Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Äänekoskella vietetään sellutehtaan avajaisia – tehdas ei kääntänyt kaupungin muuttoliikkeen suuntaa

Metsä Groupin valtava sellutehdas on kääntänyt Äänekosken talouden plussalle, mutta muuttoliike kaupungista pois ei ole kääntynyt.

Kaupungin väkiluku tippui alle 20 000 asukkaan syksyllä 2014. Elokuussa kaupungissa oli alle 19 200 asukasta.

– Kaupungistuminen on globaali megatrendi. Jyväskylä on lähellä mutta harmittavan kaukana, Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Parin vuoden aikana tehtaan rakennusvaihe on työllistänyt jopa 3 000 ihmistä.

Metsäteollisuuden hurjasta tuottavuuskehityksestä kertoo, että itse tehdas työllistää suoraan vain 170 ihmistä. Suomen metsäteollisuuden suurin investointi työllistää Metsä Groupin arvion mukaan Suomessa koko arvoketjussa 2 500 ihmistä.

– Ihmisillä on aivan erilainen luotto tulevaisuuteen kuin mitä vielä muutama vuosi sitten oli. Uusia yrityksiä on tullut kaupunkiin, ja vanhat ovat investoineet, Tuononen sanoo.

Tehtaan virallisia avajaisia vietetään tänään. Myös presidentti Sauli Niinistö on paikalla avajaisissa.

Lisää aiheesta

Tehdas käynnisti toimintansa jo 15. elokuuta. Rakentaminen alkoi puolestaan keväällä 2015. Tehdas kuuluu maailman suurimpiin sellutehtaisiin. Hämälän mukaan Metsä Group on Äänekosken tehtaan käynnistymisen jälkeen selvästi maailman suurin havusellun tuottaja.

Biotuotetehdas käynnistyi Metsä Groupin mukaan vailla suuria ongelmia. Selluyksikön Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä kertoi elokuussa, että rakennusvaiheessa ja käynnistysvaiheen aikana kaikki on mennyt suunnitellusti.

Kaupungin talous on kääntynyt.

Matti Tuonosen mukaan kaupungin talous on jo kääntynyt, vaikka kaikki tehtaan tuomat verorahat eivät vielä näy kaupungin kassassa. Hän arvioi, että tältä vuodelta kaupunki tekee 7–8 miljoonan ylijäämäisen tuloksen.

Myös työttömyys on laskenut vuodessa yli kolmella prosenttiyksiköllä elokuun noin 14 prosentin lukemaan.

Osa Jyväskylän naapurikunnista on hyötynyt kaupungin vetovoiman kasvusta, mutta Tuonosen mukaan yli 40 kilometrin matka Äänekoskelle ei houkuttele Jyväskylässä työskenteleviä muuttamaan halvemman asumisen perässä teollisuuskaupunkiin.

– Tuhannet rakentajat ovat vieneet hetkellisesti yksityiset ja kaupungin vuokra-asunnot, jos ei ole halunnut ostaa asuntoa. Nyt uusiakin kerrostaloja rakennetaan ja vuokra-asuntoja vapautuu, Tuononen sanoo.

Investointeja 1,2 miljardia euroa.

Tehdas parantaa myös yhteyksiä kaupunkiin, kun Nelostietä parannetaan moottoritieksi.
Metsä Groupin ja noin neljänneksen osuudella mukana olevan japanilaisen Itochun investointi on maksanut 1,2 miljardia euroa.

Vaikka tehdas tuottaa alkuun lähinnä sellua, omistajat kutsuvat sitä juhlavammin biotuotetehtaaksi. Elokuussa käynnistyneen tehtaan kapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua vuodessa.

Artikkelia on täydennetty klo 9:42.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE