Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Aasian pörssit ja dollari putoavat Trumpin vahvistuessa

Aasian pörssit ovat sukeltaneet Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskennan edetessä. Japanissa keskeinen Nikkei-indeksi on pudonnut jo liki viisi prosenttia. Republikaanien Donald Trump johtaa parhaillaan ääntenlaskua. Markkinat olivat ennustaneet voittoa demokraattien Hillary Clintonille, jota on pidetty myös talouden kannalta vakaampana valintana.

– Markkinat olivat laskeneet liian paljon Clintonin varaan, ja nyt se kostautuu. Osakkeiden hinnat voivat romahtaa vielä enemmän, varoitti japanilaisen Sumimoto Mitsui -pankin asiantuntija Daisuke Uno.

Japanin lisäksi pörssikurssit ovat laskussa ainakin Hongkongissa, Shanghaissa, Sydneyssä, Soulissa ja Singaporessa. Dollari on heikentynyt ja öljyn hinta putoaa.

Vaalikampanjan aikana seurattu Meksikon peso on vajonnut ennätysalhaalle suhteessa Yhdysvaltain dollariin.

Japanilaisen Mizuho-pankin ekonomisti Daisuke Karakama vertaa tilannetta shokkiaaltoon, joka iski maailman pörsseihin kesäkuussa brittien äänestettyä EU-eron puolesta.

– Tässä vaiheessa en tietenkään voi sanoa mitään lopullista, mutta markkinoiden tunnelmat muistuttavat minua tilanteesta viisi kuukautta sitten, Karakama sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE