Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

FC Honka nousee takaisin Veikkausliigaan vierasmaalisäännön turvin – ratkaiseva karsintaottelu päättyi 1–1

Hongan pelaajat juhlivat Ilari Äijälän 0-1 maalia jalkapallon miesten liigapaikan ratkaisevassa toisessa karsintaottelussa HIFK-Honka Helsingissä pyhäinpäivänä.

Espoolaisseura FC Honka nousee miesten jalkapallon Veikkausliigaan vierasmaalisäännön turvin. Liigakarsintaotteluiden ratkaiseva toinen osaottelu Helsinkiläisen IFK:n ja FC Hongan välillä päättyi hetki sitten 1–1.

Myös ensimmäinen keskiviikkona Espoossa pelattu osaottelu päättyi tasapeliin, tuloksen ollessa tuolloin 0–0. HIFK ei onnistunut Espoossa maalinteossa, toisin kuin Honka tänään Helsingissä. Vierasmaalisäännön mukaan Honka selviytyi täten otteluparista voittajana, ja nousee ensi vuonna Veikkausliigaan.

Hongan maalin teki 28. minuutilla Ilari Äijälä. HIFK puolestaan tasoitti aivan pelin lopussa lisäajalla Pekka Sihvolan maalilla. Maali ei kuitenkaan enää riittänyt, vaan päätösvihellys aloitti Hongan nousujuhlat.

Honka pelasi viimeksi Veikkausliigassa vuonna 2014. Kyseisen kauden päätteeksi seura jättäytyi ulos Veikkausliigasta talousvaikeuksien seurauksena ja aloitti kauden 2015 kakkosessa uuden omistajan alaisuudessa. Seura nousi ykköseen kauden 2016 päätteeksi.

HIFK puolestaan nousi Veikkausliigaan kauden 2014 päätteeksi. Ensi vuonna joukkue aloittaa kautensa jälleen sarjaporrasta alempana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE