Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

99 % HUS:n lääkäreistä otti influenssarokotteen

HUS:n erikoissairaanhoidossa on tehty kuusi vuotta pioneerityötä koko Suomessa henkilöstön influenssarokottamisen puolesta. Tavoitteena on ollut estää potilaiden influenssatartunnat rokottamalla henkilökunta kattavasti.

Myös potilaiden ja lähiomaisten rokottamista tehostettiin järjestämällä joukkorokotuspisteitä sairaaloiden aulatiloihin.

HUS on EU-maiden kärkikastia 92 %:n työssä olevan henkilöstön rokotuskattavuudellaan. Rokotteen sai yhteensä 17 900 työntekijää ja opiskelijaa. Määrä on 2 000 henkilöä enemmän kuin viime epidemiakaudella.

Ammattiryhmistä rokotuskattavuus oli lääkäreillä 99 prosenttia ja hoitohenkilökunnalla 96 prosenttia.

Lukuisissa yksiköissä lähes koko henkilöstö suojasi itsensä ja potilaansa ottamalla rokotteen.Influenssarokotusten

Kuluvalla influenssakaudella panostettiin entistä laajemmin potilaiden ja lähiomaisten rokottamiseen.
HUS-sairaanhoitoalueilla perustettiin marraskuun ajaksi sairaaloiden aulatiloihin potilaiden ja lähiomaisten matalan kynnyksen influenssarokotuspisteitä, joiden toiminta sai runsaasti kiitosta.

HUS on myös suosittanut influenssakauden aikana sairaalaan tutkimukseen tai hoitoon tuleville potilaille rokotuksen ottamista jo etukäteen terveyskeskuksessa. Tämän lisäksi henkilökunta rokottaa potilaita osastoilla ja poliklinikoilla.

HUS-sairaaloissa on tänä talvena rokotettu jo liki 6 600 potilasta tai heidän lähiomaistaan, joka on 4 000 henkilöä enemmän kuin viime epidemiakaudella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE