Turva – Hymy

Järjestö moittii hallituksen kaavailuja – ”Osa alueista liian pieniä”

Soste ei kannata itsehallintoalueiden muodostamista nykyisten maakuntien pohjalle. Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö katsoo, ettei 18/15-malli ole paras mahdollinen, koska osa alueista jää liian pieniksi selvitäkseen tehtävistään. Sen mukaan hyvä lähtökohta työlle olisi ollut virkamiesvalmistelun suosittama 12 alueen malli.

Sosten mielestä uudistuksessa pitäisi keskittyä ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen sekä tuotannon ja rahoituksen kysymyksiin. Vaarana on, että muiden tehtävien liittäminen itsehallintoalueuudistukseen heikentää tärkeimmän eli varsinaisen sote-uudistuksen onnistumista.

– Jos halutaan saavuttaa uudistuksen tavoitteet, järjestöjen asiantuntemusta ei voi ohittaa sote-uudistuksessa. Palvelulupauksen määrittelyssä pitäisi edetä ripeästi, sen laadinnassa järjestöt edustavat palveluja käyttävän ihmisen ääntä. Järjestöt on otettava mukaan alueellisiin sote-uudistusta valmisteleviin ja toteuttaviin asiantuntijaryhmiin. Jotta palveluketjuista aidosti saadaan toimivia, niiden rakentamista ei saa jättää vain byrokraattien tehtäväksi, Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas painottaa.

Sosten mukaan julkinen palvelulupaus on määriteltävä ajoissa ja huolella. Eri toimijoiden roolit ja työnjako on sovittava selkeästi niin uudistuksen valmistelussa kuin toteutuksessa. Järjestön mukaan ei ole toivottavaa, että palvelulupauksen määrittely jää vuoteen 2018.

AVAINSANAT

Nyt näyttää hyvältä! Suomalainen tähtiurheilija nappasi pallipaikan olympialaisten alla

Kuva: Lehtikuva

Mika Poutala ylsi kauden parhaaseensa pikaluistelun 1 000 metrin maailmancupissa, kun hän oli kolmas Saksan Erfurtissa kisatulla tonnilla. Edelle ehtivät vain hollantilaiset Kjeld Nuis ja Hein Otterspeer. Ajan 1.08,99 luistellut Poutala hävisi Nuisille 0,42 sekuntia ja Otterspeerille vain kolme sadasosaa.

Poutalan aiempi paras sija tämän kauden 1 000 metrillä tuli joulukuun alussa, kun hän oli viides Calgaryssä. Tämän päivän kolmossija nosti Poutalan maailmancupin pisteissä viidenneksi.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Sauli Niinistö tyrmää hyytävän Stubb-väitteen IS:ssa: ”Se on puuta heinää”

Kuva: lehtikuva / timo heikkala

Presidentti Sauli Niinistö lyttää Ilta-Sanomien haastattelussa puheet siitä, että hän olisi ollut kokoomuksen edellisen puheenjohtajan Alexander Stubbin syrjäyttämisen takana.

– Se on puuta heinää. Yritin pysyä siitä hyvin hyvin eäällä, joskin tiesin tyytymättömyydestä kokoomuksessa. Mutta en lähde operoimaan tuollaisiin hommiin.

Samassa haastattelussa Niinistö palaa myös keskusteluun työttömiä patistavasta niin sanotusta aktiivimallista, jota on raippamalliksikin moitittu.

– Aktiivimallissa ihmistä yritetään aktivoida, ja on selvää, että ei voida pakottaa, että sinun on saatava töitä, jos ei ole töitä.

Niinistö sanoo, että hänen on vaikea ymmärtää sitä, että hän presidenttinä olisi ylin toimija asiassa.

– En muista, että presidentin perään olisi aiemmin hudeltu, että vahvistit lait.

Niinistön mukaan ”ihan vilpittömästi ajattelevat ihmiset, kun näkevät muutaman kerran toistuvan, mieleen tulee, että miksi presidentti ei tässä asiassa tee jotain”.

– Se on, ei nyt tuhoisaa, mutta nakertaa mielestäni demokratiaa.

Niinistö pettyi vaalissa – 43 ääntä ei riittänyt voittoon Lahdesta

Kuva: Lehtikuva

Pankkiiri ja Kuopion Palloseuran pääomistaja Ari Lahti on valittu Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Hän sai puheenjohtajavaalissa 52 ääntä, kun Ville Niinistö sai 43 ja Mika Aaltonen neljä ääntä.

Uusi puheenjohtaja hoitaa tehtävää vuoden 2020 liittokokoukseen asti. Palloliiton edellinen puheenjohtaja, tehtävässä syksyllä 2012 aloittanut Pertti Alaja kuoli viime elokuussa.

Lahti korosti kampanjoinnissaan kokemustaan liikemaailmasta ja seurajohtamisesta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kaksi sakkoa maksoivat Mäkäräiselle – silti viides sija

Kuva: Lehtikuva

Kaisa Mäkäräinen sijoittui viidenneksi ampumahiihdon naisten maailmancupin takaa-ajokisassa Anterselvassa. Hän lähti kisaan 26:ntena. Voiton otti Saksan Laura Dahlmeier ennen Italian Dorothea Wiereriä ja Valko-Venäjän Daria Domratshevaa.

Mäkäräinen ampui kaksi sakkoa, molemmat ensimmäiseltä pystypaikalta. Hiihtoajoissa hän oli toiseksi nopein. Eroa voittajaan jäi minuutti ja 18,4 sekuntia.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Herola hikoili itsensä pallille

Ilkka Herola on sijoittunut kolmanneksi yhdistetyn maailmancupin kisassa Chaux-Neuvessa. Kisan voitti Norjan Jan Schmid ja Japanin Akito Watabe oli toinen.

Kolmas sija on Herolan paras sijoitus tämän kauden maailmancupissa. Hän hävisi Schmidille 21,5 sekuntia.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta