Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Aalto kiistää suuren rakkautensa kokoomukseen – “Ainoa puolue, jonka kanssa en ole valmis hallitukseen, on Halla-ahon perussuomalaiset”

Touko Aalto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuussa.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ihmettelee spekulaatioita tulevasta hallituspohjasta. Hän muistuttaa, että vaalikausi on hädin tuskin yli puolenvälin.

– Nuo puheet ovat todella ennenaikaisia, hän kirjoittaa Facebookissa.

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä ennakoidaan, että kannatustaan viime mittauksissa nostanut vihreät haaveilisi samaan hallitukseen erityisesti kokoomuksen kanssa.

– Vaikka Aalto haluaa olla hyvissä väleissä kaikkien kanssa, hänellä on suosikkinsa. Aalto tulee toimeen kokoomuksen ja kokoomuslaisten kanssa. Syitä on kaksi: Petteri Orpo ja valtapeli, SK:ssa ounastellaan.

Suomen Kuvalehden mukaan Aallon suosikkihallituksessa olisivat vihreiden ja kokoomuksen lisäksi ruotsalainen kansanpuolue ja vasemmistoliitto.

Erityisesti vasemmistoliitossa on ihmetelty vihreissä näkyvää suunnanmuutosta. Asialla ovat olleet niin nykyinen puheenjohtaja Li Andersson kuin edellinenkin puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Aalto tyrmää Facebookissa ajatuksen, että kokoomus olisi hänen suosikkipuolueensa kumppaniksi.

– Vihreät on valmiit keskustelemaan asiakysymyksistä ja yhteistyöstä kaikkien puolueiden kanssa. Ainoa puolue, jonka kanssa en ole valmis menemään hallitukseen, on Halla-ahon perussuomalaiset.

Hän kertoo olevansa valmis keskustelemaan avoimesti, minkä puolueiden kanssa voidaan satsata koulutukseen ja osaamiseen, vähentää tuloeroja ja köyhyyttä, puolustaa perus- ja ihmisoikeuksia, tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja suojella luontoa sekä uudistaa yhteiskuntaa vastaamaan aikaansa.

– Olen todella eri mieltä keskustan ja kokoomuksen hallituksessa harjoittamasta politiikasta. Hallituksen eväillä ei suomalaista yhteiskuntaa saada uudistettua, Aalto alleviivaa.

Touko Aallon mukaan vihreät tavoittelee pääministeripuolueen paikkaa “asioiden, ei aseman vuoksi”.

Hän arvelee, että kannatuksen myötä vihreät on uudessa tilanteessa ja puolueeseen suhtaudutaan uudella tavalla.

– On hyvä, että vihreiden kantaa kysytään, mutta se pitää aina sisällään riskin siitä, että minä tai joku muu ilmaisee jonkin asian huonosti tai minua tai meitä tulkitaan joko tahattomasti tai tahallaan väärin.

Aalto kertoo esimerkin: “Saatan itse joutu saman viikon aikana vastaamaan sekä siihen, olenko kommunisti, että siihen, olenko kokoomuslainen. Vastaukseni on aina sama: olen vihreä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE