisi eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Ostovoima ja kotimarkkinat kärsisivät, Asara-Laaksonen älähtää.

– Samalla merkittävä osa palkkakustannuksista siirtyisi työnantajilta valtion ja veronmaksajien itsensä maksettavaksi, koska matalapalkkaiset ihmiset joutuvat täydentämään toimeentuloaan sosiaaliturvan avulla.

Työehtosopimusten sitovuudesta on pidettävä kiinni jatkossakin, Asara-Laaksonen toteaa.

– Sen rinnalla kohtuullista palkkaa koskeva säännös olisi keino parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien työntekijöiden asemaa.

Vähimmäispalkkojen nousulla voitaisiin myös torjua niin sanottuja  keltaisia työehtosopimuksia. Keltaisilla työehtosopimuksilla tarkoitetaan työnantajan perustamien ammattiliittojen tekemiä sopimuksia, joiden tarkoitus on romauttaa palkkoja.

Parhaillaan yritetään rakentaa työllisyyttä edistävää ratkaisua kolmikannassa eli hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Asara-Laaksonen toivoo, että tässä yhteydessä otetaan vakavasti työn alle myös vuorotteluvapaajärjestelmän vahvistaminen.

Nyt voi soittaa kotiin äidille – mutta kohta nollatuntisopimuslaisten tilanne saattaa parantua

Kuva: Johannes Ijäs
FullSizeRender8
Kansalaisaloitteen nollatuntisopimusten kieltämisestä tehnyt Operaatio Vakiduuni järjesti eilen mielenilmauksen eduskunnan edessä. Paikalla oli myös kansanedustajia, muun muassa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Kansalaisaloitteen nollatuntisopimusten kieltämisestä tehnyt Operaatio Vakiduuni järjesti eilen illansuussa mielenilmauksen eduskunnan edessä. Mukana oli myös kansanedustajia eri puolueista.

Vapaaehtoisten aktiivien liikkeelle laittama kansalaisaloite nollatuntisopimusten kieltämiseksi tulee syksyllä eduskuntakäsittelyyn.

Mielenilmauksen jälkeen eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sosialidemokraattiset jäsenet järjestivät Eroon nollatuntisopimuksista – Uusi-Seelanti näyttää suuntaa -tilaisuuden, jossa ääneen pääsivät niin poliitikot, järjestöihmiset, tutkijat kuin nollatuntisopimuksien kurjuuden henkilökohtaisesti kokeneet.

Paikalla oli myös apulaispääsihteeri Tom Buckley Uuden-Seelannin Ammattiliitto Unitesta. Uusi-Seelanti on kieltänyt nollatuntisopimukset ja Buckley toivoi, että Suomi voisi olla toinen maa, joka tekee näin. Järjestys olisi näin ollen sama kuin aikanaan äänioikeuden antamisessa naisille.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) totesi, että Suomessa kuullaan usein, että pelisääntöjen luomisesta erilaisen määräaikaisen työn tekijöille seuraisi työpaikkojen menetyksiä. Kansainvälisten tutkimusten valossa tämä ei ole totta.

Tom Buckley todisti, että Uudessa-Seelannissa työttömyys on nollatuntisopimusten kiellon myötä alentunut. Ammattiliitto Uniten tiedossa ei ole merkittäviä hinnannousuja tuotteissa, joita myyvät nollatuntisopimuksista luopuneet työnantajat. Ammattiliiton omalla ihmiset herätelleellä kampanjalla oli maassa merkittävä rooli, että nollatuntisopimuksista tuli parlamentin yksinmielisen päätöksen jälkeen kiellettyjä huhtikuun alusta 2016.

Jo alkuvuonna 2015 kaikki pikaruokasektorin suuret työnantajat lopettivat nollatuntisopimuskäytännön. He takasivat työntekijöille 80 % viimeisten kolmen kuukauden aikana tehdyistä keskityötunneista.

Solidaarisuus työyhteisöissä heikkenee.

Tutkija Mikko Jakonen Jyväskylän yliopistosta kertoo, että Suomessa nykyisin jopa 4 % työvoimasta (n. 90 0000) työskentelee nollatuntisopimuksilla. Puolet on alle 25-vuotiaita. Suurin ryhmä ovat opiskelijat, joista suurin osa ei toisaalta kaipaakaan lisätyötunteja.

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan nollatuntisopimukset koskevat erityisesti naisia ja naisten heikompi asema työmarkkinoilla tulee niissä kärjistyneesti esiin. Ylipäänsä luonteeltaan epävarman prekaarin työn varaan on vaikea rakentaa pysyvyyttä vaatimaa elämää.

Vuokratyöntekijöiden, nollatuntisopimuslaisten ja muiden prekaaria työtä tekevien neuvotteluasema työmarkkinoilla on heikko. Kilpailukykysopimus ja muut työvoimapoliittiset linjaukset, kuten vaatimukset matalapalkka-alojen määrän kasvusta lisäävät Jakosen mukaan prekaarin työn määrää.

Epävarmat työt kasvattavat köyhyyttä, heikentävät arkipäivän elämänsuunnittelua ja kohdistuvat negatiivisesti niihin, joilla on jo muutoinkin alistettu asema yhteiskunnassa. Työnantajalle nollatuntisopimukset voivat tuntua hyvältä diililtä, mutta ne vaikuttavat negatiivisesti työntekijöiden sitoutumiseen. Työyhteisöt muuttuvat pirstaleiseksi ja niiden solidaarisuus heikkenee.

Jakosen mukaan nollatuntisopimusten pitäisi olla hyväksyttyjä vain silloin, jos kyseessä on työntekijän oma valinta.

Kauhean vaikea siihen on päästä käsiksi.

Edunvalvontakoordinaattori Hanna Sauli, Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:stä muistuttaa, että alle 18 viikkotyötunnin sopimukset voivat olla tärkeitä muun muassa opiskelijoille. Hän ehdottaisikin, että minimituntimäärän sijasta voitaisiin säätää viikkotuntimäärän maksimivaihteluvälistä. Se toisi ennakoitavuutta myös opiskelijoille ja muille pienillä tuntimäärillä työskenteleville.

0-40 tunnin sijaan voisi esimerkiksi tehdä 5–10-, 10–20- ja 20–40- tunnin sopimuksia. Työsuhde olisi muutettava täysipäiväiseksi, jos työntekijä tekee käytännössä täyttä päivää.

Nollatuntisopimukset aiheuttavat myös työttömyysturvaan kohtuuttomuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa nollatuntisopimuksesta tai osa-aikatyöstä irtisanoutuminen johtaa kolmen kuukauden karenssiin, vaikka työnantaja ei olisi tarjonnut riittävästi tunteja.

Lähihoitaja-kotiavustaja Nina Kokkinen kertoi työskennelleensä henkilökohtaisena avustajana yksityisessä yrityksessä nyt kolme vuotta. Hän kertoo tehneensä säännöllistä työtä, mutta koko ajan nollatuntisopimuksella. Jos työpaikalla alkaa vaatia parannuksia, työtunnit saattavat Kokkisen mukaan helposti vähetä. Hänen kokemuksensa on, että työntekijöitä hallitaan pelolla.

– Useimmilla on niin, että kun tulee riitaa palkasta, tunnit tippuvat. Jos sairastutaan, pelätään, että tunnit tippuvat. Jos asiasta puhutaan edes työpaikan sisällä, tunnit tippuvat, yhteiskuntasuhteiden päällikkö Hanna Kuntsi Palvelualojen ammattiliitto PAMista kuvaa nollatuntisopimuslaisten kokemuksia.

Toisaalta kaltoinkohteluun ei tällä hetkellä voi puuttua. Lainsäädäntö ei tarjoa tähän kättä pidempää.

– Jos tunnit on 0-40, ei se ole laitonta, ei siinä ole mitään, mihin oikeasti tarttua. Voi soittaa kotiin äidille, mutta kauhean vaikea siihen on päästä käsiksi. Jos nollasopparilla olevan tai pienillä tunneilla olevan työn menettää, ei ole paljon vaihtoehtoja mihin mennä nykytilanteessa.

Tällä hetkellä esimerkiksi kaupan työttömyys on noin 14 000 ja avoimia myyjän paikkoja on noin 1 700.

– Pienillä paikkakunnilla on vaikea löytää uutta työtä. Jos sitä tarjotaan lähimmästä kaupasta nollasopparilla, se otetaan, Kuntsi maalaa.

Meidän täytyy löytää tärkeimmät kipupisteet.

Hanna Kuntsi uskoo, että nollatuntisopimuksista saadaan vielä Suomessakin aikaan kunnollinen yhteiskunnallinen keskustelu.

– Meillä alkaa olla valtava massa ihmisiä, jotka haluavat tehdä enemmän ja sitoutua työnantajaansa. Tätä keskustelua ei voi enää sivuuttaa sillä, että tämä muoto sopisi opiskelijoille tai pienten lasten äideille, jotka haluavat tehdä pientä päivää.

Operaaatio Vakiduunin keulahahmo, kansalaisaloitteen alullepanija Mika Kolehmainen kiitti SDP:tä siitä, että puolue kokee nollatuntisopimuslaisten aseman korjaamisen tärkeäksi.

– Laittoivat ihan puheenjohtajankin sinne vesisateeseen, Kolehmainen sanoi ja viittasi siihen, että puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) oli paikalla eilisessä mielenilmauksessa.

Kolehmainen tarkensi kansalaisaloitetta siltä osin, että jos työ on esimerkiksi kerhotoimintaa, sitä voisi tarjota alle 18 tuntia viikossa. Varsinaisesti kansalaisaloite esittää nollatuntisopimusten kieltämistä ja osa-aikatyöhön vähintään 18 tunnin viikkotyöaikaa.

Tarja Filatov uskoo, ettei saloite mene lakiteknisten seikkojen vuoksi eduskunnassa läpi, mutta sen tavoitteet tulevat toteutumaan.

– Meidän täytyy löytää tärkeimmät kipupisteet, joita korjata nyt ja sitten saada prosessi liikkeelle. Tärkeintä on, että asia menee eteepäin. En uskalla sanoa varmaksi mitään, eduskunnassa yksikään laki ei mene läpi, ellei ole enemmistöä. Työttömyysturva ja vakiintunut työaika ovat asioita, joissa voimme käsitykseni mukaan saada edistystä aikaiseksi, Filatov valoi uskoa.

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) kertoo olevansa vakuuttunut, että kansalaisaloitteen tekijät ovat oikealla asialla. Kyse on suorastaan ihmisoikeuksista ja oikeudesta säännölliseen ja ennakoitavaan toimeentuloon.

– Reilussa työelämässä ei tarvitse pelätä omien oikeuksien puolesta toimimista. Hyvä työelämä on niin työntekijän kuin työnantajan etu. Vakityösuhteet ovat myös yhteiskunnan etu. Se on myös asiakkaan etu.

– Jos nollasopimuslainen lähtee puolustamaan esimerkiksi asiakkaan etua, voi tulla hankalan työntekijän leima, ja kun tunteja jaetaan, ykskaks huomataan, että tunteja ei olekaan, Mäkisalo-Ropppon kertoi asiaosaisilta kuulemastaan palautteesta.

SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen muistutti myös, että sote-alan kulkiessa yhä markkinaehtoisempaan suuntaan, nollatuntisopimusten väärinkäytön lopettaminen pitää nähdä myös markkinaehtoisuuden pelisääntöjen vahvistamisena.

“Meidän oli viisaampi väistyä” – SDP:n puoluekokous siirtyi päivällä ilman suurta draamaa

Kuva: Kari Hulkko
puoluekokous
Kuvassa puoluekokousedustajia Seinäjoen puoluekokouksessa vuonna 2014. Ensi vuonna kokoonnutaan Lahteen.

Tällä viikolla ilmeni aikatauluongelma. Eduskunnan valtiopäivien avajaiset osuvat ensi vuonna samalle päivälle, kun SDP:n puoluekokous alkaa Lahdessa. Puoluehallitus päätti nopeasti siirtää 3-päiväistä puoluekokousta yhdellä päivällä.

Puoluekokous järjestetään Lahdessa siis perjantaista sunnuntaihin 3.–5. helmikuuta.

Valtiopäivien avajaisissa Finlandia-talolla 2. helmikuuta ensi vuonna on erityistä juhlantuntua, koska Suomi sai itsenäisyytensä sata vuotta sitten.

Puhemiesneuvosto päätti vuosi sitten syksyllä avajaispäivän. SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen muistelee, että SDP vahvisti oman puoluekokousajankohtansa suunnilleen samoihin aikoihin.

– Siinä ei yksinkertaisesti tieto kulkenut paikasta toiseen.

Paanasen mukaan perinteisesti harva kansanedustaja on puoluekokousedustajana, mutta useimmat haluavat olla läsnä kokouksissa – myös Lahdessa.

– Meillä ei ollut missään vaiheessa sellaista ajatusta, että valtiopäivien avajaiset ja puoluekokous olisivat päällekkäin. Se ei olisi ollut kenenkään etu, hän korostaa.

SDP:n puoluehallitus päätti sopuisasti siirtää puoluekokouksen toiseen ajankohtaan.

– Katsoimme, että on viisaampaa meidän väistyä tässä tilanteessa. Varsinkin, kun valtiopäivien avajaisissa juhlitaan samalla 100-vuotista Suomen itsenäisyyttä, Paananen perustelee.

Nyt pitää vain tulla valituksi 500 joukkoon ja valmistautua hyvin kokoukseen.

Sitä hän kuitenkin vielä ihmettelee, että eduskunta järjesteli työskentelynsä esimerkiksi viime kesän puoluekokousryppään aikana niin, että suuret puolueet saivat rauhassa kokoustaa. Nyt tämä ei käynyt, kun kyseessä oli suurin oppositiopuolue.

Puoluesihteeri Paanasen mukaan päivämäärän siirrosta ei tullut mitään suurta draamaa. Käytännönjärjestelyt eivät muodostuneet ylitsepääsemättömiksi, vaikka varaukset olikin jo tehty.

– Onneksi saimme edelleen samat tilat Lahden messukeskuksesta ja lähes tulkoon samat hotellitkin.

Kokousedustajien elämää muutos ei ihmeitä hetkauta. Ensimmäistäkään ei ole edes vielä valittu.

– Nyt pitää vain tulla valituksi 500 joukkoon ja valmistautua hyvin kokoukseen, Paananen evästää.

Hänen mukaansa aikataulun siirto on saanut myönteistä palautetta. Eräskin potentiaalinen edustaja iloitsi, että pääsee käyttämään torstaina saunavuoronsa.

– Aika monelle työssäkäyvälle perjantaista olisi tullut ansionmenetyksiä, Reijo Paananen muistuttaa.

Lahden puoluekokouksessa SDP:lle valitaan muun muassa puolueen puheenjohtaja ja puoluesihteeri.

Persujen hapertuminen jatkuu – nyt loikka Kokoomukseen Tampereella

Kuva: Tampereen kaupunki
Tampere keskusta
Öistä Tamperetta.

Perussuomalaisten Tampereen kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Seppo Silvennoinen on liittynyt kokoomuksen jäseneksi, kertoo kokoomuslainen Verkkouutiset.

Tampereella kokoomuksen valtuustoryhmä kasvoi näin yhdellä.

Samalla Seppo Silvennoisesta tulee kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmän jäsenen. Puolueilla on Tampereella yhteinen valtuustoryhmä.

Silvennoinen valittiin kaupunginvaltuustoon vuonna 2012, hän on ollut myös perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana.

Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmään kuuluu Silvennoisen siirtymisen myötä 18 valtuutettua.

 

Nyt löytyi demari, joka puolustaa kokoomusavustajan kohuloikkaa — “Väännetäänpä rautalangasta”

Kuva: Kari Hulkko

SDP:n entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri Mikael Jungner puolustaa kokoomuksen Joonas Turusen kohuttua siirtymistä terveysfirma Mehiläisen palvelukseen. Tapauksesta syntyi aiemmin viikolla jupinaa. Esimerkiksi SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin kutsui sitä esimerkiksi suomalaisesta piilokorruptiosta.

Jungner on toista mieltä.

— Meidän olisi syytä kaivata lisää näitä Joonas Turusen kaltaisia siirtymiä, ei vähemmän. Monen iskulause tuntuu tänään olevan ”Siiloilla Suomi nousuun”. Kummallista ajattelua.

Jungner kirjoittaa blogissaan Verkkouutisissa, kuinka julkisuudessa ollaan laajasti huolissaan siitä, että Turunen veisi mukanaan sote-salaisuuksia Mehiläiselle.

— Luulisi että tuon sijaan oltaisiin huolissaan siitä, että noita salaisuuksia ylipäätään on. Itse ainakin olisin huolissani, jos olisi jotain soteen liittyviä salaisuuksia, joita ei olisi kerrottu eduskunnalle tai laajemmin kansalaisille. Kummallista ajattelua.

Jungnerin mukaan tämä ei ole vain nykyisen opposition ja median ongelma.

— Edellisellä hallituskaudella kummeksuttiin laajasti liikkumista politiikan ja palkansaajaliikkeen välillä. Aivan yhtä kummallista ajattelua tuo kuin tämä nykyinenkin.

Jungner muistaa, että kun hän siirtyi aikoinaan sosialidemokraattien hallitusryhmän ykkösavustajan paikalta Microsoftille, sitä ei juuri kummeksuttu. Päinvastoin, siitä onniteltiin.

— Nyt olisi syytä ottaa järki käteen ja epäpolitisoida nämä siirtymät politiikan ja yritysmaailman tai politiikan ja palkansaajaliikkeen välillä. Nuo siirtymät kun ovat hyvästä, eivät pahasta. Noihin siirtymiin kun pitäisi kannustaa, ei jarruttaa.