Terrafame ostaa Talvivaaran kaivosomaisuutta ja velkoja

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Talvivaaran kaivos Sotkamossa, kuva joulukuulta 2013.
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Talvivaaran kaivos Sotkamossa, kuva joulukuulta 2013.
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Talvivaaran kaivos Sotkamossa, kuva joulukuulta 2013.

Talvivaaran kaivostoimintaa pyörittävä Terrafame ostaa Talvivaaran Kaivososakeyhtiöltä kaivostoimintaan liittyvää omaisuutta. Talvivaara myy Terrafamelle Sotkamon kaivoksen kalkkilaitoksen, laboratorioliiketoiminnan ja geologisen datan.

Esisopimuksen mukaan Terrafame maksaa järjestelyn ensimmäisessä vaiheessa Talvivaaralle 3,8 miljoonaa euroa ja toisessa 12,8 miljoonaa.

Laboratorion henkilöstö siirtyy Terrafamelle vanhoina työntekijöinä. Samalla sovitaan kaivoksen avainhenkilöiden mahdollisuudesta siirtyä Terrafamelle.

Kokonaisjärjestelyyn kuuluu, että Terrafame Group hankkii omistukseensa Talvivaaraan kohdistuvia saatavia, jotka ovat nimellisarvoltaan yhteensä noin 129,6 miljoonaa euroa.

Valtion omistama Terrafame osti kaivostoiminnan viime kesänä Talvivaara Sotkamon konkurssipesästä.

 

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat