Toimitusjohtajalle ehdollista vankeutta ympäristörikoksista – toimii kokoomuksen kunnanvaltuutettuna

Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi torstaina tuomionsa laajassa ympäristörikosasiassa.

Janakkalalaisen maanrakennusyrityksen toimitusjohtaja tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta ympäristön turmelemisesta.

Jonkin aikaa yhtiön toimihenkilöinä työskennelleet saivat vapauttavat tuomiot, kertoo Hämeen ely-keskus.

Oikeuden mukaan sorakuopalta oli otettu soraa yli luvan salliman määrän ja kuoppaa täytetty maa-ainesjätteellä.

Toiminta oli osin tahallista ja osin törkeän huolimatonta.

Jätteiden läjittäminen sorakuoppaan oli aiheuttanut roskaantumista ja pohjaveden pilaantumisen vaaran. Toiminta oli osin tahallista ja osin törkeän huolimatonta, oikeus katsoi.

Oikeus tuomitsi yritykselle 20 000 euron yhteisösakon ympäristön turmelemisista. Toimitusjohtaja ja yhtiö tuomittiin menettämään valtiolle rikoshyötynä saadut 15 000 euroa.

Keskusrikospoliisi teki yrityksen kohteisiin tarkastuksen 2011, jolloin jätteiden laiton käsittely paljastui.

Tuomittu Ari Laivola, 51, toimii Janakkalan kunnanvaltuutettuna kokoomuksen edustajana.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat