Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Aborttikansanäänestyksen ääniä vielä lasketaan – Irlannissa juhlitaan jo lainmuutosta

Ihmiset juhlivat aborttilain muutosta Dublinissa.

Irlannissa aborttioikeuden kannattajat ovat itkeneet ja hurranneet ääntenlaskupaikoilla lauantaina. Ääntenlaskennan edetessä näyttää koko ajan vahvemmin siltä, että useimmat irlantilaiset ovat äänestäneet aborttilainsäädännön höllentämisen puolesta.

32 vaalipiirin ääntenlaskennan valmistuttua 67,7 prosenttia oli äänestänyt aborttioikeuden puolesta. Vaalipiirejä on yhteensä 40.

Irlannin pääministeri Leo Varadkar kuvaili Irlannin yleisradio RTE:lle, että käynnissä on Irlannissa 10–20 vuoden ajan hiljaisesti kyteneen vallankumouksen huippukohta.

– Ihmiset kertovat haluavansa modernin perustuslain modernille maalle, että luottaisimme naisiin ja uskoisimme heidän tekevän oikeita ratkaisuja oman terveytensä suhteen, Varadkar sanoi.

Varadkar kertoi, että aborttioikeuden voittaessa uusi laki astuisi voimaan vuoden loppuun mennessä. Terveysministeri Simon Harris puolestaan sanoi, että hallitus tapaa tiistaina hyväksyäkseen lainvalmistelun aloittamisen, jos irlantilaiset äänestävät aborttilainsäädännön höllentämisen puolesta.

Ovensuukyselyn mukaan 68 prosenttia äänesti lainsäädännön höllentämisen puolesta.

RTE:n mukaan useimmissa osissa Dublinia aborttioikeuden puolesta on annettu yli 70 prosenttia äänistä. Joissakin paikoissa, kuten Donegalissa, vastaäänet saattavat silti päästä voitolle, kertoo Irish Times.

Irlannin pääpuolueista keskustaoikeistolainen Fianna Fáil on ainoa, jonka kansanedustajista merkittävä osa on sanonut olevansa aborttioikeutta vastaan.

Puolueen aborttimyönteinen johtaja Micheál Martin sanoi kuitenkin Twitterissä ovensuukyselyiden tulosten jälkeen, että jos kyselyiden tulos vahvistuu ääntenlaskennassa, on selvää, että kansan tahtoma muutos on tehtävä.

Irish Timesin eilen teettämän ovensuukyselyn mukaan 68 prosenttia äänesti lainsäädännön höllentämisen puolesta ja 32 vastaan. RTE:n eilisessä kyselyssä vastaavat luvut olivat 69,4 ja 30,6.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE