Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Uutiset

Aarne Laurila 1929-2021: Hiljainen jääräpäisyys kantoi kansanvalistajaa ja kulttuurihallinnon uudistajaa

Filosofian tohtori, professori Aarne Laurila kuoli 8.1.2021 Helsingissä. Hän oli 91-vuotias, syntynyt Helsingissä 16.11.1929. Siunaus oli Malmilla 6.2.2021 perheen kesken. Laurila oli Anna-äitinsä puolelta neljännen polven helsinkiläinen, isä oli varastonhoitaja Niilo Laurila. Ritva-vaimonsa kanssa siunaantui kolme tytärtä ja yksi poika sekä yksitoista lastenlasta.

Risto Kolanen

Aarne Laurila oli ennen muuta laaja-alainen kulttuuripersoona, joka uskoi kulttuurisen ymmärryksen ilmenevän arjessa vaikuttamisena. Hänelle tärkeät kirjallisuudentutkijan, lehtimiehen ja yhteiskunnallisen vaikuttajan toimintakentät näkyivät hänen kaikissa toimissaan.

Laurila kirjoitti, toimitti ja avusti Suomen Sosialidemokraattia (Uutispäivä Demari, Demokraatti) kahdeksalla eri vuosikymmenellä. Ylioppilaskeväänä 1948 hän vei aineensa pohjalta tehdyn artikkelin kotona luetun Suomen Sosialidemokraatin toimitukseen, ja se julkaistiin. Hän aloitti SSd:n taideosaston avustajana 1949 ja jatkoi osa-aikaisena, mutta täysipalkkaisena toimittajana 1951 ja seurasi Eugen Terttulaa osaston vastaavana vuoteen 1962, jolloin lähti Kansanvalistusseuran toiminnanjohtajaksi.

 

Kansanvalistava kulttuuriosasto

 

Kilpailevan Vapaa Sanan päätoimittaja, Hapan-pakinoitsija Raoul Palmgrenin kanssa Laurila joutui heti noviisina 1952 polemiikkiin. ”Me emme saa määräyksiä puolueneuvostolta siitä, miten se ja se taulu, kirja tai näytelmä olisi arvosteltava, meillä ei ole tapana antaa arvostelijoille käskyjä eikä yleensä kahlita heidän työtään. (…) Me olemme päätyneet periaatteisiimme siksi, että katsomme päämäärämme toteutuvan parhaiten noilla tavoilla. Ja se päämäärä taas ei ole äkeä ärhentely luokkataistelun nimissä, vaan oman lukijakuntamme johdattaminen taiteen – ja mahdollisimman hyvän sellaisen – pariin”.

Näin YTT Merja Minkkinen kertoo tiedotusopin väitöskirjassaan ”Kulttuuriosasto” (Tampereen yliopisto 1993), joka käsittelee viiden pääkaupunkilehden kulttuuritoimituksia 1945-1980.

Ero Laurilan ja seuraaja Arvo Salon välillä oli selvä: edellinen oli perinteinen kansanvalistaja, jälkimmäinen arvoja ravistava kulttuuriradikaali. Atte Pohjanmaa oli avarakatseinen päätoimittaja; avustajilta ei edellytetty jäsenkirjoja. Laurila otti itsekin sellaisen vasta 1962. Helsingissä 1996 hänet kutsuttiin SDP:n kunniajäseneksi monilla ansioilla. Lehteen hän kirjoitti sen jälkeen ahkerasti teatteri- ja kirjallisuusarvioita.

Lehti- ja valistustyön rinnalla Laurila teki perusteoksen F.E. Sillanpään romaanitaiteesta jo 1958; hän syvensi tulkintansa väitöskirjaksi 1979. Monien kirjallisuusantologioiden lisäksi hän toimitti kaksi kirjaa Unkarista ja kolme Helsinki-kirjaa, joissa yksityisen perhekokemuksen kuvaus laajeni yleisemmäksi havainnoiksi pääkaupungin muutoksesta.

 

Kansanvalistusseuran muutos uuteen aikaan

 

Aarne Laurila monipuolisti toiminnanjohtajana 1962–1990 Kansanvalistusseuran kulttuuritarjontaa; ulospäin suuntautuva ja ajanmukainen, keskusteleva toiminta lisääntyi. KVS ja sen ylläpitämät Oriveden Opisto ja kirjeopisto olivat hänelle avaran kulttuurisen sivistystyön välineitä, joiden pedagogisen työn pitäytyminen pelkästään tarkoin rajattuihin oppisuunnitelmiin ei riittänyt.

Oriveden opistosta kehittyi valtakunnallisesti merkittävä taidelaitos ja muutenkin KVS:n taidekoulutus voimistui. Erilaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin liittyvät seminaarit ja muut tilaisuudet tulivat ohjelmaan.  KVS:n ja Aikuikasvatuksen tutkimusseuran yhteistyössä oli tärkeää sekä tieteellisen tutkimuksen että kasvatustyön yhteiskunnallisia ehtoja käsittelevän kirjallisuuden julkistaminen.

KVS:llä oli tärkeä rooli suomalaisen taide- ja kulttuurikesän kehittymisessä 1960-luvulta lähtien. Laurila oli myös aktiivinen kannanottaja lukemattomiin ajankohtaisiin kulttuurihankkeisiin. Toimittaja-tutkija kehitti paljon myös KVS:n julkaisutoimintaa.  Hän puolusti valppaasti Kolin kansallispuistoa vapaa-ajan hankkeiden päälle tunkevaa ylivaltaa vastaan.

 

Kunnallispolitiikan keskiössä pitkään

 

Laaja-alaisen humanistin tärkeimpiä valtakunnallisia tehtäviä oli Kirkko ja valtio –komitean puheenjohtajuus 1992-1995.

Kunnallispolitiikassa hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1968–1996, kaupunginhallituksessa 1973–76 ja uudelleen 1979–86. Lisäksi monipuolisuus näkyi päivätoimikunnan, koulusuunnittelutoimikunnan ja taloussuunnittelutoimikunnan työssä 1970-luvulla.

Valtuustoryhmää hän johti 1973–76 ja oli usein sen varapuheenjohtaja, jopa ensimmäisellä kaudellaan 1971v72 ja vielä 1983-1996. Eli yhteensä parikymmentä vuotta 28 vuoden valtuustourassa. Se osoittaa arvostusta ryhmässä ja piirissä, joka oli tuolloin jakautunut O-ryhmään, E-ryhmään ja nk. sorsalaiseen keskustaan.

 

Kulttuuri tuli lähiöihin – monitoimitaloina

 

Helsingin kulttuurilautakunnan ensimmäisellä rauhallisella ja taitavalla puheenjohtajalla 1979–1996 oli vahva suhde taiteeseen, kirjallisuuteen, teatteriin ja myös elokuviin Malmin Kino Helios silmäteränään. Laurila aloitti jo kirjastolautakunnassa 1966–71 sekä Helsinki-viikon säätiön (sittemmin Juhlaviikon, nykyään Tapahtumasäätiö) hallintoneuvostossa tai hallituksessa 1969–96.

Painoalueet kunnan kulttuuripolitiikassa olivat kuntalaisten tasa-arvo, harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan tuki, paikalliskulttuurin merkitys ja tarkoituksenmukainen avustuspolitiikka. Ammattitaiteen mahdollisuuksien turvaaminen kulttuurilaitosten ulkopuolella tuotantoavustusten kautta oli selkein uusi polku tällä kaudella, jossa Laurila ajoi hiljaisella jääräpäisyydellään.

KVS kuului myös työväen lasten sivistämiseksi syntyneen Helsingin Konservatorion perustajajäseniin. Laurila piti sen uudisrakennuksen puolta, samoin työväentaustaisen Helsingin kaupunginteatterin, jonka hallitukseen hän kuului.

Virkeä ja valpas puheenjohtaja tuki 1990-luvun alussa virkamiesten uusia ajatuksia, kun Kaapelitehtaasta tuli kulttuuritalo, Suomen Taiteilijaseuran Ateljeetiloja laajennettiin, Aleksanterin teatteria ostettiin valtiolta sekä valtionosuusuudistuksen 1993 dramaattisia avustusmuutoksia tehtiin. Pienestä ponnistavan uuden viraston johto luotti kiitettävästi tekijöihin.

Laurila oli vahva kotiseutumies, mm. Malmi–Seuran, Kotiseutuliiton ja Työväen Näyttämöiden liiton puheenjohtaja. Häntä voi kutsua Mr. Malmiksi. Hän ajoi valtuustossa voimakkaasti mallia, jossa jokaiseen Helsingin suurpiiriin rakennetaan oma kulttuurikeskuksensa, tuolloin nimeltään monitoimitalo.

Nämä olivat taiteen ja kulttuurin pyhättöjä, joissa taidetta ja sivistystä vietiin sinne, missä ihmiset asuivat, uusiin lähiöihin. Samassa paikassa oli tarjolla taidetta ja taideopetusta, kirjasto, nuorisopalvelut sekä työväenopiston ja Arbiksen palveluja.

Ensimmäisenä valmistui Itäkeskuksen monitoimitalo, Stoa metroradan kylkeen 1984, sitten Kanneltalo 1992 ja Malmitalo 1994 junaradan varteen, Myöhemmin tulivat vielä Vuotalo ja viimeisenä Maunula-talo. Tämä kokonaisuus oli vahvasti Aarne Laurilan luomus ja projekti.

 

Mr Malmi pysyi valppaana

 

Suurten linjojen ohella pieni ja läheinen oli kotiseutuihmiselle tärkeää Hänen kirjoissaan ”Malmin pojan maailma” (1984) ja ”Kasvoi kaupunki ympärillämme” (2009) on tavattoman pikkutarkkoja kuvauksia Malmin ja koillisen alueen ihmisistä, tavoista ja esim. omista työpaikoista ja kulttuurirakennuksista Helsingissä.

Laurila ei ollut pintaradikaali tai konservatiivi. Hän oli laaja-alainen ja suvaitsevainen humanisti. Kun Vietnamin venepakolaiset tulivat maahan ja Malmillekin, muistelmien kirjoittaja havainnoi tarkasti muutosta: – Lähiaikoina rakennettava pakolaiskeskus tuo heitä Malmin keskustaan lisää. Heille on ominaista siisteys ja virkeys. ”Hei venemustalainen!” sanoo romaani vietnamilaiselle pysäkillä.

Kun työväenopiston koillisen alueen uusi rehtori oli lopettamassa Koillisen laulukuoron asemaa alueella, Laurila soitti minulle, johtokunnan puheenjohtajalle ja kertoi alueen huolen. Vein linjauksen opetusohjelman käsittelyyn ja päätimme yksimielisesti säilyttää kuoron aseman.

Kirjallisuuden ja kulttuuri ystävän kuolinilmoitus (HS 24.1.2021) lainaa Aleksis Kiveä: ”Viimein toki perintömme / Ompi ilon ilta rauhan satamassa”.

Risto Kolanen
Kirjoittaja on toimittaja ja aiempi Helsingin Sosialidemokraattien puheenjohtaja ja kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen 2009–2017

 

Tärkeitä tietoja ja havaintoja antoivat Marianna Kajantie, Ari Tolvanen ja Paiju Tyrväinen kulttuuritoimesta, Ville Marjomäki ja Eero Ojanen KVS:sta sekä Risto Meriläinen Malmin sosialidemokraattien 50v-historiasta ja Tero Tuomisto koillisen sosialidemokraattien yhteistyöstä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Heikki Sihto

Politiikka
14.4.2021
Paavo Lipponen lataa kokoomuksesta Demokraatille: ”Kuin joukko peräkammarin poikia, peesaa perussuomalaisia, ajaa halpaa populismia”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE