Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Itävallan äärioikeistolle uusi mahdollisuus – Korkein oikeus kumosi vaalituloksen

Norbert Hofer

Itävallassa korkein oikeus on kumonnut toukokuun presidentinvaalin tuloksen. Vaalit hävinnyt äärioikeistolainen Vapauspuolue valitti aiemmin oikeuteen epäselvyyksistä ääntenlaskussa.

Äärioikeiston ehdokas Norbert Hofer hävisi täpärästi vihreiden tukemalle itsenäiselle Alexander Van der Bellenille. Vapauspuolueen johtajan Heinz-Christian Strachen mukaan vaalien epäselvyydet koituivat Hoferin tappioksi.

Puolueen tekemän valituksen mukaan osa äänestyskuorista avattiin aiemmin kuin oli sallittu. Lisäksi kantelussa sanottiin, että ääniä olisivat laskeneet ihmiset, joilla ei ole siihen valtuuksia.

Van der Bellenin oli määrä astua virkaansa ensi viikolla. Päätös kuitenkin tarkoittaa, että Itävallassa järjestetään uudet vaalit. Ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Politico-lehden mukaan vaalit järjestettäneen todennäköisesti syyskuussa.

Tiedossa lienee kesällä erittäin tiukka vaalitaistelu. Vapauspuolue on ollut mielipidemittauksissa johtoasemassa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE