Kuva: Jukka-Pekka Flander
”8 kuukautta ja 8 prosenttiyksikön nousu” – Rinne kertoo, miten historiallinen käänne syntyi

Sosialidemokraattiset puolueet Pohjoismaissa kulkevat kannatuksessaan eri tahdissa. Suomessa SDP on nostanut itsensä lyhyessä ajassa suosituimmaksi puolueeksi.

– En muista sellaista tilannetta Suomen historiassa, että kahdeksan kuukauden aikana oppositiopuolue olisi nostanut kannatustaan kahdeksan prosenttiyksikköä. Nyt olemme isoin puolue ja näyttää siltä, että kannatusluvut vain paranevat, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kuvaili tilannetta pohjoismaisen poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen yhteistyöjärjestön Samakin kokouksessa perjantaina Tukholmassa.

Hurjan nousun syyksi hän nosti hallituksen kurjistavat toimet ja erityisesti SDP:n asiallisen ja vaihtoehtoja tarjoavan politiikan sekä avautumisen ulospäin.

– Ennen vaaleja ei olisi arvannut, että hallitus tarjoaa tällaista poliittista sisältöä.

Hallitus haluaa hänen mukaansa muuttaa Suomen markkinaehtoiseksi hyvinvointivaltioksi, jossa yksityiset toimijat keräävät voittoa yhteisesti kerätyillä rahoilla. Lisäksi hallitus yrittää heikentää ay-liikkeen vaikutusvaltaa romuttamalla yhteisen sopimisen kulttuurin.

– Ei hallitus saanut näihin mandaattia vaaleissa. Ihmiset ovat yllättyneet täydellisesti ja se on näkynyt puolueiden kannatuksen muutoksina, Rinne analysoi.

SDP:n strategia haastaa hallitus ja tarjota omia vaihtoehtoja on tuottanut hedelmää.

– Olemme avanneet hallituksen toimien vaikutuksia. Hallitus onkin joutunut vetämään jo kahdeksan kertaa esityksensä pois eduskunnassa.

Vaihtoehtojen tarjoaminen ei lopu alkuunsa. Rinteen mukaan SDP:llä on valmistelussa sata uutta tavoitetta, jotka julkistetaan kevään mittaan.

Meidän tehtävämme on luoda uskoa siihen, että Suomi nousee ja täysin erilaisilla lääkkeillä kuin hallitus tarjoaa.

Vaalien jälkeen SDP on alkanut jälleen keskustella keskenään arvoista lähtevästä politiikasta ja ottanut keskusteluun mukaan myös muita tahoja.

– SDP:n ote on perinteisesti ollut vähän opettajamainen; on kerrottu ylhäältä päin ihmisille, mitä heidän rauhaansa kuuluu. Nyt tavoittelemme ihmiset keskustelemaan tasavertaisina, Rinne kertoo.

Esimerkiksi SDP:n yhteisen vastuun sopimusta on ollut rakentamassa yli 60 järjestöä ja tuhansia ihmisiä.

Rinne pitää tärkeänä, että SDP käy kovaakin sisäistä keskustelua siitä, miten muuttuvassa maailmassa uusiin asioihin vastataan. Yksi on suhtautuminen perustuloon, jolle SDP on perinteisesti sanonut ”ei missään tapauksessa”.

– Meidän täytyy löytää oma vaihtoehtomme, joka ei passivoita ja takaa samalla riittävän toimeentulon.

Erityisen tärkeää Rinteen mielestä on hahmottaa tulevaisuutta pitemmälle eikä vain elää tässä hetkessä.

– SDP:n tehtävä on luoda ihmisille uskoa siihen, että Suomi nousee seitsemän vuotta kestäneestä talouslamasta – ja täysin toisenlaisilla lääkkeillä kuin hallitus tarjoaa, Rinne valotti aatetovereille Samakin kokouksessa.

Samakiin kuuluvat Pohjoismaiden viisi sosialidemokraattista puoluetta sekä ammatilliset keskusjärjestöt, kuten SAK, ja jäsenjärjestöt Grönlannista, Färsaarilta ja Ahvenanmaalta. Samakin puheenjohtajana toimii Ruotsin pääministeri Stefan Löfven.