tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Kirjavisa: Suomi ei lähtenyt Väisäsestä

Hannu Väisästä juhlittiin Finlandia-voittajana vuonna 2007.

Runsas vihjailu tuotti vuoden toiseen tehtävään ihastuttavan vilkkaan osanoton. Ja laajan tietämyksen.

Kultturin kanssa aikoinaan läheisesti tekemisissä ollut Kaarina Suonio Hattulasta tuntee paitsi monitaitoisen taiteilijan myös visaketkun motivointipyrkimykset. Mutta helppouden tunne vähän kostautuu…

”No nyt panit helpon. Se tietysti kannustaa lehden vanhoja ja uusia lukijoita. Kysytty kirjailija on Hannu Väisänen ja teos on ’Vanikan palat’. – – –

Jotenkin Väisäsen tapa suhtautua asioihin on niin vastaansanomattoman sydämellistä ja samalla rohkeaa, että voi puhua sanan parhaassa merkityksessä elämäntaiteilijasta. Väisänen on kohta kai myös Ranskan kansalainen, mikä on Oulun pojalle ja kasarmin kasvatille luonteva askel.”

Anja Valtanen Keravalta taas on visassa ainakin melkein ensikertalaisia. Helppoudesta hän on Suonion kanssa samoilla linjoilla, ja teoskin menee oikein:

”No kerrankin tärppäsi, mutta niin taitaa tehdä monella muullakin. Sehän ei tahtia haittaa. Kirjailijavihje oli jo vahva ja tekstikin tuntui tutulta. Omasta kirjahyllystä se löytyi: Hannu Väisäsen kirjan ’Toiset kengät’ neljännen painoksen sivu 37 alkaa kyseisellä sitaatilla. Erikoinen ja kiinnostava kirja niin kuin kirjailijakin.”

Helsinkiläinen Sirpa Taskinen on tehnyt eräänlaisen Canossan matkan Väisäsen kirjojen pariin.

”Aikoinaan en lämmennyt Vanikan paloille, joten Oulu-trilogian muut osat jäivät lukematta. Tartuin visassa haettuun Toiset kengät -kirjaan siis varauksella, mutta se olikin ihan mukavasti kerrottua pojan kasvutarinaa varsin hankalassa perhetilanteessa.

Hannu Väisäsen (s. 1951) kirjoista suosikkini on lyhytproosateos ’Apupata’, jossa hän kertoo huvittavia sattumuksia elämästään Ranskassa. Viimeisimmässä ’Piisamiturkki’-kokoelmassa nimikertomus on myös hauska.”

Tervakoskelaiseen Ossi Lehtiöön Väisänen on tehnyt vaikutuksen heti kättelyssä joka saralla.

”Hannu Väisäsestä riittäisi varmaan enemmän puhetta, mutta jokainen hänen näyttelynsä, jonka olen nähnyt, on ollut järisyttävä kokemus. Samoin hänen teoksensa, jotka kaikki olen lukenut, ovat vaikuttaneet minuun, ikätoveriinsa, todella syvästi.”

***

Mauri Panhelainen Jyväskylästä versioi vastauksensa loppuun tähän kohtaan hyvin istuvaa sanontaa.

”Kirjavisan ansiosta paluu Väisänen proosan lukijaksi vahvisti käsitystä, että miehestä tosiaan on moneksi, myös hyväksi kirjailijaksi. Ranskassa suuren osan elämästään asunut 64-vuotias Hannu Väisänen esitellään usein kansainvälisenä taiteilijana, joka on menestynyt suomalaisuudestaan huolimatta. Kirjalliset teokset, ehkäpä hänen maalaustaiteensakin, jossa Kalevala on yksi innoittajista, tuntuvat todistavan toista. 1950- ja 60-luvun Suomi kehrää aitona kuin lapsuuden kotikissa hänen muistikuviinsa perustuvissa romaaneissaan. Väisänen on aikoinaan lähtenyt Suomesta, mutta Suomi ei ole lähtenyt Väisäsestä.”

Lappilan kirjapiirin kirjurina on tuttuun tapaan ollut Kirsti Luova.

”Lappilan kirjapiirissä oli yhtenä kirjavalintana pari vuotta sitten Väisäsen romaani Taivaanvartijat. Se käsittelee alttaritaulun maalaamista, mutta ohessa hyvin maallisia tekijöitä joita kirkkotaiteenkin tekemiseen liittyy. Väisänen osaa ihailtavalla tavalla vetää kaaria pikku yksityiskohdista suuriin peruskysymyksiin. Jo kirjan alussa on kerrassaan hienosti kuvattu värejä taiteessa. Herkullisia ovat taiteilijan mielleyhtymät: —’raidalliset villasukat saappaissa kuin Duomon pylväät’. Jos on nähnyt Firenzen tuomiokirkon kolmesta erivärisestä marmorista tehdyt raidalliset pylväät, ilahtuu vertauksesta!”

Ulla Vaara Lahdesta lisää ansioluetteloon sen kolmannen taiteen.

”Vanikan palat palkittiin vuoden kaunokirjallisena teoksena Kiitos kirjasta -mitalilla vuonna 2005. Luettuani kirjan tiesin, että hyvä kirjailija on syntynyt. Viimeistään sen tiesi koko Suomi, kun Hannu Väisäsen Toiset kengät -romaani voitti Finlandia-palkinnon 2007.

Mutta ei tämä tässä; vielä suuremman hurmion olen kokenut, kun tutustuin Hannu Väisäsen maalauksiin. Viimeksi näin hänen teoksiaan Galerie Forsblomissa 2014. Eniten minua ovat viehättäneet Väisäsen rausku-maalaukset, jotka ovat sanoin kuvaamattoman vaikuttavia.

Se ’kolmas soppa’ oli lavastustyö Oulun kaupunginteatterin Toiset kengät -romaanista tehtyyn näytelmään, joka kantaesitettiin 2014. Tulevaisuudessa neljäs soppa voisi olla vaikkapa oopperan libretto yhteistyössä säveltäjä Kaija Saariahon tai Magnus Lindbergin kanssa, jotka ovat Hannu Väisäsen Pariisin-ystäviä.”

***

Eero Reijonen Espoosta heittäytyy pitkässä vastauksessaan muun muassas formula-maailmaan.

Proustia visakirjailija kertoo itsekin ihailleensa ja tuoksuttelun mestarin maitokahvin voi myös jokainen kadonneen maaailman tuntija haistaa Oulun neljästä jättipiipusta tulevasta aromista, joita visataiteilija itse ei luokittele edes hajuksi, ainakaan sen negatiivisessa mielessä. Kahdeksaan aistiin uskova visakirjailija edustaa tietysti myös Rainer Maria Rilken koulukuntaa esineiden havaintomaailman korostajana. Visakirjailijan maailmassa, siis nuoren Anteron elämässä, esineet ovat luottamushenkilöitä, jotka eivät, toisin kuin ihmiset, petä koskaan.´- – –

Hannu Väisäsen Toiset kengät – 60-lukulaiset mokkapatiinit – jäivät kauppaan, mutta kaikkea muuta kertyi nuoren miehen matkaan. Lähtökohdat olivat kieltämättä huonot – varikolta piti startata, kuivaan keliin startata sadekelin renkailla ja renkaidenvaihto tehtiin jakoavaimella. Mutta maaliin päästiin. Ja Podiumille sekä kuskien, että valmistajien sarjassa.”

Hilkka ja Risto Kaipainen Hyvinkäältä kaivelevat vielä vähän ammoisia Finlandia-polemiikkeja.

”Muistamme Väisänen palkinnosta seuranneen keskustelun siitä, että kuvataiteilija ei voi olla kirjallisuuspalkinnon arvoinen kirjailija ja että oululainen palkittavan valitsija veti selvästi kotiin päin. Oltiinpa näistä asioista mitä mieltä tahansa, Hannu Väisäsen romaanisarja ja sitä seuranneet julkaisut kyllä naulaavat hänet selvästi kirjallisuutemme kaanoniin yhtä hyvin kuin muut vuoden 2007 Finlandia-ehdokkaat, joissa oli monta eturivin kirjaiijaamme.”

Eli siinä piste sille keskustelulle. Ja samalla koko kakkosvisalle. Väisäsen tunnistaneita olivat myös tamperelaiset Irma Lehto, Unto Vesa ja Jari-Pekka Vuorela sekä Raila Rinne ja Irma Koski Helsingistä, Veikko Huuska Ikaalisista, Pertti Vuorela Espoosta ja Juhani Niemi Hangosta. Palkinto Anja Valtaselle. (rb)

Viikon 4 sitaatti

Tähän tammikuun viimeiseen sitaattiin pitäisi löytyä vastaus helposti, jopa niin sanotusti heittämällä, käden käänteessä ja ihan pikasilmäyksellä. Polttaa jo… Aikuisille kirjoittaessaan tämä kirjailija on viihtynyt usein historiallisten teemojen parissa vaikkakin viimeisimmässä työssään möyri maan syvyyksissä.

Kuka hän on, mikä runo, mikä kokoelma? Vastaukset viimeistään 3.2. mennessä osoitteeseen Demokraatti, PL 338, 00531 Hki tai kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Mahtimummeli määrää:
’Ei kukaan saa tehdä väärää,
ei herjata, ei sotia,
ei ottaa liikaa totia.’
Mahtimummeli säätää:
’Pitää karvanaamat häätää.
Vappua pidetään jouluna,
koirankoppia kouluna.
Kaikki yöt pitää valvoa
ja mummeleita palvoa.’”

Keskustelua aiheesta

Professori puolueloikkareista: Tulevaisuus yleensä kehno – Edes Soini ei voi taata menestystä

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Äänestyskäyttäytymistä pitkään tutkinut professori Heikki Paloheimo kertoo, ettei uuteen puolueeseen loikannut valovoimainen johtajakaan aina kykene pelastamaan loikkareita kehnolta tulevaisuudelta. Timo Soini kuuluu itsekin loikkareihin.

 

– Loikkareiden tulevaisuus on puoluehajaannuksissa yleensä huono, muistuttaa professori Heikki Paloheimo tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– SDP:n puoluehajaannuksessa 1950-luvun lopulla puolueesta eronnut oppositio sai vuoden 1962 eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain kaksi kansanedustajaa. Kun SMP hajosi vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen, loikkarit (SKYP) saivat seuraavissa eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain yhden kansanedustajan, Paloheimo sanoo.

– Edes se, että puoluehajaannuksessa loikkareiden joukossa on puolueen valovoimainen johtaja, ei takaa loikkaripuolueelle menestystä. Itävallassa Jörg Haiderin johtama maahanmuuttovastainen ja EU-kriittinen Vapauspuolue (FPÖ) nousi vuoden 1999 vaaleissa maansa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja pääsi hallitukseen.

– Vaikka puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa putosi alle puolueen edellisistä vaaleista, puolue jatkoi hallituksessa vielä seuraavalla vaalikaudella. Sitten puolue hajosi, kun sen sisälle kasvoi ja nousi enemmistöksi vielä Haiderin linjaa radikaalimmin kansallismielinen ryhmittymä.

– Siinä vaiheessa Jörg Haider ja moni muu FPÖ:n johtoon kuulunut henkilö perusti uuden puolueen, Itävallan tulevaisuuden allianssi (BZÖ). Se ei kuitenkaan vaaleissa menestynyt yhtä hyvin kuin FPÖ. Vuoden 2013 kansallisneuvoston vaaleissa BZÖ ei saanut kansanedustuslaitokseen enää yhtään kansanedustajaa, Paloheimo muistuttaa.

Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa kannatusmittauksessa Uusi vaihtoehto sai vähän suuremman ja perussuomalaiset vähän pienemmän kannatuksen YLE:n mittaukseen verrattuna. Siinäkin Uuden vaihtoehdon kannatus jäi kuitenkin Perussuomalaisten kannatusta pienemmäksi. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että halla-aholaisten suosio on suurempi kuin soinilaisten, niin kuin Helsingin Sanomat painetun lehden otsikossaan väittää, Paloheimo kommentoi.

Kommentti: Missä vaiheessa sunnuntaina, Juha Sipilä? – hallituskriisin ratkaisun yksityiskohdat hämärän peitossa

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Juha Sipilän (kesk.) uuden hallituksen syntyminen, korjataan Sipilän hallituksen jatkaminen, oli prosessi, joka jättää paljon poliittisten päiväkirjojen, muistelmien ja historiakirjojen selvitettäväksi. Prosessi ei ollut kaunis. Demokratian kannalta voi tietysti nähdä hyvääkin, että poliittinen peli tulee läpinäkyväksi, mutta kansalaisten demokraattiseen osallistumiseen vaikutus lienee miinusmerkkinen.

Moni asia on yhä selvittämättä. Kuka oli keskeinen vaikuttaja Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän syntymisessä? Milloin ryhmän synty tiedettiin? Mitä kukin poliittinen toimija tai asiantuntija ajatteli hallituksen hajottamisesta tai jatkamisesta? Miten keskusta ja kokoomus taipuivat siihen, että nyt jo yhden jäsenen loikan jälkeen 19 kansanedustajalla revitään hallituksessa viisi ministerin paikkaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuli julki Kainuun Sanomissa aprikoiden, että pääministeri Juha Sipilä olisi voinut kaikesta huolimatta jättää hallituksen eronpyynnön. ”Taisin olla vähän sitäkin mieltä”, Niinistö sanoitti pehmeästi sivallustaan. Tätä valtiosääntöasiantuntijoiden kanssa rupatellut Sipilä ei siis kuitenkaan tehnyt. Hallitus jatkoi.

Oli asiantuntijoita, jotka olivat toistakin mieltä. Yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen lausui STT:lle 13.6., ettei hallitusta voi enää hyvällä tahdollakaan pitää samana kuin aiemmin. Valtiotieteen professori Göran Djupsund katsoi TT:n haastattelussa, että hallituksen legitimiteetti on kyseenalainen, koska ministerit eivät edusta enää puoluetta, josta heidät valittiin hallitukseen.

Kriisikokoksen paikka.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Sipilä sanoi eduskunnan täysistunnossa tiedonannossaan hallituksen parlamentaarisen pohjan muuttumisesta seuraavasti: ”Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua. Sunnuntai-iltana kuulin ensimmäisen kerran jotakin mietintää olevan, maanantaina, sen jälkeen kun päätös tehtiin, että arvoeromme on kasvanut liian suureksi, nuo vaihtoehdosta keskustelut alkoivat voimistua.”

Sipilän esikunnasta on vahvistettu STT:lle, että pääministeri keskusteli valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidénin ja oikeusministeriön asiantuntijoiden kanssa sunnuntaina. Hidénin mukaan Sipilän kanssa selvitettiin käytännössä vain toteutuneen kaltaista hallitusvaihtoehtoa.

– Minun tehtäväni ei ollut silloin ja ei ole nyt jälkeenpäin yrittää miettiä, mikä keskustelun tarkoitus oli. Se oli kyselyä yhden mahdollisuuden varalta, Hidén sanoi STT:lle.

Demokraatti yritti kysyä niin Hidéniltä kuin Sipilältä, mihin aikaan sunnuntaina keskustelut käytiin. Ei vastausta. Jos Sipilä kuuli sunnuntai-iltana ”jotain mietintää isosta ja vielä näin isosta ryhmästä”, hänen on täytynyt tarttua oljenkorteen nopeasti ja suurella tarmolla.

Tänään tämä oljenkorsi on sen varassa, ettei Jussi Halla-aho onnistu puhumaan Kike Elomaan lisäksi juuri muita sinisiä takaisin perussuomalaisiin. Jos onnistuu, Suomi 100 -vuosi jatkuu entistä levottomampana.

Jos voi arvata, Sinisen tulevaisuuden juhannuslomille lähtö saattaa myöhästyä jonkin verran. Se on kriisikokouksen paikka, rivit on saatava suoriksi. RKP:n ja KD:n kansanedustajat sen sijaan ovat jo junassa kohti pohjoista.

Keskustelua aiheesta

Kaikkonen: Yle-verosta oikeudenmukainen ratkaisu

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Noin 400 000 pienituloisimmalta suomalaiselta poistuu Yle-vero kokonaan. Pienituloisimpien suomalaisten verot pienenevät ratkaisun seurauksena noin 70 – 143 euroa vuodessa.

Vastaavasti Yle-vero nousee noin 20 euroa vuodessa niillä suomalaisilla, joiden vuositulot ylittävät 20 000 euroa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää ratkaisua oikeudenmukaisena.

– Esitän Keskustan eduskuntaryhmän puolesta kiitoksen siitä, että kaikkien puolueiden kesken päästiin ratkaisuun, vaikka se ei ollut helpon työn tulos, Kaikkonen sanoo.

– On tärkeää, että parannuksia heikompiosaisten tilanteeseen jatketaan, mikäli se talouden puitteissa suinkin on mahdollista, hän jatkaa.

Paatero: Lisää inhimillisyyttä turvapaikkapolitiikkaan – ”Kentältä kuuluu huolestuttavaa viestiä”

Kuva: Jari Soini
Kansanedustaja, entinen kehitys- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero kertoi eilen pyrkivänsä SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ex-kehitysministeri, kansanedustaja Sirpa Paatero pitää positiivisena valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) linjausta kasvattaa kiintiöpakolaismäärää 300:lla.

Paateron mukaan suunta olisi oikea kasvattaa määrää nimenomaan kiintiöpakolaisissa, jotka ovat käytännössä kaikkein eniten hädänalaisessa asemassa olevia.

– Kun vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden suuren määrän jälkeen on päästy enemmän normaalitilanteeseen, on aika pohtia Suomen turvapaikkapolitiikkaa uudella tavalla rauhassa ja pitkäjänteisesti. Tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä ja ymmärtämystä erilaisia tilanteita kohtaan.

Paateron mukaan on huolestuttavaa, millaista viestiä kuuluu kentältä eli turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevien taholta.

– Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta. Perheiden yhdistämisen vaikeus aiheuttaa surullisia tilanteita, eri ihmisryhmät ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa ja lasten oikeudet eivät läheskään aina toteudu. Yksittäisen ihmisen kohdalla nämä aiheuttavat suuria tragedioita ja ongelmiin olisi nyt pureuduttava.

– Erityisesti perheenyhdistämisen mahdollisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. On selvää, että integroituminen uuteen kotimaahan on vaikeaa jos turvapaikan saaneella on jatkuva huoli omasta perheestä ja käytännöt perheenyhdistymisten osalta eivät ole selkeitä.

Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta.

Paatero on huolissaan myös siitä, millaisen asenneilmapiirin jotkin poliittisessa keskustelussa esiin tuodut mielipiteet luovat.

– Suomalaiset ovat empatiakykyisiä ja auttamishaluisia ihmisiä. On väärin, että lainsäädännön tasolta annetaan viestiä kansalaisille, että heidän kokemuksensa oikeudenmukaisesta pakolaispolitiikasta esimerkiksi perheenyhdistämisten suhteen on jotenkin väärä.

Mitä järkeä? – Jäätteenmäki havittelee EU:n lääkevirastoa Ranskaan, vaikka Suomikin siitä kilpailee

- Euroopan lääkevirasto pitää siirtää Suomen sijasta Ranskaan, vaatii europarlamentaarikko, entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.).

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) siirtäisi EU:n lääkeviraston Ranskan Strasbourgiin. Näin siitä huolimatta, että Suomikin tavoittelee samaa virastoa tänne. Virasto vapautuu aikanaan briteiltä, kun nämä eroavat EU:sta. Usea muukin maa, mm. rakas naapurimme Ruotsi, havittelee samaa virastoa.

Jäätteenmäen vaa’assa ei paina edes, että lääkeviraston saaminen Suomeen on maamme keskustavetoisen hallituksen virallinen tavoite. Asiasta uutisoi maaliskuussa mm. Yle. Suomen pitäisi siis hänen mukaansa luopua virallisesta tavoitteestaan Ranskan hyväksi.

Jäätteenmäki perustelee tiedotteessaan kantaansa mm. raskaaksi käyvällä kahden istuntopaikan menettelyllä. Europarlamentikot joutuvat reissaamaan kahden istuntopaikan Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Istuntopaikasta luopumisen vastineeksi Jäätteenmäki tarjoaa Strasbourgille lääkevirastoa.

– Lääkevirastosta ei pidä luoda uutta kiistaa jäsenmaiden välille. Päinvastoin, viraston siirrolla voidaan ratkaista yksi unionin uskottavuutta kaivertava ongelma: Euroopan parlamentin kaksi istuntopaikkaa, sanoo Jäätteenmäki ja lähettää terveisensä Brysselissä parhaillaan kokoontuville päämiehille.

Säästöjä toisesta istuntopaikasta luopumisesta on laskettu tulevan 180 miljoonaa euroa vuosittain.

– Ajankäytöllisesti tehoton ja ympäristöä kuormittava rekka- ja junaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä loppuisi. Lääkevirasto saisi vastaavasti hyvät toimitilat parlamentin Strasbourgin-rakennuksista, Jäätteenmäki sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Euroopan parlamentin jäsenistä kolme neljäsosaa tukee yhden istuntopaikan käytäntöä.

– Päätös ei ole meidän europarlamentaarikkojen käsissä. Istuntopaikan lakkauttaminen edellyttää perussopimusmuutosta sekä yksimielisyyttä jäsenmaiden neuvostossa, Jäätteenmäki harmittelee.