Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

9,3 miljoonaa ja taskuliina – kansanedustajan Katalonia-innostus saavuttanut hurjat mittasuhteet

Kansanedustaja Mikko Kärnällä (kesk.) on Katalonian lipun värit Twitterin profiilikuvassaan. Katalonia-aiheisia tiedotteita sinkoaa medialle harva se päivä.

Nyt hän on aktivoitunut Twitterissä kirjoittamaan Kataloniasta suomen ohella myös englanniksi.

Kärnän suosituinta tviittiä, jolla hän tuli samalla suututtaneeksi Espanjan Suomen suurlähettiläs Manuel de la Cámara Hermoson on tviitattu yli 11 000 kertaa. Tviitin sisällöstä ja merkityksestä on uutisoinut Maaseudun Tulevaisuus.

Kärnä kertoo Demokraatille tänään eduskunnassa, että hänen tviittiensä viikkokattavuus viime viikolla oli peräti 9,3 miljoonaa eli niin monella henkilöllä oli viime viikolla mahdollisuus nähdä keskustan Kärnän tviitti.

Vertailun vuoksi – esimerkiksi ahkeran tviittaajan, vihreiden kansanedustaja Ville Niinistön viikkokattavuus Twitterissä on noin miljoona henkeä.

Lisää aiheesta

Kärnän mukaan on tärkeää, että Kataloniaa puolustetaan.

– Oli äänestyksen laillisuudesta tai Katalonian itsenäisyydestä mitä mieltä tahansa, emme voi hyväksyä Euroopassa tällaista poliittista väkivaltaa. Tilanteen eskaloituminen on estettävä. Katalonian puolustaminen on samalla myös alueiden Euroopan, sivistyksen sekä subsidiariteettiperiaatteen puolustamista ja siksi erityisen tärkeää meille suomalaisille, hän on kertonut tiedotteessaan 3.10.

Kun Kärnä kommentoi Katalonia-asioita tänään Demokraatille eduskunnassa, hänen puvussaan oli taskuliina – totta kai Katalonian punakeltataisissa väreissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE