Politiikka

Äänestysvilkkaus on noussut jo 21,6 prosenttiin, ja näissä vaalipiireissä on ollut vilkkainta

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Viikonlopun ennakkoäänestys on sujunut hiukan hitaammin kuin arkipäivinä viime viikolla. Tänään äänensä on käynyt antamassa yli 142 000 ihmistä.

Äänestysvilkkaus on nyt noussut jo 21,6 prosenttiin. Tahti on kuitenkin ollut vilkkaampi kuin viime presidentinvaaleissa, sillä silloin lauantain ennakkoäänestyspäivän jälkeen oltiin 18 prosentissa.

Kaikkiaan presidentinvaaleissa on oikeusministeriön tulospalvelun mukaan annettu yli 915 000 ääntä. Naiset ovat olleet miehiä ahkerampia äänestämään, sillä naisäänestäjiä on kertynyt yli 515 000, miehiä hiukan yli 400 000.

Satakunnan ja Lapin vaalipiireissä on äänestetty ahkerimmin. Satakunnassa äänioikeutetuista 27,2 prosenttia on käynyt uurnilla, Lapissa osuus on 26,7 prosenttia.

Kotimaan ennakkoäänestyksen viimeinen päivä on tiistaina, ja presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä sunnuntaina 28. tammikuuta.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat