Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

70 miljoonaa euroa ei riitä mihinkään – Teknologiateollisuus pettyi osaamisen rahoitukseen

Teknologiateollisuus ry ei ole läheskään tyytyväinen hallituksen puoliväliriihen tuloksiin.

– Suomen menestyminen voi perustua vain osaamiselle. Tässä suhteessa hallituksen puolivälitarkastelussa ja kehysriihessä oli korkeat panokset. Hallituksen puoliväliriihi jäi vajaaksi.

Teknologiateollisuuden mielestä kehysriihen päätöksissä oli oikeita elementtejä, mutta panostukset innovaatioihin ja uudistumiseen jäivät liian pieniksi.

– Hallitus osoitti yritysvetoiseen tutkimus- kehitys- ja innovaatiorahoitukseen vain 70 miljoonaa euroa loppuvaalikaudeksi, kun tarve olisi ollut 200 miljoonaa per vuosi. Suunta on oikea, mutta vauhti väärä, toimitusjohtaja Jorma Turunen murehtii.

Teknologiateollisuus pettyi myös siihen, että yliopistojen pääomituksesta ei tullut odotettuja päätöksiä. 60 miljoonaa euroa on riittämätön panostus yliopistojen pääomittamiseen.

Suomen kilpailukykyä on välttämätöntä vahvistaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Oikeaan suuntaan Suomea vievät Teknologiateollisuuden mielestä digitalisaation ja innovatiivisten hankintojen edistäminen.

Lisää aiheesta

– Digitalisaatioon saadaan vauhtia, kun julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö paranee. Valtion digihankkeiden koordinoinnissa on tehostamisen varaa. On tärkeää, että uusien toimintamallien käyttöönotto nopeutuu, Turunen sanoo.

Teknologiateollisuus kiittää päätöstä perustaa osaamiskeskus innovatiivisten ja kestävien julkisten hankintojen lisäämiseksi. Se parantaa julkisen talouden kestävyyttä.

Kansainvälisten osaajien saamista Suomeen puolestaan parantaa Talent boost -ohjelma. Siinä houkutellaan kansainvälisiä osaajia Suomeen ja helpotetaan sääntelyä, joka koskee EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevaa työvoimaa.

– Näyttää siltä, että Suomi on pääsemässä kiinni maailmantalouden kasvuun, vaikka pahasti myöhässä. Suomen kilpailukykyä on välttämätöntä vahvistaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Panostukset tki-toimintaan ovat avain kasvun aikaansaamiseksi, Turunen painottaa.

Turunen arvioi, että hallituksen toimet eivät johda työllisyysasteen riittävään nousuun.

– Työllisyyden ja talouden pitkäjänteisen kasvun vahvistamisessa syksyn työmarkkinakierroksen merkitys korostuu. Hallitus on ohjelmassaan luvannut, ettei se lisää teollisuuden kustannustaakkaa. Tämä lupaus piti myös puoliväliriihessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE