Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Aallon näppituntuma ennustaa vilkkaita liittovaaleja – ”Työmarkkina-asiat kiinnostavat nyt todella”

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto uskoo, että äänestysvilkkaudessa voidaan ylittää viime kerran lukemat.

Metalliiton huomenna alkavista vaaleista odotetaan vilkkaita. Kaikkiaan 1155 ehdokasta tavoittelee paikkaa Metalliliiton toukokuussa järjestettävään liittokokoukseen. Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto uskoo, että viime vaalien 44,2 prosentin äänestysvilkkaus on mahdollista ylittää.

– Työmarkkina-asiat kiinnostavat nyt todella ihmisiä. Oman kyselymme ja oman näppituntumanikin mukaan Metalliliiton jäsenet näyttäisivät olevan lähdössä hyvin aktiivisesti vaikuttamaan omissa vaaleissamme, Aalto sanoo tiedotteessa.

Neljä vaaliliittoa on asettanut ehdokkaita. Lisäksi yksi ehdokas lähtee kilpaan vaaliliittojen ulkopuolelta. Eniten ehdokkaita on aiempaan tapaan sosialidemokraattien ja sitoutumattomien Metallin yhteistyön vaaliliitolla, jonka riveissä on 660 ehdokasta. Vasemmistoliittolaisten ja sitoutumattomien Metallin vaikuttajilla on 489 ehdokasta. Keskustan ja sitoutumattomien vaaliliitolla ehdokkaita on neljä ja Metallin perussuomalaisten vaaliliitolla on kaksi ehdokasta.

Neljä vuotta sitten demarit saivat vaaleissa 61,7 prosentin kannatuksen ja vasemmistoliittolaiset 36,5 prosentin kannatuksen. Keskustalaiset saivat tuolloin kaksi edustajaa liittokokoukseen, perussuomalaiset yhden.

Suomen suurimman teollisuusliiton vaaleissa äänestetään huomisesta alkaen. Postivaalin lisäksi järjestetään ensi kertaa sähköinen äänestys. Vaalien lopullinen tulos ratkeaa 12.4. päättyvässä uurnavaalissa.

Metalliliiton liittokokous järjestetään 22. – 25.5. Tampereella. Ammattiosastot ovat tehneet kokoukselle yhteensä yli kaksi tuhatta esitystä. Kokouksessa valitaan liitolle uusi johto.

 

Lisää aiheesta

Korjattu perussuomalaisten vaaliliiton ehdokasmäärä. Aiemmin mainittiin, että ehdokkaita olisi yksi, kun heitä on kaksi. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE