Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Äänestysjärjestys oli laiton” – ammattiliitto teki kunnallisvalituksen Oulun ulkoistamispäätöksestä

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL pitää laittomana Oulun kaupunginvaltuuston päätöstä kilpailuttaa ateria- ja puhtauspalvelut. JHL on tehnyt asiasta kunnallisvalituksen ja vaatii täytäntöönpanokieltoa.

Demokraatti

Demokraatti

Valtuusto päätti 5. lokakuuta, että Oulun Tilapalvelut -liikelaitoksen ateria- ja puhtauspalvelutuotannon koko henkilöstö siirtyisi liikkeenluovutuksella kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle.

JHL:n Oulun kunta-alan yhteisjärjestö on tehnyt päätöksestä kunnallisvalituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle. JHL pyytää hallinto-oikeutta kumoamaan päätöksen sekä kieltämään päätöksen täytäntöönpanon.

– Oulun kaupunginvaltuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä eli päätöksenteossa on tapahtunut laillisuusvirhe, JHL toteaa tiedotteessa.

Kuntalaissa säädetään äänestämisestä tarkoin, muun muassa siitä, missä järjestyksessä ehdotukset asetetaan äänestettäessä toisiaan vastaan.

JHL:n mukaan Oulun kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt kokouksessaan ennen äänestämistä kuntalaista poikkeavaa äänestystapaa eikä äänestysjärjestystä.

Käsittelyssä oli kaksi muutosesitystä kaupunginhallituksen pohjaesitystä vastaan. Valtuusto äänesti ensin pohjaesityksen ja ensimmäisen muutosesityksen välillä ja sitten pohjaesityksen ja toisen muutosesityksen välillä. JHL muistuttaa, että sekä kuntalaissa että Oulun kaupungin hallintosäännössä sanotaan kuitenkin, että äänestykseen otetaan ensin muutosesitykset vastakkain ja niistä voittanut asetetaan pohjaesitystä vastaan.

“Kaupunki hallitsee parhaiten talouttaan omalla yhtiöllä.”

– On täysin ilmeistä, että kaupunginvaltuusto on rikkonut äänestysmenettelyssä sekä kuntalakia että kaupungin hallintosääntöä. Vaadimme ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistamisesta tehtyä päätöstä asetettavaksi välittömästi täytäntöönpanokieltoon, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine (kuvassa) ilmoittaa.

JHL on ehdottanut Oululle, että sen olisi järkevää perustaa ateria- ja puhtauspalveluihin oma inhouse-yhtiö, joka voisi mahdollisesti palvella myös sairaanhoitopiiriä ja muuta sote-sektoria. Ateria- ja puhtauspalvelut voitaisiin hoitaa siten kokonaistaloudellisesti järkevällä tavalla.

– Kaupunki hallitsee parhaiten omaa talouttaan omalla yhtiöllä. Ulkoistamisen vaarana on, että Oulun kaupungin mahdollisuus vaikuttaa palveluihin heikkenee. Ei ole mitään takeita siitä, että ulkoistamisella saadaan säästöjä aikaiseksi, vaan kustannukset vain entisestään nousevat, Niemi-Laine muistuttaa tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE